Marraskuussa 1944 Kallen kauan haaveilema siviili oli totta. Nopeasti siviilielämä kuitenkin osoittautuu pettymykseksi. Töitä ei olekaan tarjolla, Kallella ei ole kunnon vaatteita, nopeasti solmittu avioliitto harmittaa eikä ahtaasti asuminen paranna tilannetta.
Kaiken lisäksi Kalle ikävöi synnyinkotiaan ja tekoselkostaan. Monta kertaa tulee päännousema koota kampevähät kasaan ja nousta myötyriksi Pohjanmaan junaan, vaikka siellä naurettaisiinkin hänen vauhtimutkaansa Tampereella.
Vuoden 1944 viimeisenä päivänä asumisolot kohentuvat, kun Kalle, Laina ja anoppi muuttavat pikavauhdilla Kuusisen Allin ja Ukin yläkertaan isompiin tiloihin.
Kallen mieli pysyy matalalla. Hän tuntee käsittämätöntä mustasukkaisuutta kuvittelemalleen vaimonsa menneisyydelle. Sodassa on viisi vuotta mennyt hukkaan, uuden ammatin hankinta ei ole päässyt edes alulleen. Hän hakkaa jälleen halkoja metsässä. Kirjoittaminenkaan ei ole edennyt.
Synkistä ajatuksista itsemurhayritykseen
Näitä muistellessaan vuonna 1983 teoksessa Pohjalta ponnistaen Kalle analysoi itseään järkyttävällä tavalla. Tällaisia tuntojako hän kuljetti mukanaan koko elämänsä?
”… mielikuvitukseni ja tunne-elämäni ovat varmaan muista poikkeavia ja sillä tavoin ikävään suuntaan, että henkisesti elämäni on ollut ja on kuolemaani asti vaikeaa. Suru, ilo, viha, masentuminen, murjottaminen, koston- ja kunnianhimoni, itserakkauteni, pikkunokkaisuuteni, mustasukkaisuuteni, kylmyyteni, säälintunteeni, huumorinlahjani ja hellät tuntoni ovat voimakkaat ja levottomat”.
Toisaalta hän toteaa sitkeyden ja itsepäisyyden olleen suurimmat henkiset voimavaransa miehuutensa vuosinaan. ”En kirjoittaisi tätäkään teostani, jos olisin lannistunut vaikeuksien ja vastoinkäymisten edessä…”
Nämä mietteet Kalle on sijoittanut talveen 1945, jolloin synkät ajatukset ajoivat hänet lopulta itsemurhayritykseen.
Itselleen suorittaman psykoanalyysin lisäksi Kalle tunnustaa kirjoissaan myös kaikki ”syntinsä”; valehtelun, varastamisen korttipirun kelkassa ollessaan, syrjähypyt ja sukupuolitaudit. Mistä tämä avautuminen?
Syntien tunnustaja
Kallen tuntenut pastori Ari Rantavaara on tutkinut uskonnollisen ajattelun vaikutusta Kalleen ja hänen tuotantoonsa. Julkaisematonta tutkimusta selostaa Jenni Janatuinen kirjassaan Miehenkuva (Johnny Kniga 2005). Kalle ei kulkenut uskovaisten kirjoissa, mutta äidin lestadiolaisuus vaikutti häneen syvästi, ja synti, armo, katumus, uusi elämä olivat teemoja, joihin hänen omaelämäkerrallinen tuotantonsakin rakentui. Sille vastapainona oli isä-Hermannin toisenlainen maailmankatsomus, joka korosti jumalaan turvaamisen sijaan itsenäistä pärjäämistä sekä uskovaisille vieraita miehuusihanteita.
Kalle sai vain 39-vuotiaana kuulla sairastavansa vakavaa sydänvikaa. Hän kirjoitti siis koko valtaisan tuotantonsa sairaana, ja yhä uusia sairauksia saaneena, miehenä. Rantavaara-Janatuinen katsovat, että sairaus pakotti hänet vähitellen luopumaan isänsä arvomaailmasta. Lopullisesti se tapahtui vasta Herkon kuoltua ja Kallen aloittaessa Iijoki-sarjan vuonna 1971. Hänellä oli sisäinen pakko kirjoittaa omaelämäkertansa ja hän teki sen ei vain lukijoitaan, vaan myös itseään varten.
”Iijoki-sarjaa kirjoittamalla Kalle suuntasi itsensä tulevaisuuteen, synnytti itsensä uudelleen. Vasta oman elämän pukeminen sanalliseen muotoon auttoi häntä hahmottamaan identiteettinsä”, Jenni Janatuinen kirjoittaa.
Rippi ja uusi elämä
Iijoki-sarjan kirjoittaminen oli Janatuisen mukaan myös rippi.
”Syntien tunnustaminen puhdisti ja mahdollisti uuden elämän aloittamisen”.
Syyllisyys ja tarve rankaista itseään eivät jättäneet Kallea koskaan rauhaan. Jenni Janatuinen vertaa häntä herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaiseen. Kummallakin oli pakottava tarve tulla hyväksytyksi kaikkine vikoineen.
Kalle eli sairauksiensa kanssa toisen puolen elämästään ja kaikkineen 80-vuotiaaksi. Kun sairauksien lisäksi painolastina oli tällainen henkinen taakka, niin oliko pitkä elämä siunaus vai kirous?
Selkosen sanontoja
Tykkään kun hullu polokasta => Hempeintä, mitä Kalle pystyi sanomaan Lainalle.
Naiset ovat hieroneet pottuvoita ja huutelevat köökiin nakkelemaan sitä ääntä kohti. Pitänee totella ennen kuin käskyt harvenevat.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Kallen tienat jouluaattona 1944 mottimetsässä olivat 242 markkaa.
Kysymys: Kalle sai ensimmäisen sotakuukausipalkkansa haavoittumisensa johdosta vuoden 1945 ensimmäisenä arkipäivänä. Paljonko hänen olisi pitänyt hakata halkoja ansaitakseen vastaavan summan?