Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää 🥰. Vammaiset ansaitsevat oman liputuspäivän. Se voisi olla tämä päivä ❤️.
Yhden arvion mukaan suomalaisista 15 % on jollain tavalla toimintakykyrajoitteisia. Olen kuullut ympäri Suomen sitä, että vammaiset ihmiset joutuvat taistelemana heille lain mukaan kuuluvista oikeuksistaan. Esimerkiksi he eivät saa riittävästi henkilökohtaista apua.
Moni vammainen elää toimeentulon rajoilla, ja joutuu turvautumaan toimeentulotukeen sairauskulujensa maksamiseksi. Vammaiset, jotka eivät koskaan ole olleet töissä, elävät takuueläkkeen varassa. Sairaus, köyhyys ja vammaisuus sopivat todella huonosti yhteen – joutuu tinkimään joko ruoasta tai lääkkeistä.
Suomi on sitoutunut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimukseen. Se ratifioitiin 10.6.2016. Samaan aikaan vuoden vaihtuessa eduskunta hyväksyi uuden hankintalain. Se sallii sen, että vammaispalveluita ja vanhuspalveluita voidaan kilpailuttaa. Erityisesti kilpailuttaminen koskee kehitysvammaisten asumispalveluita. Laitoksessa asuvan vammaisen tai vanhuksen koti kilpailutetaan muutaman vuoden välein. Vuosittain moni kehitysvammainen joutuu muuttamaan vastentahtoisesti, kun hänen asumispalvelunsa kilpailutetaan. Kehitysvammainen voi joutua muuttamaan ihan muualle päin Suomea. Tarjouskilpailun voittaneella yrityksellä ei edes välttämättä ole kehitysvammaisten hoitamiseen vaadittavaa osaamista, tai toimipistettä sillä paikkakunnalla missä vammainen asuu. Vammaisten oikeuksia mitataan rahalla!
Kehitysvammaiset ovat nykyajan huutolaisia. Usein edullisin tarjous voittaa kilpailuttamisen. Pakkomuutot ovat YK:n vammaisten oikeuksien vastaisia, sillä tuossa sopimuksessa todetaan vammaisilla olevan oikeus valita asuinpaikkansa ja se kenen kanssa asuu. Monessa maassa. EU ei pakota kilpailuttamaan
vammais- ja vanhuspalveluita. Vammaisille ihmisille välttämättömiä ja elinikäisiä palveluita ei pidä kilpailuttaa!
Kaikilla ihmisillä on oikeus ihmisarvoiseen
elämään, ei vakn harvoilla. Ei ole hedelmällistä kiistellä siitä kenellä menee huonoimmin. Pelosta, ahdistuksesta ja omaan napaan katsomisesta taitaa olla kyse vihassa kaikenlaisia vähemmistöjä ja köyhiä kohtaan.
Paljolti vihapuheessa on kyse oman pelon ja ahdistuksen purkamisesta – vihapuheen pitäjillä ei mene hyvin itsellä. Väitetään esim. että maahanmuuttajat
tai vammaiset vievät kaikki tuet, että he saavat parempia palveluita kuin muut. Ihan kuin se, että antaa muille mahdollisuuden samaan kuin itselle olisi itseltä poissa. Kun vammainen pystyy osallistumaan yhteiskuntaan tuen avulla (ja samalla tämä tuo säästöä), niin tuota tukea kadehditaan ja väitetään, että vammainen saa kaikki edut. Tuki voi olla vaikkapa pyörätuolin antaminen maksutta. Se mahdollistaa vammaisen liikkumisen, ja tuo säästöä kun
toimintakykyrajoitteinen ei tarvitse niin paljon avustajan apua. Ei pyörätuoli ole mitään ylimääräistä. Se on kuin kengät terveelle, ilman niitä ei pääse liikkumaan paikasta toiseen. Hirvittää se, että ollaan eri vähemmistöille kateellisia. Ja sekin, että vähemmistöt ovat vihaisia toisilleen.
