Meksikon laihaksi muuttunut, mutta edelleen rahavallan ja medioiden kentillä vaikutusvaltainen oppositio jatkaa yhä naurettavammiksi käyviä kampanjoitaan. Se on vuosien varrella esitellyt kuvia eri puolilta maailmaa tai menneisyydestä ja väittänyt niiden olevan todisteita kansallisista katastrofeista, milloin on upotettu uusi Felipe Ángelesin lentokenttä eli AIFA tai Dos Bocasin öljyjalostamo. Niin ikään vuoden 2021 metro-onnettomuuden hyväksikäyttö ylsi sellaisiin ulottuvuuksiin, että uhrit ja omaiset joutuivat kieltämään sen. Oppositio myös kielsi vasemmistolta useiden henkilöiden nimen mainitsemisen ja jopa Benito Juárezin kunnan kiinteistökartellista (Cartel Inmobiliario) puhumisen. Samaan aikaan se sai kuitenkin täysin vapaasti palkata kansainvälisiä trolliarmeijoita ja sijoittaa miljoonia perusteettomiin panettelukampanjoihin, joissa istuvaa presidenttiä saatettiin kutsua “narkoksi” ilman vaaliviranomaisten asiaan puuttumista. Oppositio on spekuloinut kaikenlaisilla valheellisilla elementeillä niin kansallisissa kuin kansainvälisissä medioissa, joiden uskottavuus kansalaisten keskuudessa on painunut ennätysalhaalle. Vaalit ratkottiinkin kaduilla eikä medioiden studioissa tai eliittien salongeissa. Koska presidentinvaalien tuloksesta ei jäänyt pienintäkään epäselvyyttä eikä vaaleissa koettu opposition toivomaa väkivalta-aaltoa, on se heinäkuussa pyrkinyt keskittämään tarmonsa sisäisten riitojensa ohella epätoivoiseen yritykseen luoda sekaannusta suhteessa kongressivaalien tulokseen. Kampanja on jatkoa kymmenille muille päättömille manipulaatioyrityksille.

Meksikon kongressin alahuoneessa eli edustajainhuoneessa (Cámara de Diputados) on 500 kansanedustajaa, joista 300 valitaan suoralla vaalituloksella (mayoría relativa) jokaisessa vaalipiirissä ja 200 jäsentä saa paikan puolueen suhteellisen ääniosuuden (representación proporcional) perusteella. Vaalilaki juontaa vuodelta 1996. Aiemmin perustuslain 54. artiklassa puhuttiin vaalikoalitioista, mutta tekstiosuutta muokattiin nykyisen opposition toimesta 2008. Nykyisin sen asettamat edustukselliset rajoitteet koskevat nimenomaan puolueita. Samaa vaalilakia on noudatettu vuoden 2009, 2012, 2015, 2018 ja 2021 vaaleissa sekä myös tämän vuoden vaaleissa. Presidentti Andrés Manuel López Obrador teki myös 2023 aloitteen lainsäädännön muuttamisesta, jonka oppositio hylkäsi. Siinä puolueiden paikkamäärän oli tarkoitus vastata paremmin kunkin puolueen kansallista prosenttiosuutta. Nykyisin paikat määritellään kahdella eri tavalla kahden keskeisen säännön perusteella. Tekopyhästi oppositio kuitenkin puhuu 20 prosentin “yliedustuksesta” ikään kuin hyökkäyksenä kansanvaltaa ja perustuslakia vastaan.

Ensinnäkin Morena (Movimiento de Regeneración Nacional) liittolaisineen PVEM (Partido Verde Ecologista de México) ja PT (Partido del Trabajo) voittivat yhteensä noin 85,3 prosenttia 300 vaalipiiristä, mikä tarkoitti 256 suoraa edustajanpaikkaa. Yhtyneelle myös vaaliliitossa olleelle oppositiolle, PAN (Partido de Acción Nacional), PRI (Partido Revolucionario Institucional) ja puoluekartalta katoavalle PRD-ryhmälle (Partido de la Revolución Democrática) jäi siis 42 paikkaa tai 14 prosenttia vaalipiireistä, koska koalition ulkopuolinen MC (Movimiento Ciudadano) ja eräs itsenäinen edustaja voittivat kummatkin yhden vaalipiirin. Paikkajaon suhteen ei vallitse epäselvyyksiä, vaikka oppositio luo käsitystä 500 paikan jakaantumisesta prosenttiyksiköiden avulla. Todellisuudessa ääniosuutta sovelletaan vain 200 edustajaan. Siksi esimerkiksi MC saa 24 edustajaa vajaan 12 prosentin äänisaalillaan, yhden vaalivoiton perusteella ja loput 23 suhteellisen ääniosuutensa vuoksi.

