Oulun traagiset tapaukset ovat saaneet nationalistien itsevarmuuden huippuunsa. Suomalaisten turvallisuudentuntoa on koeteltu riittävästi ja nyt raja on viimeistään ylitetty. Tämä on ollut viimepäivien paljon toisteltu hokema.

Timo Kausiola kirjoittaa Maailma.net-sivuston artikkelissaan (15.1.2019) osuvasti, miten ”nationalistiset populistit kanavoivat ihmisten tyytymättömyyttä aina johonkin heidän määrittelemäänsä agendaan”. Maahanmuuttovastaisuudesta onkin tullut nationalistisille populisteille ”hyvä syntipukki maan sisäisen eriarvoisuuden ongelmiin” riippumatta siitä, mitkä ongelmien todelliset syyt ovat.

Muutama sananen nationalismista.

Nationalismi on mielikuvituksemme tuotetta, myytti, johon uskotaan, koska se on hyödyllistä. ”Uskoni siihen, että valtioni on ainutlaatuinen, että se ansaitsee lojaalisuuteni ja että minulla on erityisiä velvollisuuksia sen jäseniä kohtaan, innoittaa minua välittämään muista ja tekemään uhrauksia heidän puolestaan”. Näin kirjoittaa palkittu akateemikko Yuval Noah Harari. Ongelmia syntyy Hararin mukaan vasta siinä vaiheessa kun ”hyvänlaatuinen isänmaallisuus muuntuu sovinistiseksi äärinationalismiksi” ja kun ihminen kokee, että hänen maansa on muita parempi ja ettei hänellä ole mitään velvollisuuksia kenellekään toiselle.

Kansallisuusaate loi valtion kansakunnan poliittiseksi yksiköksi 1800-luvulla. Edelleen monet kuvittelevat, että kansallisuus tai kulttuuri-identiteetti olisi jotakin biologista tai myötäsyntyistä. Sekä tästä harhaluulosta että myrkyllisen nationalismin kahlitsevasta pakkopaidasta ihmisten tulisi vähitellen rimpuilla itsensä irti ja alkaa nähdä itsensä osana laajempaa ihmiskuntaa, ihan jo pelkästään oman selviytymisensä vuoksi. ”Tarvitsemme uuden globaalin identiteetin, koska kansalliset instituutiot eivät kykene hoitamaan ennenkokemattomia maailmanlaajuisia hätätiloja”, Harari kirjoittaa ja jatkaa, että jos kerran ”ihminen voi olla ja hänen tulisi olla lojaali samanaikaisesti sukuaan, lähiympäristöään, ammattiaan ja maataan kohtaan, miksipä ei lisättäisi vielä ihmiskuntaa ja maapalloa tähän samaan listaan?”

Nationalistinen eristäytyminen on Hararin mukaan äärimmäisen vaarallista aikana, jolloin tarvitaan globaaleja toimia uhkien, kuten ilmastonmuutos, torjumiseksi. Harari päätyykin arvostamaan sellaista ajattelua, joka on tuttu Euroopan unionin perustuslaista: ”Euroopan kansat, samalla kun ovat ylpeitä omasta identiteetistään ja kansallisesta historiastaan, ovat päättäneet voittaa entiset vastakkainasettelunsa ja luoda yhteisen tulevaisuuden yhä läheisemmällä liitolla”.

Lienee varmasti turha odottaa, että ne, joille nationalismi on vahva poliittinen käyttövoima ja omaa identiteettiä määrittävä tekijä, haluaisivat tai kykenisivät tarkastelemaan sitä (itse)kriittisesti. Maahanmuutto on kaiken lisäksi hyvä ja tehokas poliittinen lyömäase. Maahanmuutosta Harari toteaa terävästi, että ”jos kreikkalaiset ja saksalaiset eivät pysty sopimaan yhteisestä tulevaisuudesta ja jos viisisataa miljoonaa varakasta eurooppalaista eivät pysty sulauttamaan itseensä muutamaa miljoonaa köyhää pakolaista, millaiset mahdollisuudet ihmiskunnalla on ratkaista globaalia sivilisaatiotamme piinaavat paljon suuremmat ongelmat”?

Hyvä kysymys. Mitkä ovat todennäköisyydet?