USA:n kauppakamari –  jatkossa Kamari –  on maansa ja ehkä koko maailman vaikutusvaltaisin ja häikäilemättömin lobbari. Näin voi tiivistää Alyssa Katzin teoksen The Influence Machine: The US Chamber of Commerce and Corporate Capture of American Life (Random House, 2015) keskeisen sisällön.

Suomeksi kirjan otsikko saattaisi olla ”Vaikutusvaltakone: Yhdysvaltain kauppakamari ja amerikkalaisten elämän yhtiöittäminen”.

Kirja kuvaa Kamarin toimintaa presidentti William Howard Taftin (1909-1913) yritysjohtajien komiteasta nykyiseksi, USA:n suurimpien yritysten edunvalvojaksi. Kirja vie lukijansa Kamarin satoihin toimipaikkoihin ja dokumentoi työntekijöille ja ympäristölle aiheutuneet tuhot.

Tom Donohuen valtakaudella 1997 – 2019 Kamari jalostettiin eräänlaiseksi edunvalvontaviranomaiseksi ja poliittiseksi voimalaitokseksi, joka voi halutessaan puuttua missä tahansa maassa vireillä oleviin kauppaa, ympäristöä, työehtoja ja yhtiöiden toimintaa koskeviin lakihankkeisiin jopa yksityiskohtia myöten.

Kamari on järjestö, johon kaikki yritykset voivat liittyä. Sen ydinjoukon muodostaa kuitenkin vain pari kymmentä yritystä, jotka maksavat yli puolet budjetista. Joten, vaikka kokonaisjäsenmäärä on yli kolme miljoonaa, riippuvuus suurimmista yrityksistä on todella vahva.

Ja mitä Kamari tekee näiden yritysten hyväksi?

Kamari toimii neljällä rintamalla. Yksi kattaa lobbauksen. 2000-luvulla on käyttänyt lobbaukseen pitkälti yli miljardi dollaria. Toiseksi Kamarilla on oikeudenkäyntiyksikkö, joka menee oikeuteen aina korkeimpaan oikeuteen asti estääkseen ei-toivotun lainsäädännön.

Kolmanneksi Kamari taistelee ”liiallista” sääntelyä vastaan. Ja neljänneksi se on vaali- ja kampanjatoimisto, joka käyttää kussakin vaalissa kymmeniä – ellei satoja – miljoonia dollareita varmistaakseen paikat uskollisille tukijoilleen.

Suurelta osin Kamariin valta perustuu salailuun: sen ei tarvitse ilmoittaa tukijoitaan. Tämän suojan turvin Kamari voi ottaa suuria lahjoituksia yrityksiltä, ​​jotka haluavat erityisiä tuloksia kongressista, tarvitsematta altistua yleisöjulkisuudesta seuraavalle demokraattiselle valvonnalle.

Kampanjatuen salaamisella on ollut suuri merkitys kamarin vallan kasvulle.

Laitaoikeiston lobbarit, kuten Charles ja David Kochin edunvalvontaryhmä ja Karl Roven super-PAC, seuraavat kaikki Kamarin laatimaa pelikirjaa. Ilman Kamarin antamaa taustatukea, poliittiset kytkennät saattaisivat vaarantaa yksittäisten ”ajatushautomojen” uskottavuuden.

Kamarin kanavoimilla rahoilla on ratkaistu vaalit monilla demokraattien hallitsemilla, ”purppuranvärisillä” alueilla republikaanien eduksi. Esimerkistä käyvät myös vuoden 2016 vaalit ja yhteistyö teekutsuliikkeen kanssa. Kamarin palvelut ovat kelvanneet myös Bill Clintonin kaltaisille demokraateille.

Hallitukset ovat kyllä vaihtuneet, mutta Kamarin linja ei ole.

Antikommunismin nimissä Kamari on aina tukenut ammattiliittojen ja vasemmiston vastaista toimintaa. 1930-luvulla hollilla olivat mm. Franklin D. Rooseveltin läpiajama New Deal. 1970-luvulla Kamarin hampaisiin joutui Ralph Naderin johtama kuluttajaliike ja lopulta koko ympäristöliike.

Kongressissa ja oikeussaleissa Kamari esiintyy usein myös pienen ihmisen puolustajana. Näin tehdessään Kamarin tarkoituksena on ollut heikentää kongressin valtaa kyseenalaistamalla sen integriteetti USA:n poliittisessa retoriikassa tärkeän ”tavallisen kansalaisen” etujen ajajana.

