Vammaisten ihmisten arki Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Teksti laadittu Vasemmistonuorten leirillä 10.10.20  ja Demla ry:n seminaarissa 7.9.19 pidettyjen esitysten perusteella.

Kirjoittaniut Elina Nykyri

– FM, tutkija, tilastotieteilijä, vammaisaktivisti ja vassari Vantaalta

– Vantaan sote-lautakunnan varajäsen, Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen, Vasemmiston vammaispoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Länsi-Vantaan vas. puheenjohtaja, Vantaan vasemmiston kunnallistoimikunnan jäsen, Uudenmaan Vas. piirihallituksen jäsen, Heta-liiton valtuuston 1. varajäsen

– Artikkelikuvan ottanut Krista Herranen.

Tekstin sisältö

1 Itsemääräämisoikeus nostettava vammaispolitiikan keskiöön. Kuntien väliset erot ovat liian suuria.

2 Millaisia tukitoimia vammaisille henkilöille on olemassa?

3 Miten vammaisten henkilöiden palveluita ja yhteiskuntaan osallistumismahdollisuuksia voidaan edistää?

4 Palveluohjaus- ja neuvonta sekä vertaistuki ovat tärkeitä.

5 Vammaisvaikutusten arviointi sekä tutkimukset

6 Vammaisten köyhyys on yleistä.

7 Esteetön ja saavutettava yhteiskunta hyödyttää kaikkia,

8 Työtoiminnan ongelmat on korjattava.

9 Henkilökohtainen apu kuuluu kaikille sitä tarvitseville.

10 Apuvälinepalveluiden toimivuus on turvattava.

11 Kela-kyytien ja kuljetuspalveluiden toimivuus on varmistettava.

12 Inkluusio vaatii resursseja.

13 Maanantai kuuluu kaikille.

14 Asumispalvelut on suunniteltava asukkaan etu edellä.

15 Suomeen tarvitaan aidosti sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavista tahoista riippumattomia asiamiehiä.

16Turvaan järjestöjen toimintaedellytykset ja vammaisten mahdollisuudet harrastaa.

17 Omaishoitajien asemaa on parannettava.

18 Oikeusturva

19 Vammaisasiavaltuutettu Suomeen.

20 Vammaiset ihmiset mukaan päätöksentekoon.

1 Itsemääräämisoikeus nostettava vammaispolitiikan keskiöön. Kuntien väliset erot ovat liian suuria.

-Itsemääräämisoikeus on asetettava vammaispolitiikan keskiöön.

– Meillä on hyvät lait, mutta kuntien ja kuntayhtymien väliset erot ovat suuria. Tarvitsisimme yhdenmukaisemmat käytännöt kuntiin ja kuntayhtymiin. Vammaisten asema vaihtelee paljon kunnasta ja kuntayhtymästä toiseen. Yhdessä kunnassa toimii joku asia hyvin ja toisessa kunnassa taas toinen asia. Vaikka tulevaisuudessa sote-palvelut siirtyvät kunnilta maakunnille, niin eroja tulee edelleen alueiden välillä esiintymään. Tulevaisuudessa maakuntien väliset erot ovat suuria, ihan kuin nykyään kuntien ja kuntayhtymien väliset erot ovat suuria.

– Kuntien ja kuntayhtymien väliset erot johtuvat siitä, että kunnille on laaja itsehallinto ja niillä on oikeus päättää siitä, miten ne toteuttavat lakisääteiset palvelunsa. Lait ja asetukset ovat hyvin joustavia, ja niitä voidaan eri kunnissa ja kuntayhtymissä tulkita eri tavoin. Tulisikin laatia enemmän valtakunnallisia ohjeistuksia ja oppaita. Kuntien ja kuntayhtymien tulisi jakaa useammin kokemuksia keskenään. Silloin parhaat käytännöt leviäisivät kunnasta toiseen ja tulisivat laajasti käyttöön.

– Asiakkaille ei aina kerrota mihin hänellä on oikeus. On surullista, että asiakas joutuu usein taistelemaan oikeuksistaan ja se, joka jaksaa taistella pärjää paremmin. Jatkuva taisteleminen on stressaavaa ja väsyttävää.

– YK:n vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimus ja yhdenvertaisuuslaki muodostavat pohjan vammaisten oikeuksille. Vammaisen henkilön on voitava: 1) valita miten, missä ja kenen kanssa asuu, 2) perustaa perhe, 3) liikkua vapaasti, 4) työskennellä, opiskella, harrastaa, vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Päätöksenteossa on muistettava ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus, esteettömyys, saavutettavuus sekä erityisesti näkymättömät tai harvinaiset vammat ja sairaudet sekä muisti- ja mielenterveysongelmat.

– Vaikka sote-palvelut siirtyvät tulevaisuudessa maakunnille, jää kunnille runsaasti vammaisten arkeen vaikuttavia tehtäviä. Esimerkiksi koulutus, kaavoitus, liikunta ja kulttuuri. ”Vammaisten asiat kuuluvat kaikkiin pöytiin.

– Kuntalain mukaan kuntien on edistettävä julkisten palveluiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta, kehitettävä yleisiä palveluita vammaisille sopiviksi sekä edistettävä ja seurattava vammaisten elinoloja ja osallistumis-, toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia. Nämä velvollisuudet kunnilla pitäisi olla jatkossakin ja myös maakunnilla pitäisi nämä velvoitteet tulevaisuudessa olla.

– Avainasemassa ovat vammaisten ja vammattomien kohtaamiset. Mitä useampi vammaton tuntee vammaisen, sen vähemmän on yhteiskunnassa asenteita, ennakkoluuloja ja syrjintää. Vammaiset ihmiset kohtaavat paljon syrjintää. Asenteisiin vaikuttamisen tulee lähteä liikkeelle jo lapsuudesta.

2 Millaisia tukitoimia vammaisille henkilöille on olemassa?

-Vammaiset henkilöt voivat saada palveluita vammaispalvelulain, kehitysvammaisten erityshuoltolain, terveydenhuoltolain, tulkkauspalvelulain tai sosiaalihuoltolain perusteella. Lisäksi on olemassa laki omaishoidon tuesta.

– Vammaispalvelu- ja kehitysvammalakien yhdistäminen on ollut käynnissä ainakin 10 vuotta. Vammaispalvelulain uudistus on tulossa lausunnolle mahdollisesti ensi vuoden alkupuolella

– On huomioitava, että kuntien välillä on suuria eroja siinä, miten palvelut käytännössä toteutuvat. Erot ovat suuret jopa lakisääteisissä palveluissa, jotka kunnan on hoidettava taloustilanteestaan riippumatta. Kunnat ovat laatineet omia lakien ja asetusten soveltamisohjeita.

