Politiikko, joka ei hallitsee laajempia kokonaisuuksia ja jolta puuttuu kyky visioida maailmaa pidemmälle tulevaisuuteen, on päättäjänä hyödytön. Tällaiseen päätelmään voi itse kukin tulla, mikäli on tarkemmin tutustunut Yuval Noah Hararin ajatuksiin ja hänen uusimpaan kirjaansa 21 oppituntia maailman tilasta.

Hararin uutukaisen yhtenä opetuksena on, että tulevaisuudessa maailmassa pärjäävät parhaiten ne, joilla on kyky hahmottaa monimutkaisia asioita riittävällä selkeydellä. Harari tulee teoksessaan myös väittäneeksi, että valtaosalla ihmisiä tätä kykyä ei tule olemaan, mikä siirtää valtaa entistä suoremmin niille, joilta tämä kyky löytyy (tarkoittaen ihmisiä tai koneita). Tulevaisuudessa eliitin tulevat muodostamaan ne, jotka osaavat hankkia itselleen sellaisia taitoja ja osaamista, jotka ovat välttämättömiä, eivät nykyhetken vaan tulevaisuuden perspektiivistä. Nämä taidot ja tämä osaaminen eivät ole kapea-alaisia, vaan päinvastoin edellyttävät laajaa ymmärrystä todellisuudesta, ihmismielestä ja ihmisen sosiaalisista toimintamalleista. Harari tulee siis puolustaneeksi kattavaa yleissivistystä tienä tulevaisuuden parempiosaisuuteen. Näkemys on samanaikaisesti sekä pelottava että toivoa antava. Tuleeko tulevaisuuden maailma jakautumaan yhä räikeämmin niihin, jotka hallitsevat ja niihin, joita hallitaan? Miten voimme välttää tämän skenaarion? Politiikka on tässä avainasemassa.

”Olemme menneisyydessä kehittäneet itsellemme kyvyn manipuloida ympärillämme olevaa maailmaa ja muokata koko planeettaa , mutta koska emme ole ymmärtäneet globaalin ympäristön monimutkaisuutta, tekemämme muutokset ovat tahtomattamme sekoittaneet ekologisen järjestelmän.” — on myös helpompi ohjata mielemme virta uuteen suuntaan kuin ennustaa, mitä seurauksia tästä on psyykellemme tai yhteiskuntajärjestelmillemme.” (Harari. 2018, 23.)

Harari sanoo varsin suoraan, etteivät nykyajan poliitikot kykene visioimaan sitä, millainen maailma on vuonna 2030 tai 2040. Poliitikot eivät myöskään osaa puhua oikeasti tärkeistä asioista, sillä eivät niitä ymmärrä. Päättäjiltä uupuu tarvittavaa mielikuvitusta nähdä, mitkä asiat tulevaisuudessa tulevat muuttumaan ja muuttamaan isosti yksilöllistä ja yhteiskunnallista olemistamme.

Tämän voi nähdä jo siinä, miten hyvin poliitikot osaavat vastata kolmeen tulevaisuuden kannalta keskeisimpään kysymykseen, jotka koskettavat 1. ilmastonmuutosta, 2. ydinaseita, ja 3. teknologista disruptiota ( = vakiintuneiden toimintamallien murtumista). He epäonnistuvat tehtävässään, koska eivät osaa nähdä riittävän etäälle, tulevaisuudentilaan, jossa kolmeen edellä mainittuun kysymykseen esitetyt vastaukset näkyvät mitä konkreettisimmilla tavoilla. Poliitikot puhuvat vain niistä asioista, joista he jotakin tietävät ja vaikenevat muista. Tämä vaikeneminen tekee vaikeaksi tärkeisiin asioihin reagoinnin ja niistä keskustelemisen.

Suomalaisia politiikan tekijöitä Harari tuskin kehuisi heitäkään. Ilmastonmuutoksesta on tulossa poliittisesti iso puheenaihe täysin syystä, mutta kuinka moni poliitikko kotimaassa puhuu julkisesti ydinaseettoman maailman puolustamisesta tai teknologisiin uhkakuviin reagoimisesta. Sama syvä hiljaisuus seuraa jos suomalaisilta poliitikoilta kysytään esimerkiksi, miten kansainväliset osakemarkkinat toimivat. Paljon helpompi on puhua (tai trenditermein vouhottaa) vaikkapa pääradan junaliikenteestä.

Tutkijoiden voi sanoa käyvän aktiivisemmin sitä keskustelua, johon poliitikkojen tulisi osallistua mitä suurimmalla kiireellisyydellä. Esimerkiksi automatisaation aiheuttamasta työn murroksesta (josta tulee seuraamaan myös valtava merkityksettömyyden tunteen lisääntyminen) ei kuule käytävän aktiivista päivänpoliittista keskustelua lainkaan. Ei, vaikka tämä murros tulee muuttamaan laajasti ja pysyvästi koko suomalaista yhteiskuntaa ja sitä ympäröivää maailmaa.

Poliitikot ovat kiinni ongelmissa, jotka ovat joko isossa kuvassa mitättömiä tai liian ”tässä ja nyt”. Kenties tämä kertoo myös pelosta tulla siirretyksi uusien vaalien koittaessa. Toisekseen poliitikot tuppaavat unohtamaan, mikä merkitys kokonaisuuksien hahmottamisella on aikakaudella, joka tuottaa jatkuvalla syötöllä uutta informaatiota ja datamassaa. Seassa on likaista ja puhdasta – totuudenmukaista ja valheellista ainesta, suodattamattomana.

Mikä siis ratkaisuksi?

Poliitikot on pistettävä todelliseen testiin jo ennen kuin heidät valitaan. Valtaa on uskallettava ohjata niille, jotka ovat osoittaneet olevansa todellisten ongelmien ytimessä ja jotka kykenevät luomaan politiikkaa ylisukupolvisesti visioiden. Tämä on Hararin viesti.