Seuraan vaalipäivän tapahtumia kansallismetsässä vähän huonolla internetyhteydellä. Postasin pari kommenttia Kirjeitä Kaliforniasta -sivulle Facebookiin. Olen istunut koneella tekemässä käännöstöitä pois alta, että pääsisin ulkoilemaan. Olen yleisessä tilassa, ja ihmisiä tulee ja menee. Televisio on auki ja vaaleja seuraava uutiskanava päällä. Harvat kommentoivat vaaleja mitenkään. Eräs ohi kulkenut nuori nainen totesi, että kyselyt lupaavat hyvää Clintonille. Siihen vanhempi nainen vastasi: ”Niin surullista.”
Kommentoin Facebookissa, että jotkut valmistautuvat Clintonin valintaan kuin tuomiopäivän tuloon. He pelkäävät verojen korotusta ja taloudellista romahdusta kuulemma. Jotkut hamstraavat ruokaa ja muita tarvikkeita… Asuimme Obaman valinnan aikaan Louisianassa ja jokui veti lipun puolitankoon. Käyköhän niin huomenna taas?
Facebook on täynnä pelkkiä vaaleja. Monia hirvittää tuntikausien jonotus vaalipaikoille, mutta olipa ystäväni kokenut lähes viiden tunnin jonotuksen positiivisenakin. Tunnelma oli ollut hyvä ja jonottajien kesken oli syntynyt hieno yhteenkuuluvuuden tunne. He olivat pitäneet toisilleen paikkaa jonossa, kun kävivät hakemassa välillä 7 Elevenistä juomaa ja välipalaa. Toinen kaveri postasi, että hänen lapsensa oli miettinyt, pitäisiköhän Trumpin syödä enemmän proteiinia. Eteläamerikkalainen tuttu postasi, että nyt on edessä se päivä, jolloin eteläamerikkalaiset äänestäjät pelastavat Amerikan itseltään! Tunnelma tiivistyy. Lähden nyt katsomaan punapuita, kun odotellaan, että äänestyspaikat suljetaan. Punapuut ovat paikallaan huomennakin, kävi miten kävi.