– Olisi jossain määrin hyvä, jos kunnilla olisi vähemmän valtaa vammaisten palveluissa. Se vähentäisi vammaisten ihmisten eriarvoisuutta. Valtiolta voisi tulla tarkempia lakien ja asetusten soveltamisohjeita. Toisaalta Suomen kuntalain lähtökohtana on se, että kunnilla on valta päättää omista asioistaan.

– Meillä on Suomessa hyvät lait vammaisten asioissa. Ongelma on enemmänkin lakien ja asetusten soveltamisessa. Vammaiset ihmiset ovat joutuneet valittamaan hallinto-oikeuteen asti saadakseen heille kuuluvat lakisääteiset palvelut.

– Vammaiset ihmiset ovat tavallisia ihmisiä ja he haluavat pystyä tekemään samoja asioita kuin muutkin ihmiset. Vammaisuus on vain yksi ihmisen ominaisuus, eikä se saa määritellä ihmistä.

– Vammaiset ovat hyvin heterogeeninen, eli kirjava, ryhmä. On yksilöllistä, millaista apua ja tukea vammainen ihminen arjessaan tarvitsee. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

– Jokaisen palvelun ja tuen kohdalla viranomainen määrittelee, onko ihminen oikeutettu siihen. Ihminen voi siis olla yhden palvelun suhteen vammainen ja toisen suhteen ei.

Kelan myöntämiä palveluita ja etuuksia vammaisille ihmisille:

– Kuntoutus, sopeutumisvalmennus, kuntoutusohjaus 

– Tulkkauspalvelut. Tulkkauspalveluita käyttävät kuurot, kuurosokeat sekä kuulo-, kehitys- ja puhevammaiset. Kyseessä voi olla mm. viittomakielen tulkkaus, puhetulkkaus tai kirjoitustulkkaus.

– Kela-kyydit eli Kelan korvaamat terveydenhuollon matkat kustantavat asiakkaalle enintään 300 euroa vuodessa tai 25 euroa/suunta.

– Kelan vammaisetuudet: alle 16-vuotiaan vammaistuki, vammaistuki (työvoimassa mukana olevat aikuiset) ja eläkeläisen hoitotuki (eläkeläiset). Kela korvaa niillä vammaiselle henkilölle vammasta aiheutuneita ylimääräisiä kustannuksia).

Terveydenhuoltolaissa määriteltyjä lakisääteisiä kuntien myöntämiä palveluita ovat apuvälinepalvelut ja hoitotarvikkeet.

Vammaispalvelu- ja kehitysvammalakien mukaisia (maa)kuntien ja kuntayhtymien myöntämiä lakisääteisiä palveluita:

-Kuntoutusohjaus, sopeutumisvalmennus, uudessa laissa mahdollisesti tulevaa olemaan myös valmennus ja tuki sekä lyhytaikainen huolenpito,

– Päivätoimintaon kodin ulkopuolella järjestettävää itsenäisessä elämässä selviytymistä tukevaa ja sosiaalista vuorovaikutusta edistävää toiminta. Päivätoimintaa saavat ne, jotka eivät pysty käymään lainkaan töissä tai opiskelemaan. Mahdollisesti uudessa laissa nimitys tulee olemaan päiväaikainen toiminta.

– Henkilökohtainen apu

– Palveluasuminen

– Asumisen tuki: asunnon muutostyöt sekä asuntoon kuuluvat ja arkipäiväisessä elämässä tarvittavat välineet ja laitteet

– Työtoiminta ja työllistymisen tuki

– Päivätoiminta, kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu, kuntoutusohjaus ja sopeutumisvalmennus, asunnon muutostyöt, työtoiminta, työllistymisen tuki sekä apuvälineet ja hoitotarvikkeet eivät ole sidoksissa kunnan/kuntayhtymän määrärahoihin, eli kunnan/kuntayhtymän on ne aina myönnettävä, jos henkilöllä on palveluun todettu olevan tarvetta. Vammaisilla ihmisillä on siis ns. subjektiivinen oikeus edellä mainittuihin palveluihin.

– Vammasta ei lain mukaan saa koitua ylimääräisiä kustannuksia, joten edellä mainittujen palveluiden tulee olla asiakkaalle maksuttomia.

Vammaispalvelulain mukaisia (maa)kuntien ja kuntayhtymien myöntämiä määrärahasidonnaisia palveluita ovat erilaiset taloudelliset tukitoimet, joita ovat:

– ylimääräiset vaatekustannukset ja erityisravinto,

– päivittäisissä toimissa, liikkumisessa, viestinnässä tai vapaa-ajan toiminnoissa tarvittavien välineiden/teknisten ratkaisujen hankkimisesta (esim. auton hankkimisesta) korvataan enintään puolet. –

Omaishoidontuki,jonka myöntää kunta. Omaishoidon tuen suuruus ja tuen myöntämiskriteerit vaihtelevat kunnittain. Omaishoitajat eivät siis ole yhdenvertaisessa asemassa keskenään.

3 Miten vammaisten yhdenvertaisuutta ja yhteiskuntaan osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia voi parantaa?

– Mahdollisimman itsenäinen elämä ja itsemääräämisoikeus lähtökohdiksi!

– ”Ei mitään meistä ilman meitä” -periaate on otettava laajemmin käyttöön.

– Asennemuutos

– Kokemuskouluttajia tulisi hyödyntää enemmän.

– Kela-kyydit ja kuljetuspalvelut toimiviksi.

– Henkilökohtaista apua kaikille riittävästi, voimavararajaus pois vammaispalvelulaista.

– Laitos- ja kotihoito kuntoon.

– Ihmisille välttämättömiä palveluita ei voi kilpailuttaa.

– Sosiaalipalveluihin, vammaispalveluihinkin, tulisi säätää laissa asiakasmitoitus. Laissa tulisi siis määritellä se, kuinka monta asiakasta yhdellä työntekijällä saa olla. Asiakasmäärään pitäisi vaikuttaa se, kuinka paljon apua ja tukea asiakas tarvitsee. Eli mitä enemmän aikaa vieviä asiakkaita työntekijällä on, sitä vähemmän asiakkaita hänellä saa olla.

