Moni vielä pohtii ehdolle asettumista näin viimemetreillä. Moni meistä on tämän pohdinnan joskus käynyt ja pelännyt kuinka käy työuran jos tunnustaa väriä, etenkin punaista. Vielä 2017 moni pelkää leimaantumista, vaikka epäkohtia korjattavaksi riittääkin ja osaamista olisi.
Erityisen syvä pelko ”poliittisesta leimasta” tuntuu olevan meillä taiteilijoilla. Vaikka moni meistä onkin riippuvainen julkisen vallan toimista, meitä on vaikea saada mukaan toimimaan poliittisena päättäjänä. Pelkäämme uran tyssäämisestä, apurahojen, työpaikan, näyttelyaikojen, ja myynnin menettämistä tai hiljalleen hiipumista ja ajautumista marginaaliin tai poliittisen liikkeen omimaksi äänitorveksi. Toki myös sitä samaa kuin kaikki muutkin, miten aikaresurssit riittävät.
On totta että taidekentällä vallitsee vielä jossain määrin omituinen käsitys siitä, että taiteilija tulee olla ”epäpoliittinen”. Mikä sellainen ihminen oikein on? Kaikilla meillä on arvomaailma ohjaamassa toimintaamme ja ajatteluamme, ideologiat ovat taustalla, sanomme sen ääneen tai emme. Se että tunnustaa arvomaailmansa julkisesti ei tee ihmisestä enemmän poliittista kuin se joka sen julkisuudelta peittää tai jättää itsekin tiedostamatta. Miksi avoimuus pitäisi tässä kohden polkea jalkoihin? Kenenkään asiantuntijuus ja taiteilijuus ei katoa politiikan myötä. Käsitykset taiteilijan erillisyydestä yhteiskunnasta eivät kuulu tälle vuosisadalle.
Jos yhteiskuntamme rankaisee siitä, että toteutamme perusoikeuttamme, että saamme kuntalaisten luottamuksen hoitaa heidän asiaansa, niin eikö yhteiskunnassa ole silloin iso valuvika joka on korjattava. Eikö silloin jokaisen tule osoittaa poissulkemisen tai rankaisemisen tapa vääräksi tunnustamalla väriä? Mitä useampi meitä on, sitä laimeammaksi mahdollinen leima käy.
Oma kuvataiteilijuuteni ei ole politiikassa laimentunut enkä usko että apurahoja, näyttelyjä tai myyntiä olisi tullut enempää tai vähempää ilman poliittista leimaantumista. Minä en arjessa lyö puoluetunnusta ihmiseen enkä siksi usko muidenkaan sitä tekevän. Politiikassa riitelevät asiat eivät ihmiset. Kulunut fraasi on kokemukseni mukaan totta. Minä haluan luottaa keskinäiseen arvostukseen yli puoluerajojen. Vaikka ideologiat eroavat ja välistä tunteet kuumenevat päätöksenteossa.
Kunnanvaltuustot ovat täynnä kunta-alan ja teollisuuden työntekijöitä ja yrittäjiä, vähissä ovat itsensätyöllistäjät ja taiteilijat. Meillä marginaalin marginaalissa ei ole varaa jättäytyä edustuksellisen demokratian ulkopuolelle odottamaan jonkun muun olevan riittävän sivistynyt hoitaakseen vaikkapa taide- ja kulttuuriasiat kuntoon. Samalla ulkoistaen oman leimaantumisen pelkomme jollekulle toiselle.
Jättämällä heittäytymättä ehdolle hyväksymme hiljaa leimakirveet, ainakin niiden pelon. Näytetään väriä, mitä tahansa, jotta ääni kuuluu. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on jokaisen velvollisuus ja etuoikeus. Politiikan tulee pysyä käsivarren mitan päässä taiteesta mutta taiteilijan tarttua politiikkaan.
Elisa Lientola, Kuvataiteilija
Vasemmistoliiton taide- ja kulttuuripoliittisen työryhmän pj
Vasemmistoliiton Lahden valtuustoryhmän pj
Hämeen Vasemmistoliiton pj