Yksi köyhien ryhmä syyttää toista köyhien ryhmää köyhyydestään. Esim. vammaiset syyttävät heihin kohdistuvista leikkauksista maahanmuuttajia tai työttömiä, tai päinvastoin (esim. työttömät syyttävät vammaisia siitä, että työmarkkinatuki on liian pieni). Surullisena olen kuunnellut joidenkin vammaisten (toki he onneksi ovat vähemmistössä) puheita maahanmuuttajista. Ihan kuin maahanmuuttajat olisivat joku uhka vammaisille. Vammaiset oikeammin tarvitsevat maahanmuuttajia, sillä ilman heitä ei meillä olisi tarpeeksi henkilökohtaisia avustajia tai hoitajia laitoksissa. Ja maahanmuuttajat puolestaan tarvitsevat vammaisia.
Totuus on, että haavoittuvassa asemassa olevien pitäisi tukea toisiaan. Viha hajottaa heikko-osaisten kentän, ja silloin pelaamme niiden pussiin, joiden mielestä kaikilta haavoittuvassa asemassa olevilta pitää leikata. Meidän pitää tehdä yhdessä töitä haavoittuvassa asemassa olevien eteen. Yhteiskunnan tuleekin tukea niitä, jotka sitä tarvitsevat. Se on tärkeää yhteiskuntarauhan kannalta.
MariAnne Eerikäisen sanoin: ”Vähemmistöjen oikeudet on meidän kaikkien asia. Kaikki kun todennäköisesti kuuluvat johonkin vähemmistöön ja tuntuu aika sattumanvaraiselta, minkä vähemmistöjen oikeuksia poljetaan. Eli jo itsekkäistä syistä kannattaa puolustaa vähemmistöjen
oikeuksia. Kun voi olla, että oma vähemmistö on seuraava. Lisäksi, ihmisyys mitataan siinä, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia.”
Kolikon toinen puoli ovat asenteet: on tärkeää, että lapset ja aikuiset tutustuvat erilaisiin vähemmistöihin, sillä asenteet hälvenevät tiedon ja kokemuksen kautta. Asennekasvatuksen pitää lähteä liikkeelle jo lapsuudesta. Siksi onkin hyvä, että maahanmuuttajat ja vammaiset käyvät lähikoulua – valtaväestö oppii näkemään heitä keskuudessaan. Kannatankin inkluusiota, jos se on suunniteltu hyvin, ja on varattu tarvittavat resurssit sille, että koulu voi antaa erityistä tuke niille,
jotka sitä tarvitsevat. Olisi hyvä, jos kunnat järjestäisivät avoimia tilaisuuksia, joihin tulisivat puhumaan erilaiset kokemuskouluttajat. He ovat eri vähemmistöjen edustajia, vammaisia ja kroonisesti sairaita, jotka ovat saaneet koulutuksen omasta asiastaan puhumiselle.
Eri vähemmistöjen pitäisi myös olla enemmän esillä medioissa. EI syrjinnälle, rasismille ja kiusaamiselle. ”Kun tutustut vammaiseen ihmiseen, et enää tahdo syrjiä. Edes salaa”. Siinä on koko asian ydin. Itsemääräämisoikeus on keskeinen asia vammaisten oikeuksista puhuttaessa.
Moni vammainen voi yhtyä siihen, mitä eräs toimintakykyrajoitteinen henkilö on sanonut:” Tuleeko ikinä lakia, jonka mukaan vammainen saisi elää pelotta ja rauhassa ilman, että joku on alvariinsa muuttamassa palveluja/lakeja ja käytäntöjä?”. Toinen henkilö on sanonut:”Minua niin suututtaa se, että tapaan jatkuvasti sellaisia ihmisiä, jotka haluavat kontrolloida ja holhota minua!”.
Lainsäädännön pitää mahdollistaa yhtäläiset oikeudet vammaisille, eikä raha saa olla kriteerinä järjestettäessä palveluja.
Vammainen tarvitsee myös turvallisuudentunnetta – ettei hänen tarvitse aina pelätä milloin viranomainen vähentää jo myönnettyjä palveluita. Ettei tarvitse yhä uudelleen hakea palveluita ja etuuksia, joihin on oikeutettu.
Vammaiset naiset, erityisesti kehitysvammaiset naiset, kohtaavat väkivaltaa 2-10 kertaa useammin kuin vammattomat naiset. Ja usein tekijä on tuttu uhrille. Noin puolet vammaisena syntyneistä tai lapsuudessa vammautuneista naisista on kohdannut joskus väkivaltaa. Runsas avun tarve on altistaa vammaisen naisen väkivallalle.