– On parannettava vammaisalalla työskentelevien palkkausta ja työoloja. –

On vahvistettava vammaisten ja heidän läheistensä tietoisuutta oikeuksistaan, ja tuettava sen toteutumista käytännössä.

– Kunnissa tulee ryhtyä tekemään etsivää vammaistyötä.

– Sote-palveluiden asiakasmaksut kohtuullistettava. Pieniä eläkkeitä korotettava.

– Viranomaisten tulee tehdä pääasiassa toistaiseksi voimassaolevia päätöksiä, ei määräaikaisia.

– On yhdenmukaistettava kunnissa vallitsevia käytäntöjä ja otettava käyttöön parhaat mahdolliset käytännöt ympäri maata.

– On parannettava vammaispalveluiden työntekijöiden osaamistasoa järjestämällä heille täydennyskoulutusta vammaispalveluista. Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa voisi olla mukana kokemuskouluttajia ja vammais- sekä potilasjärjestöjen edustajia. Kokemuskouluttajat voisivat myös käydä puhumassa koululaisille ja erilaissa oppilaitoksissa tuleville varhaiskasvatus-, opetus- ja sote-alan työntekijöille. Vammaisten ihmisten asioiden pitäisi olla paremmin esillä niillä aloilla, joissa tehdään työtä vammaisten ihmisten kanssa.

– Kelan ja vakuutusyhtiöiden käytäntöjä on parannettava.

– On turvattava oikeus palveluohjaukseen ja tuettuun päätöksentekoon.

– Palveluntarve tulee arvioida jokaisen henkilön kohdalla yksilöllisesti.

– YK:n vammaissopimuksen mukaan vammaista ei voida pakottaa tietyn asumisjärjestelyn käyttämiseen. Yhdessä asuminen ei saisi heikentää ihmisen tulotasoa, pikemminkin siihen pitäisi kannustaa, Vammaispalvelujen järjestämisessä pitää mennä ihminen edellä. 

– Vammaispalvelut tulee tuottaa ensisijaisesti julkisina palveluina (läpinäkyvyys).

– Kunnan on mahdollistettava se, että vammainen lapsi/nuori voi asua kotonaan vanhempiensa kanssa. Vammaisella lapsella ja nuorella on oikeus tavata vanhempiaan/huoltajiaan. Vanhemmilla on oikeus saada tietoa lapsestaan ja vaikuttaa lasta koskeviin päätöksiin.

– Luottamustoimen hoidosta saadut palkkio on säädettävä laissa ns. etuoikeutetuksi tuloksi. 

– Vammaispalveluita tulee järjestää kaikille niitä tarvitseville vammaisille ihmisille, iästä tai diagnoosista riippumatta. Vamman aiheuttama haitta ei iän mukana katoa, vaan yleensä se vain kasvaa iän myötä.

– Jokaiseen kuntaan ja maakuntaan on perustettava vammaisneuvosto, jonka jäsenillä on omakohtaista kokemusta vammaisuudesta. Kunnan vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen (esim. kuntayhtymän yhteinen vammaisneuvosto). Laissa on säädettävä rangaistus (maa)kunnalle, jos se ei vammaisneuvostoa perusta. Nyt jossain kunnissa ei ole vammaisneuvostoa, vaikka sellainen tulisi lain mukaan olla. Kunnalliset vammaisneuvostot tulee säilyttää, vaikka sote-palvelut siirtyisivät maakunnille.

– Vammaisneuvostoille on annettava oikeaa päätösvaltaa. Niiden on saatava läsnäolo- ja puheoikeus (maa)kuntien lautakuntiin ja valtuustoihin, ja niitä on kuultava aidosti aina, kun on kyse vammaisten ihmisten asioista.

– On muistettava, että kaikki asiat koskettavat myös vammaisia, ei vain sosiaali- ja terveyspalvelut, vaan myös esim. koulutus, varhaiskasvatus, kaavoitus tai kulttuurityö. Kansanedustaja Noora Koposen sanoin: ”vammaisten ihmisten asiat kuuluvat kaikkiin pöytiin”. Mikä tahansa asia, joka vaikuttaa tavallisen kuntalaisen arkeen, vaikuttaa myös vammaisen ihmisen arkeen.

– Vammaisella naisella tai tytöllä on tutkitusti, riippuen tutkimuksesta, 2–10 kertaa suurempi riski joutua väkivallan uhriksi kuin vammattomalla. Onkin tärkeää, että väkivallan vastaisessa työssä muistetaan vammaiset naiset ja tytöt. Vammaiset naiset ja tytöt ovat usein hyvin haavoittuvassa asemassa ja riippuvaisia läheisistään, ja se altistaa väkivallalle. On tärkeää, että turvakodeissa olisi tarpeeksi esteettömiä paikkoja. Tulisikin kartoittaa kaikkien Suomen turvakotien esteettömyys ja se, onko paikkoja riittävästi tarpeeseen nähden.

4 Palveluohjaus- ja neuvonta sekä vertaistuki tärkeitä.

-Palvelusuunnitelman tulisi olla virallinen hallintopäätös. Palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään 7 arkipäivänä siitä, kun asia on tullut viranomaisen tietoon.

– Palvelussuunnitelman laadinnassa tulee kuunnella asiakasta ja/tai hänen läheisiään taikka hänen laillista edustajaansa. Asiakkaan edun tulee ratkaisevaa.

5 Vammaisvaikutusten arviointi ja tutkimukset

-Vammaisten ihmisten elinoloista on laadittava säännöllisesti tilastoja, kartoituksia ja tutkimuksia sekä kehitettävä keinoja, joilla voidaan parantaa vammaisten henkilöiden osallistumis-, toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia.

– Vammaisvaikutusten arvioinnin tulisi olla kunnan lakisääteinen velvollisuus.

– On huolehdittava mm. tulkkipalveluiden, kuljetuspalveluiden ja henkilökohtaisen avun riittävyydestä kaikille niitä tarvitseville.

6 Vammaisten köyhyys on yleistä.

– Ennen koronan aiheuttamaa kriisiä arvioitiin, että vammaisten ihmisten köyhyys olisi peräti 4 tai 5 kertaa yleisempää kuin muun väestön, https://www.kehitysvammaliitto.fi/vammaiset-ihmiset-syrjaytyvat-tyomarkkinoilta-jo-tyonhakuvaiheessa/. Noin 60 % vammaisista (tilanne ennen koronaa) oli kokenut vuoden aikana köyhyyttä, työssäkäyvät vammaisetkin ovat kokeneet köyhyyttä.

