Jos ette vielä ole tutustuneet Lyle Zabaton vuonna 1998 julkaisemaan sivustoon harvinaisesta lajista nimeltään puumustekala (Pacific Northwest tree octopus: https://zapatopi.net/treeoctopus/), niin suosittelen lämpimästi. Sivustolla on yksi ja ainoa päämäärä: saada sinut uskomaan, että puumustekala on todellinen. Tämän tekemiseksi Zabato esittelee todisteen toisensa perään aina kuvista ja videoista graafeihin ja kohtaamiskertomuksiin. Zabaton onnistui aikanaan saada suuri joukko opiskelijoita (ja jopa opettajia) uskomaan, että mustekalat voisivat todella asua puissa. Tulos on hämmästyttävä. Vai onko sittenkään?
Elämme vaihtoehtoisten totuuksien ja valemedioiden aikakaudella. Sotia käydään ihmisten mielistä. Tarve kriittiselle, analyyttiselle ja tarkkanäköiselle mediankäytölle onkin mitä suurin. Fokus on auttamatta siirtynyt mediasisältöjen vastuullisesta tuottamisesta kriittisen medialukutaidon vahvistamiseen.
Mistä siis aloittaa?
Ensimmäiseksi oppitunniksi soveltunee yliopistonlehtori Outi Ojan lanseeraama medialukutaidon ja -tekstien tulkinnan neljän K:n menetelmä. Mallin mukaan monimediallisia tekstejä lukiessa on hyvä tarkastella niin kommunikaatiota, konfliktia, kompositiota kuin kontekstiakin.
Tekstit lähtevät liikkeelle tarpeesta kommunikoida. Ilman vastaanottajaa viestin merkitys haihtuu ilmaan. Kommunikaatio edellyttää myös yhteistä kieltä. Kommunikaation tarkastelussa on syytä miettiä ainakin sitä, kuka tekstissä puhuu, miksi ja kenelle. Kompositio taas merkitsee tekstin rakennetta. Erilaiset tekstit ovat erilaisia ennen muuta rakenteeltaan. Tekstin rakenne määrittää, mistä teksti konkreettisesti muodostuu, mutta myös sen, mitä tekstiltä voi rakenteensa puolesta odottaa. Kontekstin tarkastelussa keskiössä ovat kaikki tekstin julkaisukanavaan, tekijään, aikaan ja historiaan ja tekstilajiin liittyvät taustatiedot.
Kaikilla teksteillä on jokin tavoite. Tämä tavoite voi olla esimerkiksi tuotteiden myynnin lisääminen, arvojen ja mielipiteiden muokkaus, ihmisten tai ihmisryhmien mustamaalaaminen, epävarmuuden ja ennakkoluulojen lisääminen, tai liittyä vaikkapa valtiolliseen propagandaan. Tekstit pyrkivät vaikuttamaan lukijaansa monia kanavia pitkin ja erilaisia, tavallisimmin psyykkisiä mekanismeja hyödyntäen. Huomautettakoon, että monet vaikutusyritykset ja niiden seuraukset ovat meille tiedostamattomia, vaikka miten yrittäisimme olla niille valppaina.
Useimmiten viestin merkityksen vahvistuminen edellyttää meissä jo valmiiksi olevaa vahvistumiselle hedelmällistä maaperää. Helpoimmin meihin istutettavia ovat ne viestit, jotka eivät kuormita meitä psyykkisesti, aiheuta dissonanssia tai uhkaa esimerkiksi arvojamme tai identiteettiämme. Jos olemme päättäneet, että jokin salaliittoteoria on tosi, on tätä uskomusta vaikea horjuttaa, vaikka sitä vastaan esittäisi kirjakaupalla todisteita. Lukiessamme (tai jo niitä valikoidessamme) tekstejä tulemmekin usein vain vahvistaneeksi valmiita uskomuksiamme.
Mediatekstejä lukiessani yritän ennen muuta pitää mielessä, että olen aina ja ikuisesti erehtyväinen. Saatan langeta ja tulen varmasti viikoittain langenneeksi valheelliseen informaatioon. Minua kuitenkin auttavat Ojan ja muiden tutkijoiden viisaat neuvot, jotka kehottavat lähestymään mitä tahansa mediasisältöä uteliaan epäluuloisesti mutta samalla uskoen objektiivisen tiedon mahdollisuuteen. Myöskään kriittisyyden harjoittelua ei sovi unohtaa.
Todellisuus ei ole mustavalkoinen. Missään tekstissä todellisuutta ei ole mahdollisuutta esittää tyhjentävästi. Tekstit ovatkin aina vain rajallisia ja inhimillisen työprosessin suodattamia esityksiä, joissa merkitystä on lopulta vain sillä, miten hyvin asiat perustellaan ja todistellaan. Zabaton koe kuitenkin osoittaa, ettei edes edes videotallenteisiin saati yksittäisiin kuvallisiin todistuslähteisiin, haastatteluista ja tieteellisestä ulkoasusta puhumattakaan, voi verkossa täysin luottaa. Tietoa onkin osattava etsiä tiheällä kammalla, kokonaisvaltaisesti ja useisiin lähteisiin vertailevasti tukeutuen.
Keep alert. The Truth Is Out There.