Millaisia ajatuksia ISW hautoo?
ISW, Institute for the Study of War, on yhdysvaltalainen ”ajatushautomo”, jonka ”epäpoliittisiin” raportteihin käsityksemme sotien ja konfliktien tilannekuvista nykyään pääosin perustuvat. Ukrainan sodan uutisoinnissa ISW on saanut eräänlaisen tiedotusmonopolin.
Se on uskomaton saavutus järjestöltä, joka rahoituspohjansa ja syntyhistoriansa kautta on sodan osapuoli, katalysaattori ja merkittävä edunsaajataho.
Yritän seuraavassa selvittää, miten näin on päässyt käymään.
ISW on varsin nuori toimija. Se perustettiin vuonna 2007 ”tehostamaan” USA:n sotatoimia Irakissa ja Afganistanissa. Sittemmin toimenkuva on laajentunut ja kattaa nykyään tilannekuvat kaikista konflikteista erityisesti ns. laajan, myös Ukrainan kattavan, Lähi-Idän alueella.
Muodollisesti ISW on voittoa tavoittelematon, USA:n sotateolliselta kompleksilta pohjarahoituksensa saava järjestö. Mutta olennainen osa järjestön rahoitusta ovat myös verotuksessa vähennyskelpoiset lahjoitukset, minkä vuoksi – siis verotuksellisesti – ISW luokitellaan hyväntekeväisyysjärjestöksi.
Periaatteessa lahjoitusten verovapaus edellyttäisi puolueettomuutta, mutta USA:ssa puolueettomuudeksi riittää se, ettei ISW ole erityisesti kummankaan USA:n valtapuolueen ohjailtavissa. Käytännössä ISW on aina ollut läpeensä poliittinen, jatkuvaa pelotetta lobbaava uuskonservatiivinen toimija.
Tämä näkyy selvästi myös sen ISW:n hallituksen kokoonpanossa.
ISW:n perusti sotahistorioitsija Kimberly (Kim) Kagan, instituutin pitkäaikainen johtaja. Hänen puolisonsa on Frederick Kagan, toinen, myös ISW:ssä työskentelevä, sotahistorioitsija. Frederick on tunnettu uuskonservatiivi, joskaan ei niin tunnettu kuin hänen veljensä Robert.
1990-luvulla Robert Kagan perusti yhdessä Bill Kristolin – istuu myös ISW:n hallituksessa – kanssa USA:n uutta sotilaallista suurvalta-asemaa lobbaavan PNAC-projektin (Project for a New American Century), jolla oli tärkeä rooli USA:n silloisen presidentin, George W. Bushin, päätöksessä hyökätä Irakiin vuonna 2003.
Yksi hyvä aikalaiskuvaus PNAC:n junailuista on Ida Sofia Vaan väitöskirja vuodelta 2005. Siinä ruoditaan USA:n uuskonservatiivien keskinäisiä suhteita ja ihmetellään, miten yksi oikean laidan ajatushautomo on saanut niin keskeisen aseman USA:n ulkopolitiikan muotoilussa.
Sitä voi totisesti ihmetellä myös ISW:n osalta.
Ajan saatossa Kaganit ovat luoneet laajan, sotateollisen kompleksin avaintoimijoista koostuvan hyväveliverkoston, joka aina vain jaksaa muistuttaa, että mitään globaalisti kestävää kansallista turvallisuutta ei synny ilman yksityisen ja julkisen sektorin strategista kumppanuutta.
Tässä verkostossa hyvän hallinnon puurot ja vellit on tarkoituksellisesti sotkettu. Yksi esimerkki siitä on se, miten kenraali David Petraeus – istuu nykyään myös ISW:n hallituksessa – nosti Kaganit Bushin hallinnon poliittisiksi neuvonantajiksi, ikään kuin kansalaisyhteiskunnan edustajina.