– Ennen koronan aiheuttamaa kriisiä oli vammaisten ihmisten ikäkorjattu kokonaistyöllisyysaste 19.1 ja muun väestön 70. Lähde: Elias Vartio.

–Vammaiset ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Ennen koronan aiheuttamaa kriisiä oli mm. näkövammaisilla työllisyysaste 37 %, viittomakielisillä noin 56 % ja kehitysvammaisilla 8 %.

– Vammaisten köyhyys on usein pysyvää, koska iso osa vammaisista ihmisistä jää jo nuorena eläkkeelle. Työelämän ulkopuolella olemisen lisäksi vammaisten ihmisten köyhyyttä selittävät korkeat asiakasamaksut ja asumiskustannukset. Vammainen tarvitsee normaalia suuremman ja esteettömän asunnon, ja siitä peritään tavallista korkeampaa vuokraa usein.

– Työssäkäyvistä vammaisista ihmisistä monet tekevät osa-aikatyötä, eli ovat työssäkäyviä eläkeläisiä (saavat siis eläkkeen lisäksi pientä palkkaa).

– On poistettava terveyskeskusmaksu ja uudistettava asiakasmaksulaki. Tulee siirtyä yhteen yhtenäistettyyn lääkkeiden, asiakasmaksujen sekä Kela-kyytien maksukattoon, jonka suuruus on enintään 600 euroa vuodessa. Pitää säilyttää yhtenäistetyn maksukaton lisäksi matkakatto. Matkakatto tulee huomioida yhtenäistetyn maksukaton kertymisessä. Matkaton säilyttämisen takia kukaan ei tulisi kärsimään yhtenäistettyyn kattoon siirtymisestä, toisin sanoen ei synny väliinputoajaryhmiä. Jos matkakattoa ei säilytetä, joutuisivat ne, joilla täyttää matkakatto, muttei asiakasmaksu- eikä lääkekatto, maksamaan selvästi nykyistä enemmän. Maksukattoon tulee sisällyttää kaikki ihmisen tarvitsemat julkiset sote-palvelut ja reseptilääkkeet, mm. osasto- ja hammashoito sekä koti(sairaan)hoito.

– Tällä hetkellä takuueläke on 834 euroa kuukaudessa ja jos joutuu paljon sote-palveluita käyttämään, joutuu palveluistaan ja lääkkeistään maksamaan lähes 1600 euroa vuodessa, eli lähes kahden kuukauden takuueläkkeen verran. Kaikenlaiset sote-palvelut eivät edes sisälly asiakasmaksu-, lääke- ja matkakattoihin, kuten hammashoito, kotihoito ja osastohoito.

– Tulee korottaa pieniä eläkkeitä ja perusturvaa, kuten työmarkkinatukea.

7 Esteetön ja saavutettava yhteiskunta hyödyttää kaikkia.

-Esteettömyys on muutakin kuin hissejä ja luiskia, mm. selkokieltä, induktiosilmukoita, ruudunlukuohjelmia, (kuvailu)tulkkausta, tekstitystä ja hajusteettomuutta. Esteettömyys edistää terveyttä, toimintakykyä sekä yhdenvertaista pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin ja yhdenvertaisia työ- ja osallistumismahdollisuuksia.

– Esteettömyyteen ja saavutettavuuteen panostaminen onkin ihmisoikeus-, ympäristö- ja talousteko!

– Mitä kohtuuhintaisempi, esteettömämpi, saavutettavampi joukkoliikenne on, sitä vähemmän syntyy liikenteestä päästöjä ja kuluja yhteiskunnalle. Jos joukkoliikenne on toimivaa, käyttävät vammaiset ihmiset ja vanhukset vähemmän Kela-kyytejä ja kuljetuspalveluita. Myös yksityisautoilu vähenee. Onkin taloudellisesti, innhimillisesti ja ympäristön kannalta järkevää panostaa sujuvaan, kohtuuhintaiseen, vähäpäästöiseen ja esteettömään joukkoliikenteeseen. Toki on muistettava, että aina tulee olemaan  niitä vammaisia ja vanhuksia, jotka eivät pysty julkista liikennettä käyttämään. Esimerkiksi matka pysäkille voi olla raskas. Unelmani on, että pääkaupunkiseudulle tulisi maksuton joukkolikenne asukkaille, ihan kuin Tallinnassa on.

8 Työtoiminnan ongelmat on korjattava.

-Työtoiminnassa esiintyvät ongelmat tulee korjata. Työtoiminnan tavoitteena tulee olla työllistymisen palkkatyöhön, eikä siellä saa pitää ihmistä vuodesta toiseen.

– Työsuusrahan maksamisen tulisi olla lakisääteistä. Työosuusrahan pitäisi aina ylittää työtoimintaan osallistumisen kulut. Palkkatyön tunnusmerkit täyttävästä työstä tulisi maksaa kunnon palkka, vammaisillekin.

9 Henkilökohtainen apu kuuluu kaikille sitä tarvitseville.

-Henkilökohtaista apua on myönnettävä kaikille sitä tarvitseville. On kunnan myöntämä henkilö auttamaan vammaista ihmistä hänen arjessaan kodissa ja kodin ulkopuolella.

– Vammaispalvelulaissa on voimavararajaus: henkilöllä on oltava voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Tämä rajaus on käytännössä tarkoittanut sitä, että monet lapset ja nuoret, kehitysvammaiset sekä autistit ovat jääneet avun ulkopuolelle. Se pitäisi poistaa laista!

– Avustaja auttaa vammaista henkilöä kaikissa sellaisissa arkisissa toimissa, joita henkilö tekisi itse, jos pystyisi. Eli avustaja tekee sellaisia asioita, joita vammattomat tekevät itse. Avustaja voi auttaa vammaista henkilöä kotona, asioinnissa, harrastuksissa, töissä tai opiskelussa. Usein avustaja on ainoa keino saada apua kodin/ asumisyksikön/ palvelutalon ulkopuolelle, jos ei henkilöllä ole läheisiä tai vapaaehtoista työntekijää apunaan.

– Hyvin kuvaavaa on, että yli 40 prosenttia henkilökohtaista apua tarvitsevista ei ole saanut apua tarpeeksi, eli myönnetty tuntimäärä ei riittänyt kaikkeen tarpeelliseen. Tämä on totta erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Heille totta on usein erään henkilön toteamus, että ”äiti on mun avustaja.”