Airut-lehti toteaa: ”Vammaisten ihmisten kokema väkivalta eroaa joiltakin piirteiltään vammattomien kohtaamasta väkivallasta. Se jää usein piiloon, sillä se tapahtuu yksityisissä tilanteissa esimerkiksi kodeissa ja laitoksissa. Usein väkivallantekijä on vammaiselle ihmiselle tuttu: puoliso, perheenjäsen, sukulainen tai vaikkapa sosiaali- ja terveysalan ammattilainen. Väkivallan tunnistamisen ja siitä irtautumisen tekee mutkikkaaksi riippuvuussuhde. ”
Laura Meriluoto kirjoittaa hyvin:” Suomalaisella naisella on iso riski joutua väkivallan uhriksi. Riski on vielä huomattavasti suurempi vammaisten naisten kohdalla. Vammainen nainen on usein riippuvainen väkivallan tekijästä, jolloin tapaukset jäävät herkästi piiloon. Lisäksi uhrin voi olla vaikeaa tunnistaa esimerkiksi hänelle tehtyä seksuaalista väkivaltaa.
On todella tärkeää huolehtia siitä, että väkivallan uhreille on tarjolla esteettömät palvelut. Lisäksi ammattilaisten osaamista tulee vahvistaa, jotta vammaisten kohtaama väkivalta tunnistettaisiin paremmin ja heille osattaisiin tarjota oikeanlaista apua. Ja ennen kaikkea tarvitsemme ison asennemuutoksen. Se, miten vammaisia ihmisiä Suomessa kohdellaan, on paikoin aivan sietämätöntä. ”
THL toteaa: ”Arvioiden mukaan väkivaltaa kohdistuu vammaisin naisiin 2-10 kertaa enemmän kuin vammattomiin naisiin. Joidenkin tutkimusten mukaan yli puolet vammaisina syntyneistä tai lapsena vammautuneista naisista on kohdannut jonkinlaista väkivaltaa. Useimmin väkivaltaa kohtaavat naiset, joilla on kehitysvamma tai naiset, joilla on ongelmia kommunikoinnissa. Väkivallan tekijä on useimmiten vammaiselle entuudestaan tuttu.”
Kaikilla pitää olla oikeus määrätä omasta kehostaan, oikeus koskemattomuuteen. Tästä pitää puhua paljon enemmän ja kehittää lisää keinoja tunnistaa, milloin vammainen henkilö kertoo avuntarpeestaan. Tarvitaan tiedotusta ammattilaisille, vammaisille itselleen ja vammaisten ihmisten läheisille.
Esteettömyys on hyvin tärkeää. Samoin asennemuutosta tarvitaan! Pitäisi kartoittaa kaikkien Suomen turvakotien esteettömyys ja kohdistaa väkivallan vastaista työtä vammaisiin naisiin. Olisi tärkeää, että väkivallan vastaisessa työssä olisivat vammaiset itse mukana.Lisää tietoa aiheesta THL:n vammaispalvelujen käsikirjasta os. https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/vammaisuus-yhteiskunnassa/vakivalta-ja-vammaisuus/.
Tehdään pari hyvää lupausta ensi vuodelle näin vammaisten päivänä 💜.Jos pääsen valtuustoon, niin lupaan tehdä vastaavanlaisen aloitteen Vantaalla vammaisneuvostojen edustuksesta valtuustossa ja lautakunnissa. Lisäksi lupaan ajaa eteenpäin sitä, että valtuuston kokousten verkkolähetykset tekstitetään!
Annetaan vaiennetulle ääni. Äänestetään vähemmistöjen edustajia kuntien valtuustoihin ensi keväänä, vammaisiakin. Valta on sinun äänestäjä .Myönnetään vammaisneuvostoille läsnäolo- ja puheoikeus valtuuston ja lautakuntien kokouksiin 🥰.
Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää! Rakennetaan yhdessä yhdenvertainen, tasa-arvoinen, esteetön, saavutettava ja kakkien ihmisoikeuksia kunnioittava maa. Maa, jossa kaikki voivat hyvin, eivät vain harvat 🥰. Jokainen meistä on yhtä arvokas. Vammaisellakin pitää olla oikeus haaveilla ja elää omanlaistaan elämää.