Paikkajaon kokonaisuutta säätelevät kaksi periaatetta. Yksikään puolue ei voi saada yli 300 edustajaa. Morena sai 2.6. käydyissä vaaleissa läpi 161 edustajaa, joihin lisätään suhteellisen ääniosuuden tuomat 87 edustajaa. Näin sillä on 248 kongressin jäsentä. Toisin sanoen 43,5 prosentin ääniosuus toi 49,6 prosenttia kaikista kongressin alahuoneen paikoista. Täten myöskin toinen perussääntö täyttyy. Sen mukaan yhdelläkään puolueella ei voi olla yli kahdeksaa prosenttia enempää paikkoja kongressin kokonaisuudesta suhteessa sen kansalliseen äänimäärään. Vihreät eli PVEM voitti 57 vaalipiiriä ja sai lisäksi lähes yhdeksän prosentin ääniosuudellaan toiset 18 edustajaa. Sen 75 edustajaa vastaavat tasan 15 prosenttia kongressin kokonaisuudesta. Marxilainen PT voitti 38 vaalipiiriä ja sai toiset 12 edustajaa. Sen 50 kongressin jäsentä vastaavat sallitussa suhteessa sen 5,8 prosentin ääniosuutta, koska sen edustajat ovat tasan kymmenen prosenttia 500 edustajasta. Järjestelmä palkitsee ne puolueet, jotka yltävät suoriin vaalivoittoihin. Toisaalta järjestelmää suosii voittavia vaalikoalitioita, sillä ilman niiden yhteistulosta yksikään puolue ei voi yksin yltää vastaaviin tuloksiin kuin yhdessä kahden muun ryhmän kanssa.

Opposition ykkösryhmä, öljyn kansallistamisen vastustamisesta aikanaan syntynyt PAN, voitti vaivaiset 32 vaalipiiriä ja sen 18 prosentin kannatus toi sille toiset 36 paikkaa. Sen 68 paikkaa jäävät yhdeksän prosentin vihreiden ryhmän taakse, mikä kirvelee. Tämä ei kuitenkaan ole vääryys, koska 57 vaalipiirin voittaminen tuo enemmän paikkoja kuin 32 vaalipiirin voittaminen. Järjestelmä huomioi myös kansallisen äänimäärän: siksi vihreät saivat 18 ja oikeistolaiset valkosiniset 36 tasauspaikkaa (representantes plurinominales). PAN sai 13,6 prosenttia kongressista omille edustajilleen. Vanha periaatteensa hukannut valtapuolue PRI ylsi ykköseksi yhdeksällä liittovaltion vaalialueella (Distritos Electorales). Sen 11,9 prosentin ääniosuus toi sille toiset 24 paikkaa. 33 paikan kokonaisuusosuus kongressin alakamarista on siten 6,6 prosenttiyksikköä. PRD voitti yhden vaalipiirin. Se ei kuitenkaan saa läpi yhtään suhteellista edustajaa, koska se ei ylittänyt vaadittavaa kolmen prosentin äänikynnystä. Kyseinen tilanne heikentää osaltaan niin ikään koko opposition tulosta. Sama sääntö pätee yhden vaalipiirin voittaneeseen niin sanottuun itsenäiseen edustajaan. Sosiaalidemokraattiseksi itsensä määrittelevä MC saattoi hyvinkin syyllistyä törkeään vaalivilppiin hallitsemansa Jaliscon kuvernöörinvaalissa, mutta voitti vain yhden kongressiedustajien vaalipiirin. Kuten sanottua, lopullinen paikkamäärä 11,65 prosentin kannatuksella on 24. Koska MC ei kuulunut yhteenkään vaaliliittoon sen osuus paikoista on vain 4,8 prosenttia.

Oppositio ei enää halua tunnustaa perustuslakia, koska sen itsensä luoma lainsäädäntö ei enää suosi sitä tällä tietoisen yhteiskunnan muuttamiseen tähtäävällä kansanvallan kaudella. Perustuslain muuttamiseen vaaditaan 334 edustajan eli kahden kolmasosan enemmistö. Yhtynyt vasemmisto teki historiaa hurjalla vaalituloksellaan ja sen 373 edustajaa mahdollistavat seuraavan kolmen vuoden aikana kaikki mahdolliset muutokset. Myös 128 edustajan senaatissa (Senado de la República) tilanne on samankaltainen, vaikka siellä perustuslaillinen enemmistö on hiuksenhieno. Ylimmän lakikirjan muuttaminen vaatii sekä ala- että ylähuoneen 2/3 osan hyväksynnän. Sen jälkeen ainakin 17 osavaltion paikallisen kongressin tulee hyväksyä perustuslain muokkaukset. Jo 5.2. López Obrador esitteli 20 uudistusta, mikä antoi sisällön Plan C:lle. Historian ensimmäiseksi naispresidentiksi nouseva Claudia Sheinbaum Pardo aloittaa kyseiset uudistukset uuden kongressin myötä syyskuussa, vaikka hän itse nousee valtaan vasta 1.10. Tärkeysjärjestyksen kärkipäässä on huonosti toimivan oikeusjärjestelmän (Poder Judicial) kokonaisuudistus, joka pitää sisällään muun muassa tuomarien vaaleilla valitsemisen. Sen avoin asiantuntija- ja kansalaiskäsittely (Parlamento Abierto) on jo aloitettu. Koska oikeisto pitää hallussaan tätä vallan osa-aluetta se pyrkii kaikin keinoin luomaan väärinkäsityksiä ja ryöväämään edustajanpaikkoja. Siinä se tuskin onnistuu, mutta operaatio toimii myös mahdollisuutena lyödä kapuloita Sheinbaumin pian aloittavan hallituksen rattaisiin, vaikka sen vaaleissa saama tuki on historian suurin eikä sen nauttimaa kansalaisluottamusta kyetä horjuttamaan hatarilla valeuutiskampanjoilla.

 

Lähteet: Conferencia de Prensa Matutina, Punto de Referencia, etc.