– Monella vammaisella henkilöllä on vaikeuksia avustajan löytämisessä. Kuntien pitäisikin olla aktiivisemmin mukana avustajien välittämisessä vammaisille ihmisille. Osin avustajapula johtuu siitä, että avustajien palkka on alhainen. Kuntien välillä on suuria eroja palkkauksessa. Jotkut kunnat maksavat avustajalle alle 10 euroa tunnissa, toiset taas 12 euroa tunnissa. Jos työnantaja kuuluu henkilökohtaisten avustajien työnantajien liittoon (Heta-liittoon), niin silloin kunnan on maksettava vähintään Hetan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Usein onkin niin, että avustaja saa parempaa palkkaa, jos hänen työnantajansa kuuluu Hetaan, kuin jos ei kuuluu. Se on väärin. Avustajien työtä tulisi arvostaa ja tämän tulisi näkyä myös palkkauksessa. Myös avustajien työsuhde-etuja, kuten työterveyshuollon laatua, tulisi parantaa. 

– (Maa)kunnassa tulee olla käytössä kaikki kolme henkilökohtaisen avun järjestämistapaa/-mallia: ostopalvelut, palvelusetelit ja työnantajamalli.

– Työnantajaksi ei saa ketään pakottaa, mutta se on sallittava kaikille siihen kykeneville ja sitä haluaville.

10 Apuvälinepalveluiden toimivuus on turvattava.

-Monissa kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja kuntayhtymissä ovat jonot apuvälinepalveluihin pitkiä. Asiakas joutuukin olemaan pitkään jonossa, jos tarvitsee uuden apuvälineen tai asiakkaalla oleva apuväline on mennyt rikki.

– Rikki mennyt apuväline tulee korjata kohtuullisessa ajassa (esimerkiksi 7 arkipäivän kuluessa) ja korjauskelvottoman tai epäsopivan apuvälineen tilalle tulee saada kohtuullisessa ajassa uusi. Varalaitteita on oltava saatavilla

– Apuvälineiden hankinnasta, ylläpidosta ja huollosta koituvat kustannukset tulee korvata asiakkaalle täysimääräisesti. Tällä tarkoitetaan sitä, että apuvälinepalveluiden tulisi vastata apuvälineen kuljettamisesta huoltoon. Ei pitäisi olla niin, että asiakas joutuu viemään apuvälineensä kalliilla Kela-kyydillä apuvälinehuoltoon. Tällä hetkellä apuvälineen kuljettaminen huoltoon ja hakeminen huollosta Kela-kyydillä kustantaa asiakkaalle 25 euroa/suunta, eli pahimmillaan apuvälineen rikkoutumisesta voi aiheutua asiakkaalle 100 euron kustannukset. Joissakin kunnissa, esimerkiksi Tampereella, korjaaja tulee asiakkaan kotiin asti korjaamaan apuvälineen, ja jos apuvälinettä ei pystytä paikanpäällä korjaamaan, kuljettaa huolto apuvälineen korjuuseen ja palauttaa sen korjattuna kotiin.

– Vammaisella henkilöllä tulisi olla oikeus saada kunnalta ainakin yhdessä (valitsemassaan) harrastuksessaan tarvitsemansa apuväline(et). Esimerkiksi, jos vammainen henkilö haluaa harrastaa pyörätuolitanssia, olisi kunta velvollinen hankkimaan hänelle pyörätuolitanssiin tarvittavan tuolin tai korvaamaan vammaiselle tuolin hankinnasta aiheutuneet kulut. Tällä hetkellä harrastuksissa tarvittavat apuvälineet ovat harkinnanvaraisia. Kunnan ei siksi tarvitse korvata harrastuksessa tarvittavan apuvälineen hankintakuluja.

11 Kuljetuspalveluiden ja Kela-kyytien toimivuus on varmistettava.

-YK:n vammaissopimus: on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan.

– Kuljetuspalvelut tarkoittavat vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolakien mukaisia kyytejä. Vammaispalvelulain mukaisia matkoja myönnetään, jos vammaisella henkilöllä on erityisiä vaikeuksia käyttää julkista liikennettä.

– Se miten kuljetuspalveluita järjestetään, riippuu kunnasta.Joissakin kunnissa on oma kyytien välityskeskus, kun taas jotkut kunnat ostavat palvelun taksiyrityksiltä, esim. Vantaan kyydit välittää ja hoitaa Lähitaksi, Menevä ja Fixutaksi, kun taas Helsingissä on oma matkapalvelukeskus.

– Liikennepalvelulain epäkohdat tulee korjata. Heinäkuussa 2018 voimaan tullut liikennepalvelulaki vaikutti paljon kyytien toimivuuteen, sillä takseilla ei ole enää asemapaikka- tai päivystysvelvoitetta, eikä esteettömien autojen kuljettajilla ole kouluttautumisvelvoitetta. Esteettömistä autoista ja maaseudulla ajavista autoista on ollut erityisesti pulaa.

– Ongelma on, että kuljetuspalvelukyytejä voi käyttää vain omassa kunnassa ja sen naapurikunnassa. Esim. kesämökkipaikkakunnalla tai opiskelu- ja työmatkoilla ei kuljetuspalveluita voi käyttää.

– Asiakkaalle on lain mukaan myönnettävä työ- ja opiskelumatkat ja vähintään 18 vapaa-ajan ja asiointimatkaa kuukaudessa. Matkoja ei voi yleensä siirtää kuukaudelta toiselle. Ongelmana on, ettei tuo 9 edestakaista vapaa-ajan matkaauseinkaan riitä henkilön harrastuksiin, ystävien ja sukulaisten tapaamiseen ja asiointiin.

– Osa kunnista myöntää hakemuksesta lisää matkoja, mutta monikaan ei osaa tai uskalla hakea lisää matkoja. Käytännössä minimistä on tullut maksimi.

– Asiakkaan pitää voida halutessaan siirtyä vuosittaisen rajan käyttöön, matkoja on voitava siirtää kuukaudelta toiselle.

– Vakiotaksioikeus tulee säilyttää.

– Matkojen yhdistelyn tulee perustua vapaaehtoisuuteen.

– Kuljetuspalvelumatkoja tulisi voida käyttää koko Suomessa. Se mahdollistaisi mm. valtakunnallisissa järjestöissä toimimisen.