Näin kävi 1970-luvulla myös tupakan vastaisessa kampanjassa. Vaikka näyttöä tupakan yhteydestä syöpään oli runsaasti näyttöä, Kamari onnistui viivyttämään tupakan vastaista lainsäädäntöä noin 30 vuoden ajan. Näin tehdessään se väitti puolustavansa työpaikkoja ja tavallisen ihmisen oikeutta tupakoida.

Viime vuosina vastaavia taisteluita on käyty kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamista vastaan. Vaikka kongressi ja ympäristöjärjestöt ovatkin onnistuneet keräämään paljon näyttöä siitä, mistä vastapuoli rahoituksensa saa, oikeudessa kestävä näyttö jää lahjoittajien nimettömyyden taakse.

Kamarilla on myös merkittävä kansainvälinen tehtävä.

Vaikka kansalliset kauppakamarit ovat riippumattomia, ne ovat jäseniä kauppakamarien kansainvälisessä federaatiossa, jossa tahtipuikkoa heiluttaa Kamari. Vuonna 2008 alkaneen finanssikapitalismin kriisin aikana sen rooli ”vapaaseen yrittämiseen perustuvan talouden” puolustajana on korostunut.

Muiden maiden kauppakamarit, kuten myös näiden maiden poliittiset johtajat, kohtelevat Kamarin edustajia ikään kuin maansa hallituksen edustajina. Kamarin ja heidän johtajiensa lausumia pidetään merkkinä siitä, mitä USA pitää tärkeänä kansainvälisessä kaupassa.

Kamari on ollut aktiivinen Kiinan kaltaisissa maissa. Sen vaikutuksesta Kiinan hallitus on uudelleen muotoillut lakejaan ja ​​sääntöjään. Se mm. korjasi työlakejaan, jotka olisivat alkuperäisessä muodossaan suosineet vakituisia työsopimuksia määräaikaisten kustannuksella. Toisin kävi. Eikä vain Kiinassa.

Amerikan mantereiden 28 maata toimivat nimikkeen AmChams. Omien nettisivujensa mukaan sekin on poliittisesti riippumaton yritysten edunvalvoja. Käytännössä mitään sen poliittisempaa on vaikea edes kuvitella. Järjestön toimialueella tuskin lehtikään liikahtaa ilman AmChamsin myötävaikutusta.

Mutta ehkä tätäkin suoraviivaisempaa toiminta on ollut USA:ssa.

Kansallinen työsuhdelautakunta esitti vuonna 2009 asetusta, jonka mukaan työpaikkojen ilmoitustauluilla tulee voida ilmoittaa järjestäytymisoikeudesta ilman vastatoimia. Kamari ei voinut kyseenalaistaa itse asetusta, mutta se pystyi osoittamaan muotovirheen asetuksen julistamistavassa.

Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Kamari voitti. Eivätkä siten työntekijät vieläkään voi esiintyä julkisesti amerikkalaisilla työpaikoilla. Näitä heikkoon työsuhdeturvaan perustuvia työlakeja Kamari on sitten härskisti markkinoinut kauppaa ja kasvua suosivina linjauksina.

Samoja lauluja laulaa myös Suomen Keskuskauppakamari, varsinkin nykyisen toimitusjohtajansa Juho Romakkaniemen valtakaudella. Keskuskauppakamarista on tullut pääministeri Sanna Marinin hallituksen kärkkäin, politiikkakeskeisen toimintatavan haastanut taho.

On itse asiassa syntynyt uusi edunvalvonta-asetelma.

Muutaman vuoden sisällä Keskuskauppakamari on ottanut suuryritysten edunvalvonnassa sen roolin, mikä aiemmin oli työnantajakeskusjärjestöillä, kuten Elinkeinoelämän keskusliitolla (EK). On kaikki syy olettaa, että lähivuosina muutkin Kamarin toimintakeinot otetaan Suomessa nykyistä laajempaan käyttöön.

Ja se, mikä pätee Suomeen, pätee laajemmin myös muihin maihin, joissa sopimisjärjestelmällä on lähihistoriassa ollut samankaltainen tehtävä kuin Suomessa on ollut. Kyllä kaikissa niissäkin sotien jälkeen solmittu yhteiskuntasopimus on haastettu Kamarin kaltaisten toimijoiden myötävaikutuksella.

Tätä kirjoittaessani etsin netistä artikkeleita, joissa tätä mahdollisuutta olisi arvioitu. En löytänyt. Onko siis niin, että Suomen kolmikannan kannalta kauppakamarivetoinen edunvalvonta on yhdentekevä kysymys? Vai kuvitellaanko Suomessa, että pari sukupolvea sitten sovitut edunvalvontarakenteet ovat ikuisia?

Kuka haluaisi vastata?

 

Erkki Laukkanen