Kunnissa ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti järkevää leikata palveluista.  Nyt on julkisen sektorin, kuten kuntien, aika elvyttää taloutta. Olemme vaarassa toistaa 1990-luvun lama-ajan virheet.  On hyvin huolestuttavaa, että monessa kunnassa laaditaan leikkauslistoja, vaikka valtio tukee niitä mittavasti koronapandemiasta aiheutuneesta kriisistä selviytymisessä. Valtio ottaa lainaa ja elvyttää, mutta kunnat, esimerkiksi Vantaa, suunnittelevat leikkauksia. Kunnat toimivat siis toisin kuin valtio. Valtio tulee vuonna 2021 tukemaan kuntia 1,45 miljardilla eurolla. Talousarvioiden valmistelut kunnissa onkin aloitettava uudelta pohjalta, kun valtio tulee kuntia mittavalla tavalla vastaan.

Kuntapäättäjiltä vaaditaan nyt malttia ja viisautta. On tärkeää, että päättäjät puolustavat laadukkaita hyvinvointipalveluita. Kuntataloutta tulee tarkastella pidemmällä tähtäimellä, ja päätöksissä on syytä huomioida valtion antama tuki. Kuntien ei pidä leikata peruspalveluista. Palveluleikkaukset kohdistuisivat etenkin niihin, jotka joutuvat paljon palveluita käyttämään, kuten lapsiin, nuoriin, vammaisiin, vanhuksiin, päihde- ja mielenterveysongelmaisiin, asunnottomiin, työttömiin ja kroonisesti sairaisiin. Leikkauksilla olisi myös suora vaikutus kunnan työntekijöiden hyvinvointiin, ja siihen, miten voimme purkaa jo kertynyttä hoitovelkaa sekä hyvinvointi- ja oppimisvajetta. Ne eivät saa kasaantua liian suureksi. On turvattava ihmisten hoitoon pääsy ja avun saanti sekä laadukas opetus, etenkin nyt, kun on poikkeukselliset ja raskaat ajat.

Lama-aikana julkisen sektorin on tärkeää elvyttää, jotta lama-ajasta tulee mahdollisimman lyhyt. Elvyttämällä julkinen sektori luo työpaikkoja. Järkevistä investoinneista tinkiminen johtaisikin kasvavaan työttömyyteen. Kunnan kannattaa mieluummin rahoittaa järkevät investoinnit lainalla. Kuntien tekemistä investoinneista valtaosa on huonossa kunnossa olevien vanhojen rakennusten korjaamista ja uusien rakennusten rakentamista. Esimerkiksi päiväkotien ja koulujen korjausrakentamisella puututaan niissä ilmeneviin sisäilmaongelmiin. Lisäksi kunnat rakentavat uusia päiväkoteja ja kouluja. Investoinnit ovat sijoitus kuntalaisten hyvinvointiin. Kunnalle ei kerry liikaa korjausvelkaa, jos se tekee investoinnit ajallaan. Mitä enemmän sisäilmaongelmia kunnan rakennuksissa esiintyy, sitä useammalla kuntalaisella, esimerkiksi koululaisilla, opettajilla tai hoitajilla, todetaan sisäilmasairaus. Sisäilmasairauksien hoito tulee kunnalle kalliiksi, joten kunnan on, sekä inhimilliseltä että puhtaasti taloudelliselta kannalta ajateltuna, järkevää puuttua ajoissa rakennustensa sisäilmaongelmiin

Kuntien tulisi mielestäni mieluummin ottaa lisää lainaa kuin leikata palveluista. Jos on ihan pakko, niin lainanoton lisäksi, kunnissa olisi syytä harkita kuntaveron välikaista korottamista, esimerkiksi 0,25 prosentin verran. Ihmiset eivät valitse asuinkuntaansa vain paikkakunnan veroprosentin perusteella, vaan asumiskuluilla sekä kunnan palveluiden laadulla ja saatavuudella on myös merkitystä. Ihmiset haluavat asua kunnassa, jossa joukkoliikenne toimii, pääsee helposti lääkäriin ja lapset ja nuoret saavat laadukasta opetusta. Jokainen tarvitsee kunnan palveluita jossain elämänsä vaiheessa. Kunnan työntekijät maksavat veroja palkastaan. He eivät ole pelkkä menoerä.

On viisasta miettiä, mitä palveluita kunta tuottaa itse ja mitä ostetaan muualta. Esimerkiksi oman lastenkodin perustaminen saattaa olla järkevä ajatus isoimmissa kunnissa. Kunnan itse tuottamat palvelut ovat usein edullisempia kuin ostopalvelut, sillä yksityinen yritys hakee aina voittoa toiminnastaan, mutta kunta ei. Kunta voi myös valvoa paremmin itse tuottamiensa palveluiden laatua kuin ostopalveluiden.

Sosiaali- ja terveyspalveluista ei voida kunnissa leikata, sillä kaikki eivät tällä hetkelläkään saa tarvitsemaansa apua. Jonotusajat terveysasemille ovat jo nyt pitkiä ja lastensuojelu on monessa kunnassa kriisissä. Vammaisten ihmisten ja vanhusten ihmisarvoisen elämän edellytykset vaarantuvat, jos heille välttämättömiä palveluita leikataan.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen korottaminen nykyisestä ei välttämättä ole pitkällä tähtäimellä järkevää. Ei kuntatalouden eikä kuntalaisten itsensä kannalta. Asiakasmaksujen korottamisesta kärsisivät eniten ne pienituloiset, jotka joutuvat käyttämään paljon palveluita, kuten vammaiset ihmiset, ikäihmiset, mielenterveys- ja päihdeongelmaiset ja pitkäaikaissairaat. Mitä korkeampia asiakasmaksut ovat, sitä useammat ihmiset joutuvat ulosoton tai toimeentulotuen piiriin. Ja, mitä korkeampia asiakasmaksut ovat, sitä myöhäisemmässä vaiheessa etenkin pienituloiset hakeutuvat avun piiriin. Valtaosa osa sosiaali- ja terveydenhoidon asiakasmaksuista on tasasuuruisia. Tästä syystä asiakasmaksujen korottaminen vaikuttaisi enemmän pieni- ja keskituloisten kuin suurituloisten arkeen. Esimerkiksi suurituloinen maksaa terveysasemalla käynnistä yhtä paljon kuin pienituloinen.

Kansalaisjärjestöjen tukeminen on sekä kunnan itsensä että kuntalaisten kannalta taloudellisesti järkevää. Ne tuottavat kuntalaisten kannalta tärkeitä palveluita, tarjoavat mm. vertaistukea ja matalan kynnyksen apua.

Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus saada opinnoissaan tarvitsemansa tuki. Varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta ja sivistyksestä ei voida leikata ilman, että siitä aiheutuisi vakavaa vahinkoa lapsille ja nuorille. Kouluissa ja päiväkodeissa on oltava riittävästi aikuisia töissä. Kouluissa tulee olla kaikilla turvallista ja rauhallista opiskella. Ryhmäkokoja ei voida kasvattaa, vaan pikemminkin niitä pitäisi pienentää monessa kunnassa. Kouluissa on oltava tarpeeksi opettajia, kuraattoreita. Myös psykologeja ja koulunkäynninohjaajia olisi syytä olla riittävästi. Inkluusio ei saa olla säästökeino. Tarvitaan pienryhmiä ja erityisopetusta, yleisopetus ei yksin riitä. Kuntien tuleekin nykyistä enemmän panostaa kolmiportaiseen tukeen.