Olen taas ymmällä. Miksei Kalle Päätalon Nälkämäki ole kaapin päälle nostettu klassikko, josta otetaan uusia painoksia ja taiteta peistä suomalaisvankien kohtelusta jatkosodan aikana Kannaksella? Tämä dokumentaarinen romaani ei jää ainakaan kovin kauas eräästä toisesta sotaromaanista, jonka ympärille kirjallisuuskeskusteluja ja jopa kirjasotia on syntynyt säännöllisin väliajoin.
Nälkämäki kuvaa sitä vaihetta, jonka Kalle hyppää Iijoki-sarjassa yli viitaten käsitelleensä vaiheensa Siiranmäen vankileirin talousaliupseerina tässä 1967 ilmestyneessä romaanissa. Pitäisi kai alkaa puhumaan 27-osaisesta Iijoki-sarjasta, sillä Nälkämäki on elimellinen osa jatkumoa. Kalle itse esiintyy kirjassa Matti Liekona, mutta kirjeiden kautta mukana ovat tutut Laina, Sylvi Vesasto ja Ilmari Vouvila.
Kalle toimi Siiranmäen talous-au:na noin kaksi vuotta 1942-1944. Nälkiintyneitä linnoitustöitä tehneitä vankeja oli useita satoja ja koko Kannaksen enimmillään kahdeksalla leirillä yli 2600. Kalle oli hyvä ystävystymään töpinän miesten kanssa ja onnistui hankkimaan vangeille ylimäääräistä muonaa. Leirille tullessaan luurankoja muisuttavat miehet alkoivat saada lihaa luittensa ympärille. Jo Iijoki-sarjasta muistetaan kiitollisten vankien toukokuussa 1944 luovuttaneen Kallelle häälahjaksi yhden päivän sokeriannoksensa, joten tarina lienee tosi. Ainakin romaanin toisen painoksen takakannessa häälahjasta on dokumenttikin.
Ei poliittisia vankeja
Nälkämäki on virheetön suoritus yhdestä jatkosodan vähemmän tunnetusta episodista. Kannaksella sijainneilla leireillä linnoitustöitä tekivät sotilaskarkurit ja rikoksista tuomitut. Poliittisia vankeja ei ollut, vasemmistosympatioista epäillyt siirrettiin pois sotatoimialueelta. Sota tosin oli ennen kesää 1944 läsnä vain Leningradin piirityksestä kuuluvana jylynä.
Töitä tehtiin surkeissa oloissa. Vankien vaatteet kuluivat nopeasti repaleiksi. Leirille tullessaan monet olivat pöhöttyneitä nälästä eikä normin mukainen päivän muona-annos vahvistanut raskaan ruumiillisen työn tekijöitä. Siihen tuli helpotusta vasta Kallen hankkimalla lisämuonalla. Ennen kuin sinne asti päästään vangit tappelevat pääsystä perunateatteriin saadakseen syödä kuoret.
Mutkaton miehistö, tärkeilevät upseerit
Raskaasta aiheesta huolimatta Kallen teksti on Nälkämäessä irtonaista ja paikoin jollain lailla kepeämpää kuin koskaan ennen ja tämän jälkeenkään. Ironiaa hän repii varsinkin vankien ja vartijoiden välisistä suhteista. Kallen dokumentoimissa päiväkäskyissä painotetaan kuria, mutta käytännössä vankien ja sotilaiden suhteet ovat mutkattomat. Välillä pistetään painiksi vankiparakin lattialla, kerran jopa ammutaan yhdessä pilkkaan. Kielloista huolimatta vankien oloa yritetään helpottaa tärkeileviä upseereita väistellen.
Nälkämäki on ensimmäinen romaani, jossa Kalle tarkkailee itseään ja tunnustaa heikkouksiaan. Jo Ihmisiä telineillä -romaanissa hän luettelee väärin tekemisiään, mutta nyt ote sillä lailla psykologinen, kuin se tulee olemaan loppuun asti. Iijoki-sarjasta jo muistetaan, millainen pyöreäpää hän oli luottaessaan vankien makeiluun ja valmistautuessaan Kokko Oy:n piiripäälliköksi. Nämä ja monet muut herkulliset episodit saavat Nälkämäessä laajemman hahmotuksen.
Jo tässä romaanissa selviää myös se, ettei viina kerta kaikkiaan sopinut Kallelle. Nyt hän ei toilaile junassa, vaan lähtee onnettomin seurauksin hakemaan tappelua Siiranmäen kylästä juhannuksena 1943 – pontikkapäissään tietysti.
Yhden ominaisuuden henkilökuvia
Miksi Nälkämäki ei mielestäni nouse aivan sen toisen sotaromaanin tasolle? Henkilökuvista puuttuvat Matti Liekoa lukuun ottamatta vahvat hahmotukset. Henkilöitä on valtava määrä, mutta lähes aina yhdellä ulottuvuudella. Yhdellä on karmea jalkahiki, toisella hirmuinen ”pamppu”, kolmas on hulluna kortinpeluuseen ja niin edelleen. Tämä on pieni miinus sen kaiken Kallen tarjoaman vankileirin tapakulttuurin ja kaiken kaikkiaan olojen kuvailun rinnalla.
Iijoki-sarjassa Kallen ja Lainan suhde alkaa mielestäni jotenkin äkkiä jatöksähtäen. Kirjeissään Ilmari Vouvilalle Kalle, siis tässä tapauksessa Matti Lieko, selvittää tarkemmin hurvitteluaan ensin Sylvi Vesaston kanssa ja sitten ihastumistaan hyvältä talousihmiseltä vaikuttavaan Lainaan. Elokuussa 1943 lomallaan pohjoiseen Kalle viettää ensin Lahdessa makoisia hetkiä Sylvin kanssa, poikkeaa sitten Tampereella ja paluumatkalla toisinpäin. Paluumatkalla hänestä ja Lainasta tulee läheisiä toisilleen.
Seuraavaksi toinen yritys Vikke Niloa: Kairankävijä.
Kalle Päätalo: Nälkämäki. 557 sivua, Gummerus 1967.