12 Inkluusio vaatii resursseja.

-On turvattava vammaisen hlön tarvitsema tuki varhaiskasvatuksessa, koulunkäynnissä ja opiskelussa. Tulee suunnitella erityinen tuki jokaisen sitä tarvitsevan kohdalla yksilöllisesti. Yleisopetusryhmään sijoittaminen ei saa olla ainoa vaihtoehto, eikä inkluusio säästökeino. 30 % opettajista sanoo, että oppilaiden saama tuki on riittämätöntä (OAJ). Kolmiportaiseen tukeen tarpeeksi resursseja.

– Jos vanhemmat asuvat erillään, on lapsen saatava koulukyyti molempien vanhempiensa luota. Lapsella ja nuorella pitää olla oikeus päästä turvallisesti kouluun- riippumatta siitä asuvatko vanhemmat samassa osoitteessa vai eivät! Ne (erityis)lapset, joiden vanhemmat asuvat eri osoitteissa, saavat koulukuljetuksia vain yhdestä osoitteesta. Lapsi saa kyydin vain toisen vanhempansa luota – sen vanhemman luota, jonka luona lapsen virallinen osoite on. Toinen vanhemmista vie itse lapsen joka aamu kouluun tai toisen vanhemman luokse, josta lapsi saa sen taksikyydin. Kaikilla koulukyytiä tarvitsevilla lapsilla ja nuorilla pitää olla oikeus koulukyytiin. Kyyti pitää saada molempien vanhempien luota, jos esim. lapsi asuu vuoroviikoin eri vanhemmilla. Ei voi olla niin, että lapsi jää ilman kyytiä joka toinen viikko, koska hän on tuolloin sen vanhemman luona, joka osoitetta ei ole merkitty lapsen viralliseksi osoitteeksi. Tämä ongelma on laaja, koskee siis muitakin kuin erityislapsia. Erityislapset vaan tarvitsevat useammin ja tavanomaista kauemmin koulukyytejä.

13 Maanantai kuuluu kaikille.

-Vammaisten työssäkäyntiä, osa-aikaistakin, tulee tukea. Vammaisten palkan tulee olla TES:n mukainen. Yle: (https://yle.fi/uutiset/3-9526343) vain 400-500 kehitysvammaista käy palkkatyössä. Avotyössä heitä käy 2000, jossa saa työosuusrahaa, joka on, kunnasta riippuen, 0- 12  € päivää kohti.

– Työnantajia on tuettava osatyökykyisten työllistämisessä. Heille on mm. kerrottava erilaisista tukimuodoista (kuten palkkatuki) ja kohtuullisista mukautuksista, joita voidaan tehdä. Voitaisiin myös myöntää verohelpotuksia sille, joka työllistää vammaisen hlön. Työn ja opiskelun/eläkkeen yhdistämisen on oltava nykyistä helpompaa.

– Vammaisia henkilöitä on rohkaistava opiskelemaan. Ei pidä olettaa, ettei vammainen henkilö halua opiskella yliopistossa. On huolehdittava, että vammainen henkilö saa tarvittavat palvelut työ- tai opiskelupaikkaansa. On huolestuttavaa, että vammaisten ihmisten koulutustaso on laskenut, vaikkakin koulutustaso on viime vuosina laskenut koko väestön tasolla. Ihan kuin eräs professori toteaa, niin vammaisilta on vaadittava enemmän. Ei pidä päästää ihmistä helpommalla, vain siksi, että hän on vammainen. Moni korkeasti koulutettu vammainen henkilö on tällä hetkellä työtön tai eläkkeellä. Se on suurta resurssien haaskausta. Heidän pitäisi päästä käsiksi työelämään, edes osa-aikaisesti.

– Työn ja opiskelun/eläkkeen yhdistämisen on oltava sujuvaa. Työnteon ja opiskelun tulee aina kannattaa, eikä siitä saa rangaista.

– Vammaisia ihmisiä tulee olla kaikissa ammateissa, virkamiehinä ja päätöksentekijöinä.

– Nykyinen hallitus huomioi vammaiset ihmiset hallitusohjelmassa. Heistä on useampi kirjaus hallitusohjelmassa. Hallitus kiinnittää huomiota osatyökykyisten ihmisten työssäkäynnin edistämiseen ja viittomakielisten asioihin. Suunniteltu laitosasumisen purku ei ole yksiselitteisesti hyvä (vrt. mielenterveyspotilaiden avohoitoon siirtäminen laitoksista).

– Hallitusohjelman sivu 6: ”Sosiaalisesti kestävä hyvinvointivaltio ottaa huomioon myös vammaisten osallisuuden sekä mahdollisuudet itsenäiseen elämään, kouluttautumiseen ja työllistymiseen.

– Sivu 75: ”Vanhusten ja vammaisten tietoisuutta omista oikeuksistaan vahvistetaan ja niiden tosiasiallista toteutumista tuetaan.”

14 Asumispalvelut suunniteltava asukkaan etu edellä.

-Asumispalveluissa tulee mennä asukkaan etu ja palveluiden laatu edellä, eikä ajatella vain hintaa. Asukkaita on kohdeltava asiallisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Myös asukkaiden elinoloihin, itsemääräämisoikeuteen, osallistumis-, toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksiin ja kotirauhaan on kiinnitettävä huomiota. Viriketoimintaa olisi hyvä olla.

– Pitkäaikaishoidossa asuvien luona pitää olla mahdollista vierailla vapaasti, ja asukkaiden on myös voitava poistua vapaasti asumisyksiköstään. Tässä on ollut suuria ongelmia koronan aiheuttaman kriisin takia.

– Asukkaiden kohtelua on kartoitettava oikeusministeriön johdolla ja korjattava oloja tuon kartoituksen perusteella.

– Pakkomuutot tulisi kieltää lailla: vammaisella ihmisellä tulee olla oikeus itse päättää missä, miten ja kenen kanssa hän asuu.

