Talous on ainoastaan väline korkeampien päämäärien saavuttamiseksi. Näin tähdensi taloustieteilijä John Maynard Keynes (1883-1946) aikanaan. Reilu viisikymmentävuotta Keynesin kuoleman jälkeen globaali maailmantalous perustuu vahvasti jatkuvan kasvun ideologialle, jota ryydittävät materialistinen ja hedonistinen hyvinvointikäsitys. Lajikirjo heikkenee, saasteet lisääntyvät, meret muovittuvat, ilmastonmuutos etenee. Ihminen on suurten murrosten keskellä.

Ihmiskunnan tavoitteena tulisi olla sellainen talousjärjestelmä, jossa kaikille kuuluvaa hyvinvointia luodaan ekologisesti kestävillä tavoilla. Nykyjärjestelmässä tästä ihanteesta ollaan kaukana ja muutosta selkeästi tarvitaan. Onneksi vaihtoehtoja on myös olemassa. Yle-puheen Perttu Häkkinen käsitteli ohjelmassaan 6.3.2018 vaihtoehtoista talousajattelua ja talouskasvun tyypillisimpiä myyttejä yhdessä taloustieteilijä Kate Raworthin teoksen Donitsitalous (2017) kääntäneen suomentaja Juha Pietiläisen kanssa. Ohjelmassa annettiin puheenvuoro myös Talous kasvun jälkeen (2016) teoksen toimittaneelle tutkija Maria Joutsenvirralle, jonka esiin nostamia degrowth-liikkeelle tyypillisiä teemoja on selkosanallistanut myös esimerkiksi Tim Jackson teoksessaan Prosperity without growth (2009).

Uusia talousideoita tarvitaan, jotta nykyinen globaali kasvutalous voidaan pysyvästi korvata ja luoda uskoa sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan, yhteisöllisempään ja ihmiskunnan elinvoimaisuutta ylläpitävään tulevaisuuteen. Myös Suomessa tuttuun ja luonnolliseen kasvatutalouden tarinaan uskotaan milteimpä sokeasti. Poliitikkoja ei haasteta perustelemaan talousajattelunsa syviä ydinuskomuksia, vaan mantrat talouskasvun tarpeellisuudesta niellään mukisematta ja vaihtoehtoja sen enempää miettimättä.

Talouden hahmottamisessa tarvitaan kokonaisvaltaisempaa ja kapinallisempaa otetta. Yllätys tuskin on, että politiikassa talouden järjestämisen vaihtoehdoista puhutaan hyssytellen, jos lainkaan. Talouskasvua pidetään edellytyksenä korkealle työllisyydelle, hyvinvointiyhteiskunnan säilymiselle, yhteiskuntarauhalle ja niin edelleen. Talouskasvu on kosmoksemme, kaikkemme, kuten Joutsenvirta ym. (2016) kirjoittavat. Tämä on hiljentänyt ja vääristänyt laajemman talouspolitiikkaa koskevan keskustelun ja immunisoinut sen kaikenlaiselta kritiikiltä.

Tässä tekstissä en erittele sen tarkemmin talouskasvun myyttejä, mutta kehotan tutustumaan niihin yksityiskohdissaan esimerkiksi Talous kasvun jälkeen teoksen kappaleesta 2. Sanottakoon nyt kuitenkin, että hyvinvointiin EI tarvita kasvua, hyvinvointivaltio EI ole riippuvainen talouskasvusta, hyvä työllisyystilanne EI edellytä kasvutaloutta eivätkä ympäristöongelmat ratkea talouskasvuun nojautumalla, vaan talouskasvussa pikemminkin on niiden todellinen syy. Argumentit ovat olemassa ja tieteellisesti päteviksi osoitettu. Kyse ei siis ole haihattelusta tai epärealististen utopioiden kaipuusta.

On selvää, että kasvuun perustuvaa talousjärjestelmää ja sen hegemonista narratiivia ei voida korvata nopeasti eikä kivuttomasti. Visio ekologisesti kestävästä taloudesta on otettava kaiken toiminnan lähtökohdaksi ja vähitellen alettava uudistaa nykyisen järjestelmän viallisia rakenteita. Kulutuskulttuurin on muututtava kansainvälisen ilmastopolitiikan rinnalla. Myös tuotannontekijät, esimerkiksi raha, energia, teknologia ja työ on ajateltava uusiksi. Monet käytännön ratkaisuista ovat jo olemassa ja kasvupakosta vapautettu, ekologisesti kestävä ja sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta mahdollinen. Tarvitaan vain rohkeutta toimia ja myötävaikuttaa muutoksen suuntaan perinteisin ja vähemmän perinteisin keinoin. Suuryritysten valtaa voi kuka tahansa meistä vastustaa. Yhtä helposti voimme harjoittaa pienimuotoista omavaraistaloutta tai korvata yksilöllisen vauraudentavoittelun yhteistyöllä. Muutos vaatii aina sopeutumiskykyä ja syvällistä itsetutkiskelua, mihin suuntaan minä haluaisin maailmaa viedä. Lopuksi on vain löydettävä ympärilleen riittävä määrä yhteisen huolen jakavia ihmisiä, uskottava yhdessä parempaan huomiseen ja ryhdyttävä töihin.