Behavioristisen psykologian tutkija B.F Skinner totesi eläessään, että kaikki käsillä oleva tulee hylätä, mikäli törmää johonkin kiinnostavaan. Utelias ihminen eittämättä törmää kiinnostaviin asioihin tämän tästä, tutkijasta puhumattakaan. Myös minua vaivaa henkilökohtaisesti se ongelma, että olen kiinnostunut liian monesta asiasta samanaikaisesti, enkä toisaalta malta keskeyttää käynnissä olevia projektejani keskittyäkseni niistä vain yhteen kerrallaan. Suomalaisten jaksamisen näkökulmasta tarkasteltuna, en taida olla ongelmani kanssa yksin.

Minua kiinnostavat monet asiat, mutta voiko kiinnostuksista sanoa jotakin yleisluontoisesti pätevää? Viestintäkouluttaja Marketta Rentola on määritellyt kiinnostavaksi sellaiset asiat, jotka voi palauttaa suoraan tai epäsuorasti ihmislajin säilymiseen, kuten syntymä tai kuolema. Myös konflikti, paljastus, salaisuus tai odotustenvastainen toiminta tuntuvat kiinnostavan ihmisiä. Näitä kohtia vasten voinee siis paremmin ymmärtää, miksi tirkistelyviihde myy tai miksi negatiivinen uutisointi hallitsee uutisvirtaa.

Kiinnostuksen kohteet ovat yksilöllisiä, mutta yhteisiäkin tekijöitä löytyy, etenkin, kun kiinnostusta ohjaavat meille kaikille yhteiset neurologiset vaikuttimet ja sosiaalipsykologiset tekijät. Vaikka haluaisin, en useinkaan pysty vastustamaan kiusausta kiinnostua jostakin tahallisen yliampuvasta klikkiotsikosta. Se turhauttaa, sillä aikansa voisi käyttää paremminkin. Kiinnostuksen herääminen ja kiinnostavan kohteen seuraaminen liittyykin aina henkilökohtaiseen ajankäyttöön.

Poliitikon tulisi mielestäni olla laaja-alaisesti kiinnostunut erilaisista asioista. Myös asioiden yhteiskunnallinen ja yksityistä elämänpiiriä laajempi relevanssi on merkityksellistä. Se, mikä minua itseäni kiinnostaa, voi olla isossa kuvassa yhdentekevää. Ovatko poliitikot sitten riittävän kiinnostuneita oman kuplansa ulkopuolisista erilaisista vaihtoehtoisista ajattelutavoista? Katsoakseni eivät. Tai ainakaan kiinnostus ei riitä laajamittaisempiin tutkiskeluihin ja käytännön kokeiluihin, vaikka juuri se olisi välttämätöntä uuden oppimisessa.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa raha-aktivismi. Minua tämä “vaihtoehtoliike” kiinnostaa monestakin syystä. Olennaista mielestäni olisi tarkastella, mitä liike voisi tarjota yhteiskunnan poliittiseen uudistamistyöhön. Samalla tavoin meidän tulisi olla kiinnostuneita mistä tahansa yhteiskunnallisen valtavirran ulkopuolisesta, sieltä kun on usein löydettävissä niitä visionäärisiä ideoita, joilla yhteiskuntia viedä eteenpäin.

Olen syvästi huolissani siitä, ettei ihmisten kiinnostus jaksa nykypäivänä riittää mittaviin ja vaativaa ajattelutyötä edellyttäviin kysymyksiin. Miten voisimme ymmärtää monimutkaisia ilmiöitä, kun emme jaksa olla niistä kiinnostuneita? Toinen ongelma liittyy siihen, ettei kiinnostuksemme jaksa kestää kovinkaan pitkään, vaan tylsistymme helposti. Sen sijaan pintapuoliset, intensiiviset ja nopean tyydytyksen tarjoavat sisällöt ovat valtavirtaistuneet ja tulleet haluttaviksi. Hintana on kiinnostuksen lopahtaminen niitä asioita kohtaan, jotka todella kaipaisivat huomiotamme.

Ihmisen kiinnostuksen kohteet ja niihin kohdistettava aika ja energia voivat muuttua sekä tahdonalaisesti että huomaamattomammin. Toivottava muutos olisi, jos alkaisimme kiinnittää tietoisemmin huomiota aidosti selviytymisemme kannalta olennaisiin asioihin jo ennakolta. Lisäksi meidän tulisi olla uteliaita, sillä koskaan ei voi tietää, mistä seuraavaksi isosti ja aidosti kiinnostuu.