– Monelle vammaiselle ihmiselle on mahdotonta muuttaa yhteen kenenkään kanssa tai perustaa perhettä, koska yhteenmuuttaminen laskisi liikaa tulotasoa. Eläkeläisen asumistuen ja kansaneläkkeen myöntämisperusteet ovat erilaiset kuin yleisen asumistuen. Yleisessä asumistuessa otetaan huomioon kimppa-asuminen/parisuhde/perhe, mutta eläkeläisen asumistuessa oletetaan, että kaksi henkilöä asuu yhtä edullisesti kuin yksi. Eläkeläispariskunnan tulee siis Kelan mielestä asua samaan hintaan kuin yksin asuvan eläkeläisen. Käytännössä siis eläkeläisparin tulisi asua yhtä edullisesti kuin yksin asuvan eläkeläisen.  Eläkeläisen asumistuen myöntämisperusteiden lisäksi, monen vammaispariskunnan tulot laskevat, koska yhdessä asuminen leikkaa kansaneläkettä. Työkyvyttömyyseläkeläinen, joka ei ole koskaan voinut käydä töissä, saa vähemmän kansaneläkettä jonkun kanssa yhdessä asuessaan kuin yksin asuessaan. Nämä epäkohdat koskevat kaikkia pienituloisia eläkeläisiä, joista iso osa on vammaisia ihmisiä.

15 Suomeen tarvitaan aidosti sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavista tahoista riippumattomia asiamiehiä.

-Kuntiin, kuntayhtymiin ja sairaaloihin tarvitaan vammais-, esteettömyys-, potilas-, sosiaali-, vanhus- ja lapsiasiamiehet. Asiamiesten tehtävänä olisi valvoa potilaidensa ja asiakkaidensa etua sekä puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin.

– Asiamiesten tulee olla sekä taloudellisesti että ammattihierarkian puolesta riippumattomia sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavista yksiköistä. Heillä on oltava tarpeeksi resursseja ja osaamista tehtäviensä tehokkaaseen hoitamiseen.

16 Turvaan järjestöjen toimintaedellytykset ja vammaisten mahdollisuudet harrastaa.

-Vammaisille ihmisille on järjestettävä edullisia mahdollisuuksia harrastaa kulttuuria ja liikuntaa. Vammaisille voidaan myös myöntää ns. kulttuuri- ja liikuntaseteleitä. Kunta voisi myös myöntää vammaisille ihmisille oikeuden käydä maksutta uimassa ja kuntosalilla.

– Vammais- ja potilasjärjestöjen toimintaedellytykset tulee turvata. Valtion tulisi rahoittaa järjestöjen toimintaa suoraan budjetista, eikä Veikkauksen varoista. Valtion lisäksi kuntien tulisi myös tukea järjestöjä, myös sitten kun sote-palvelut siirtyvät maakunnille.

– Järjestöjen kannanotoilla tulee olla aidosti vaikutusta päätöksentekoon.

– Politiikassa toimivien ja mm. kuntavaaliehdokkaiden on hyvä luoda yhteys paikallisiin kokemusasiantuntijoihin, vammaisyhdistyksiin ja

17 Omaishoitajien asemaa on parannettava.

Omaishoitajalla on oikeus inhimilliseen toimeentuloon ja työoloihin! Omaishoito säästää yhteiskunnan varoja

-Omaishoitajat tekevät todella tärkeää työtä ja säästävät palkallista työvoimaa ja yhteiskunnan varoja. Kotihoito on edullisempaa kuin laitoshoito. On arvioitu, että omaishoito säästää vuosittain noin 3 miljardia euroa yhteiskunnan varoja. Omaishoidontuki ei ole työsuhde eikä siitä saatava korvaus ole työtuloa, vaan palkkio. Omaishoito ei kosketa vain pientä joukkoa, vaan Omaishoitajaliitto ry:n mukaan Suomessa yli miljoona ihmistä on jotenkin sen kanssa tekemisissä.

– On tehtävä omaishoidon tuesta lakisääteinen ja pidetään omaishoitajien jaksamisesta huolta. Tulee laatia valtakunnalliset omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja yhdenmukaistaa tukien tasot. Nostetaan tuki riittävälle tasolle ja kevennetään verotusta. Omaishoidon palkkioiden kriteerit on siis yhdenmukaistettava ja palkkioiden tasoa nostettava.

– Tulee turvata omaishoidossa olevien ihmisten tilapäishoitoratkaisut.

– On helpotettava työn/opiskelun, yhteiskunnalliseen vaikuttamisen ja omaishoitajuuden yhteensovittamista. Kunta järjestää omaishoidettavalle maksuttoman sijaishoidon omaishoitajan luottamustoimen ajaksi.

– Omaishoitajaliitto ry:n mukaan Suomessa yli miljoona ihmistä on jotenkin omaishoidon kanssa tekemisissä.On arvioitu, että omaishoito säästää yhteiskunnalta noin 3 miljardia euroa vuodessa.

– Kunnat myöntävät omaishoitajalle yleensä vapaata 2-3 päivää kuukautta kohti. Kuitenkin joskus omaishoidettava saa sijaishoitoa vain 12 tuntia omaishoitajan vapaapäivää kohti. Tulisi myöntää 24 tuntia jokaista omaishoitajan vapaapäivää kohti.

– Kuntien valtionosuuksiin on vuosittain lisätty 75 miljoonaa euroa omaishoidontukia varten. Kuten Jaana Wessman, Vas. toteaa, niin kuitenkin 50 kuntaa ilmoitti, ettei tuo lisämääräraha ollut vaikuttanut myönnettäviin omaishoidontukiin tai ohjautunut omaishoitoon. Se on väärin.

– Omaishoidon palkkiot ovat tällä hetkellä liian pieniä ja usein joutuu valittamaan, että saa edes alimman tuen. Niillä ei tule toimeen. Omaishoidon palkkiosta tulee tehdä lakisääteinen. Nyt sen myöntäminen on määrärahasidonnaista, eli kunnan rahatilanteesta kiinni.

– Moni vanhuksen, pitkäaikaissairaan tai vammaisen ihmisen omainen hoitaa omistaan vailla korvausta. Epäviralliset omaishoitajat tarvitsevat myös tukea yhteiskunnalta. Heilläkin tulisi olla oikeus joskus levätä. Pitkäaikaissairaiden, vanhusten ja vammaisten henkilöiden omaiset tulee huomioida. Kaikilla ei ole tukiverkostoa omasta takaa.

Omaishoidontuki ei saa vähentää äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahaa, opintotukea ja työmarkkinatukea

– Kela on tehnyt uuden linjauksen, jonka mukaan omaishoitajalle maksetaan aina minimipäiväraha hänen ollessaan äitiys-, isyys tai vanhempainlomalla, vaikka omaishoitajalla olisi ansiotuloja jäädessään vapaalle. Tällä Kelan käytännöllä ajetaan jälleen omaishoitajat alimpaan maanrakoon. Se myös asettaa omaishoitajat todella eriarvoiseen asemaan muihin perhevapaalla oleviin verrattuna. Omaishoidontuki ei saa pienentää Kelan ihmiselle maksamaa äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa!