ISW:n suurin alkukauden saavutus oli kuitenkin demokraattisen puolueen tuki varapresidentti Richard Cheneyn alun perin muotoilemalle, USA:n ehdottomalle ylivallalle perustuvalle sotastrategialle. Sen jälkeen eräät kriitikot ovat kutsuneet ISW:tä ”Kaganin teollisuuskompleksiksi”.
Ja sitten laajan Lähi-Idän alueelta löytyi Ukraina.
Eikä syitä sillekään yhtä Kagania kauempaa tarvitse hakea. Robert Kaganin vaimo on nimittäin USA:n entinen apulaisulkoministeri Victoria Nuland, joka vuonna 2014 tuli tunnetuksi suorasukaisesta tuestaan Ukrainan Venäjä-mielisen presidentin Viktor Janukovitšin kaatamisoperaatiossa.
Yhdessä silloisen ulkoministeri John Kerryn ja puolustusministeri Ash Carterin kanssa Nulandia pidetään johtavana Ukrainaan suuntautuvien asetoimitusten tukijana. Nuland on myös pitänyt huolen siitä, että EU on pysynyt sivuraiteella kaikessa Ukrainan suuntautumista koskevissa keskusteluissa.
Tätä taustaa vasten tuntuu varsin erikoiselta, että Ukrainan sodan uutisoinnissa ISW:tä kohdellaan ikään kuin ”riippumattomana” uutistoimistona, johon myös maailman laatulehdet uutisointinsa perustavat. Enkä ole huomannut, että juuri kukaan olisi tuota riippumattomuutta kyseenalaistanut.
Vaikka aihetta olisi kyllä ollut.
Sen jälkeen, kun Putin päästi joukkonsa Ukrainan kimppuun, ”länsimaisen” median itseluottamus on rappeutunut venäläisen vastineensa peilikuvaksi. Riippumattomiksi toimijoiksi kelpaavat nykyään myös tahot, joilla ei ole mitään motiivia myötävaikuttaa sodan päättymiseen. Pikemminkin päinvastoin.
Kun Hesari lopulta 27.10.2022 nosti kissan pöydälle, käteen jäi tulkinta, ettei tässä oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa ole. Niin sanottujen asiantuntijoiden toimesta palstalle marssitettiin valkoinen, harmaa ja musta propaganda, joista vain musta – se, mitä Venäjä tekee – todettiin ongelmaksi.
Ja vielä senkin jälkeen, kun ISW:n riippumattomuus on osoitettu fiktioksi – katso vaikka tästä ja tästä – toimenpiteisiin muiden, aidosti riippumattomien lähteiden käytön lisäämiseksi ei ole ryhdytty. Itse pidän tätä poliittisesti vinoutuneena valintana propagandistisen informaatiovaikuttamisen puolesta.
Tällä valinnalla on seurauksensa.
ISW:n ”hienosyisen” – tätä sanaa on todellakin käytetty – propagandan myötä ”Kaganin teollisuuskompleksi” on päässyt niin sanottuun kaksoisrooliin, jossa samat tahot, jotka tuottavat aseet ja niiden käyttöön liittyvät palvelut, tuottavat myös sen tilannekuvan, jolla aseiden käyttö perustellaan.
Perinteisesti kaksoisrooleja on pyritty välttämään, jotta kukaan pääsisi tuomariksi omassa asiassaan. Mutta ISW:n kohdalla tästä periaatteesta on selvästikin luovuttu kuin yhteisestä päätöksestä ja koko Lännen mitalla. Siksi myös kaksoisroolista nouseva intressiristiriita on jäänyt kokonaan käsittelemättä.
Ja niin kauan ongelmana pidetään vain Venäjän ”mustaa” propagandaa, kysymys ISW:n kaksoisroolista nousevasta propagandasta ei nouse pintaan. Ja juuri siksi Ukrainan sodan pitkittäminen ja tehostaminen on saatu näyttämään ainoalta mahdolliselta etenemistieltä.
