Kuuntelin vähän aikaa sitten kokeneen filosofi Ilkka Niiniluodon haastattelua, jossa hän valotti ajatuksiaan hyvästä elämästä. Jäin pohtimaan sitä, millainen on politiikan tekijöiden itseymmärrys suhteessa hyvään elämään ja niihin keinoihin, joilla hyvää elämää tavoitellaan. Kuinka syvälle poliitikot ovat valmiita menemään hyvän elämän pohdinnoissaan? Ovatko poliitikot itserehellisiä? Mitä filosofinen itsetarkkailu poliitikolle merkitsee, ja merkitseekö mitään?
Niiniluodon tavoin uskon ihmisen olevan monimutkainen olento, jonka toiminnassa on monia tasoja. Suuresta osaa toimintamme taustatekijöitä emme ole tietoisia, olkoonkin, että ne ohjaavat arkipäiväistä päätöksentekoamme ratkaisevasti. Ainakin minua kiinnostaa monin tavoin se, miten syvällisiä politiikassa mukana olevat henkilöt ajattelussaan ovat. Sellaiset ihmiset, jotka ovat valmiita hyväksymään todellisuuden hankalan ja kaikkea muuta kuin yksinkertaisen luonteen, ovat useimmiten myös niitä, joille helpot vastaukset eivät riitä. He janoavat tietoa ja taustaselityksiä, eivätkä tyydy pelkistämään todellisuutta kaiken tyhjentäviksi malleiksi tai teorioiksi.
Politiikassa käsitellään hyvää yhteiskuntaa ja elämää suoraan tai välillisesti koskettavia asioita. Keskusteluissa risteävät arkiymmärrys ja tieteellinen tieto tavoilla, joista ulkopuolisen voi olla vaikea päästä kärryille. Siksi moni keskustelu palautetaankin jo populismin nimissä usein keskusteluksi arvoista. Arvot taas ovat jo itsessään hyvin haastava aihepiiri. Ovatko arvot todellisia? Kuka oikeat arvot määrittelee? Kuinka paljon yhteiskunnassa tulee sietää arvoerilaisuutta? Ainakin politiikassa arvot ovat jatkuvasti pinnassa. Monelle saattaakin tulla yllätyksenä, että tutkimusten mukaan suomalaisten arvot ovat hämmästyttävän yhdenmukaiset. Politiikka tuntuu hämärtävän tätä tosiasiaa.
Ehkä ihmisten erilaisten näkemysten kohdalla tulisikin porautua syvemmälle ihmisen olemiseen.
Niiniluoto puhui ihmiskäsityksestä. Itse uskon ihmisen olevan ylivertainen apina, joka on evoluution myötä saavuttanyt monia ihmeellisiä ominaisuuksia. Näiden ominaisuuksien myötä ihminen on myös oppinut pohtimaan hyvää elämää ja tekemään politiikkaa. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele kuten minä. Joillekin ihminen on Aatamin ja Eevan jälkeläinen, ahne, synnintuntoinen ja syntymätyhmä. Politiikassa ihmiskäsitykset tuntuvat vaihtelevan. Ihmiskäsitys ohjaa ajatteluamme ja uskomuksiamme, ja sen myötä myös politiikan praksista. Ihmiskäsityksen tarkastelu edellyttää kuitenkin tavanomaisuuksien syrjään siirtämistä ja heittäytymistä filosofiseen mielentilaan. Minua miellyttäisi joskus kuulla, mitä esimerkiksi Juha Sipilä tai Jussi Halla-aho ajattelevat ihmiskäsityksensä olevan.
Hyvälle elämälle on lukemattomia määritelmiä. Meille politiikoille hyvän elämän määritelmän purkaminen ja palastelu olisi tärkeää jo senkin vuoksi, että näin olisimme helpommin (tai vaikeammin) samaistuttavissa. Politiikkojen tulisi harjoittaa myös muunkaltaista sielunavautumista ulkomaailmaan. Ihmisten luottamus toista ihmistä kohtaan syntyy avoimuudesta. Olemmeko samanlaisia? Ajattelemmeko isossa kuvassa ihmisestä tai yhteiskunnasta samoin? Tunnemmeko todella itsemme? Politiikassa on mitä suurimmassa määrin kyse myös henkilökohtaisesta filosofiasta ja omien ajatusten ja toiminnan lainalaisuuksille herkistymisestä ja niille tiedostumisesta. Jos emme tunne itseämme, kuinka voisimme olla uskottavia poliittisia toimijoita?