– Omaishoidontuki pienentää perhevapaaetuuksien lisäksi mm. opintorahaa ja työmarkkinatukea. Se on väärin.

18 Oikeusturva

-Kunnan tulee korvata vammaiselle hlölle kaikki hänen vammastaan johtuvat ylimääräiset kustannukset. 

– (Maa)kunnissa tulisi kunnioittaa hallinto-oikeuksien ja korkeimpien hallinto-oikeuksien ratkaisuja. Jos kunta, kuntayhtymä, sairaanhoitopiiri tai maakunta ei oikeuden, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan, eduskunnan oikeusasiamiehen tai yhdenvertaisuusvaltuutetun päätöstä noudata, niin siitä tulisi seurata lain mukaan rangaistus, esimerkiksi sakkoja, kunnalle. Samoin, jos (maa)kunnan virkamies rikko lakeja tai asetuksia, niin siitä tulisi seurata rangaistus.

– Vammaisten asioissa hallinto-oikeuden päätöksestä tulisi olla oikeus jatkovalittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman erillistä valituslupaa. Valitusluvanvaraisuus tulee poistaa laista vammaisten asioissa.

19 Vammaisasiavaltuutettu Suomeen.

-Vammaisasiavaltuutettu valvoisi, että vammaisen oikeus arvokkaaseen ja tasa-arvoiseen elämään sekä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus toteutuvat Suomessa.

– Vammaisasiavaltuutetun viran perustaminen on mainittu puolueen tavoiteohjelmassa.

20 Vammaiset ihmiset mukaan päätöksentekoon.

-Yhteiskunnallisista keskusteluista on unohdettu vammaiset ihmiset. Vammaisuus on vaiettu asia yhteiskunnassa.

– Vammaisiin ihmisiin vaikuttavia yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään paikoissa, joissa ei ole edustettuna erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä. Joka puolueella tulisikin olla vamman omaavia ehdokkaita kaikissa vaaleissa, ja heidän tulisi olla aktiivinen osa kampanjoita. Vamman omaavat henkilöt eivät saa olla mallinukkeja siitä, että puolue suhtautuu positiivisesti vammaisiin ihmisiin. Puolueiden tulee rohkaista mukaan toimintaans niitä, joilla on jokin toimintakykyrajoite.

– Kunnan, järjestöjen ja puolueiden ryhmät ja tilaisuudet olisi hyvä järjestää esteettömissä tiloissa, ja kutsua niihin erikseen vammaisia ihmisiä.

– Julkisen liikenteen esteettömyyttä on parannettava, vammaisille ihmisille on annettava enemmän kuljetuspalvelumatkoja ja henkilökohtaisen avustajan tunteja tulee myöntää tarpeeksi. Kuljetuspalveluista ja henkilökohtaisesta avusta ei voida säästää.

– Usein yhteiskunnassa oletetaan, että vammaiset ihmiset eivät itse ole ehdolla vaaleissa tai toimi luottamushenkilöinä/ kaikissa ammateissa (esim. valtuutettuina, lautakuntien jäseninä tai tuomareina). Tämä johtaa siihen, että esim. käräjäoikeudessa on tuomareiden koroke esteellinen. Olisikin tärkeää panostaa siihen, että kaikki väestöryhmät ovat aidosti mukana päätöksenteossa. Vammaiset ihmiset ovat maailman suurin vähemmistö. WHO:n arvion mukaan heitä on 15 prosenttia väestöstä. Suomessa vammaisia ihmisiä on yli 500 000. Jos yhteiskunta olisi yhdenvertainen olisi esim. kuntien valtuustoissa valtuutetuista 10 prosentilla jokin toimintakykyrajoite.

– On sanonta, että ”ei mitään meistä ilman meitä”. Se tarkoittaa sitä, että minkään ryhmän puolesta eivät muut saisi tehdä päätöksiä. Vain se, joka on käynyt saman läpi kuin sinä itse, voi täysin sinua ymmärtää.

– Kaikissa ammateissa ja päätöksenteon kaikilla tasoilla olisi hyvä olla mukana vammaisia ihmisiä ja heidän läheisiään. Päätöksenteossa pitää olla aina mukana sekä asiantuntemus että omakohtainen kokemus. Ja pitää muistaa: vammainen ihminen voi olla asiantuntija eli olla kouluttautunut vaikkapa lääkäriksi tai tuomariksi.

– Vaaleissa on ollut hyvin vähän vammaisia ihmisiä ehdolla,erityisesti eduskuntavaaleissa. Puolueiden tulisikin ottaa mukaan toimintaansa vammaisia henkilöitä ja rohkaista heitä lähtemään ehdolle. Suomessa on toiminut vain yksi vammainen kansanedustaja (Kalle Könkkölä). Kalle Könkkölä oli myös Vihreän puolueen ensimmäinen puheenjohtaja.

– Asumistuen ja toimeentulotuen myöntämissääntöjen vaikutus luottamustoimiin hakeutumiseen: luottamushenkilöpalkkiot voivat pienentää asumistukea, työmarkkinatukea tai toimeentulotukea. Puolueveroa ei huomioida menona, kun lasketaan palkkion vaikutusta Kelan etuuteen. Ihminen saattaa siksi joutua maksamaan siitä, että on toiminut luottamushenkilönä. Eli Kelan etuutta saava henkilö voi jäädä miinukselle, jos toimii jossain luottamustoimessa. Näin on myös silloin, kun palkkio on kertaluonteinen (vaalilautakunnat).

– Taloustilanteen vaikutus: kampanjointiin kuluu rahaa, ja vammaiset ovat usein köyhiä.

– Palveluiden riittämättömyys (esimerkiksi: riittävätkö myönnetyt avustajatunnit siihen, että vammainen ihminen on ehdokkaana kuntavaaleissa) voi estää vammaisen vaikuttamistoiminnassa mukana olemisen tai harrastuksen.

– Kuljetuspalveluita voi käyttää vain omassa kunnassa tai sen naapurikunnassa. Se rajoittaa erityisesti eduskuntavaaleissa kampanjointimahdollisuuksia, esim. vantaalainen ei voi kampanjoida Kirkkonummella, kun ei saa matkustaa sinne kuljetuspalvelukyydillä.

– Yhteiskunnan esteellisyyden vaikutus ja vammaisten syrjintä (ableismi). Asenteiden ja ennakkoluulojen vaikutus.