YK:n on esittänyt vetoomuksen lopettaa kaikki aseelliset konfliktit koronapandemian ajaksi.  Siitä piittaamatta Turkki jatkaa hyökkäyksiään Pohjois-Syyrian alueella ja on nyt tuhonnut tärkeää vesiasemaa.  460 000 ihmistä on tällä hetkellä ilman vettä.

Turkki näännyttää Pohjois-Syyrian väestöä

Turkki on jatkanut hyökkäyksiään Pohjois-Syyriaan syksystä lähtien.  Tavoitteena on ollut ensisijaisesti romahduttaa alueen infrastruktuuri.  Hyökkäykset on kohdistettu muun muassa viljasiiloihin ja ambulansseihin.  2.4. Turkki vahingoitti Om-al-Khayfin alueella Alokin vesiasemaa, minkä johdosta kokonainen vesilinja on nyt pois käytöstä.  Veden saanti on estynyt etelän kaupunkeissa kuten Heseke ja Shaddad.  Tämä on aiheuttanut tilanteen, jossa 460 000 ihmistä on ilman vettä yhtä aikaa, kun koronavirus leviää alueella.

Al-Hol leiri, sekä ISIS-vankilat sijaitsevat vaaravyöhykkeellä

Katkaistun vesilinjan toiminta-alueella sijaitsevat, korona-ensiapuklinikoiksi muunnetut sairaalat sekä yli 10 000 sisäisen pakolaisen asuttama Waşokanîn leiri ovat vailla vettä.  Myös vankilat ja leirit, joissa ISIS-vankeja alueella säilytetään, mukaan lukien 65 000 ihmisen al-Holin leiri ovat nyt ilman vettä.

Viikko sitten ISIS-vankilassa syntyi järjestäytynyt mellakka, jonka yhteydessä osa vangeista pääsi pakoon (lähde: Anfnews).  Mikäli Nato sallii Turkin hyökkäykset Pohjois-Syyriaan jatkossa, olemme pian tilanteessa, jossa 10 000 vaarallista ISIS-vankia saattaa päästä pakoon.

Raha Turkin motivaationa

Turkki on ollut kevään aikana otsikoissa ajaessaan pakolaisia Eurooppaan.  Meidän tulisikin nyt nostaa katse koko tilanteeseen, sillä uhriutuva Turkki toisella suunnalla itse kärjistää pakolaistilannetta.  Koronaviruksen pysäyttäessä Turkin turismin pakolaiset ovat Turkille yhä tärkeämpi taloudellinen peliväline.

2015 Eurooppaan saapuneet pakolaiset maksoivat salakuljetuksesta Turkin mafialle keskimäärin 2000 euroa.  2014-2016 Turkin läpi on matkustanut noin 2 miljoonaa turvapaikanhakijaa, joten Turkin taloudelle tällä on ollut miljardien eurojen vaikutus.

Lisäksi Turkki on lypsänyt rahaa EU:lta pakolaistilanteen ylläpitoon.  Tänä keväänä Turkki on kiristänyt EU:ta maksamaan lisää tai päästää rajalle ajamansa pakolaiset Kreikkaan.  Pakolaisvirta on Turkille ehtymätön rahasampo.

Lähde tekstiin ja kuva: AnfNews