Mutta näinhän se ei ole, ei ainakaan lähihistorian valossa.
Mitä näköalattomammalta Afganistanin sota vuoden 2007 jälkeen alkoi näyttää, sitä vahvemmin ISW lobbasi sodankäynnin tehostamisen puolesta. Tuutin täydeltä tarjoiltiin tarinoita toisen toistaan tehokkaammista täsmäaseista, joilla vastapuoli pakotetaan haluttuun poliittiseen ratkaisuun.
Mutta tehostamisen sijasta sotaa vain pitkitettiin lähes 15 vuodella. Ja vielä sen jälkeen, kun vetäytymispäätös lopulta tehtiin, osa ISW:tä rahoittavista aseteollisuuden yrityksistä moitti ankarasti vetäytymispäätöstä siitä, että se heikensi aseteollisuuden myyntiä ja karkotti sijoittajat.
Ja niin moitti myös ISW, vaikkakin usein erilaisten kiertoilmaisujen, kuten moraalisen paatoksen ja naisten aseman parantamiseen liittyvän propagandan avulla. Se, miten sodan tehostaminen ja heimoistaminen lisäsivät afganistanilaisten kärsimyksiä ei koskaan noussut laajemman keskustelun kohteeksi.
Jos nyt vertaat ISW:n nettisivuilla julkaistuja tilannekuvia Craig Whitlockin alkuperäislähteistä toimittamaan kirjaan (Afganistanin sota – Pentagonin salaiset paperit. Docendo 2022) on vaikea uskoa, että puhutaan samasta sodasta. Niin poliittisesti vinoutuneita ISW:n tilannekuvat olivat.
Voisiko näin käydä myös Ukrainassa?
Sitä minä en tiedä. Mutta samanlaisessa kaksoisroolissa ISW sielläkin toimii. Ja mikäli ISW:n tiedotusmonopolia ja sen tuputtamaa sodan kehyskertomusta ei haasteta, Ukrainan sodasta voi tulla hyvinkin pitkäkestoinen riippumatta siitä, mitä tavoitteita Venäjä sodan kestolle on asettanut.
Ukrainassa ISW:n kaksoisrooli myös institutionalisoitunut tavalla, josta on tullut Lännen uusi normaali. Ei ole enää mitään hyväksyttävää – lue: Venäjästä riippumatonta – lähdettä, mihin ISW:n kehyskertomusta voisi verrata. Ei ole myöskään mitään julkista keskustelutilaa, joka vertailukohdan voisi tuottaa.
Ja mitä avointen lähteiden käyttöön tulee, se on meriitti vain siinä tapauksessa, että lähteitä koetellaan. Vain silloin niille tulee lähdekritiikin kestävä merkitys. Mutta jos YLE:n studiossa istuu vain ISW:n kehyskertomusta lobbaavia ”asiantuntijoita”, otteemme todellisuudesta heikkenee varmasti.
Mitä tästä tarkastelusta jäi käteen?
Käteen jäi huoli ”valkoisen” ja ”harmaan” propagandan harmittomuudesta. Oma käsitykseni on, että propagandan värittäminen siten, että vain osa propagandasta on haitallista, johtaa mielettömyyksiin. ISW:n muotoilema Ukrainan sodan kehyskertomus on yksi pelottava esimerkki siitä.
ISW ei ole tiettävästi vielä koskaan edes epäsuorasti viitannut poliittisen ratkaisun mahdollisuuteen. Enkä usko, että se tekee sitä jatkossakaan. Vilkaisu ISW:n omiin pohdintoihin viime kesältä viittaa siihen, että se tulee jatkossa entistä enemmän satsaamaan visuaaliseen, tunnetiloja vahvistavaan viestintään.
Siitä näyttäisi syksyllä tulleen myös suomalaisen viestinnän ydin.
Erkki Laukkanen