Tampereen kaupungilla on pyhä missio. Se haluaa tehdä Tampereesta siistin paikan asua.
Kaupungin julkisivun kiillottaminen alkoi jo vuonna 2007, jolloin pormestari Timo P. Nieminen lanseerasi Tampere – Siisti kaupunki -kampanjan. Sen tavoitteena on edistää kaupungin viihtyisyyttä, siisteyttä sekä ihmisten hyviä käytöstapoja ja kotiseuturakkautta.
Mikäs siinä, roskaaminenhan on typerää. En voi kuitenkaan välttyä ajatukselta, että kampanja on vähän kuin kokoomuksen toivotalkoot: mennään tunniksi puistoon keräämään roskia ja unohdetaan samalla kaikki se, mitä kaupungissa oikeasti tapahtuu.
Roskapönttöjen pystyttäminen ja niihin liimattujen tarrojen irti rapsutteleminen ei Tampere Missiolle kuitenkaan riittänyt.
Ensin sähkökaappiin liimatuista julisteista ryhdyttiin ilmoittelemaan poliisille. Sitten, viime kesän alussa alettiin jahdata myös ”eläviä roskia”. Moni kaupungin päättäjistä halusi päästä eroon ikävästä puistojen ihmissaastasta – siis julkijuopottelijoista. Yhtäkkiä ihmisistä puistoissa ja Kuninkaankadun penkeillä saikin puhua kuin ongelmajätteistä: niille on tehtävä jotain, hanut on saatava pois silmistä.
Keskustelu toisteli tuttua kaavaa: yritykset, ”tavalliset kaupunkilaiset” ja turismi kärsivät, lapsia ja mummoja pelottaa, eikö niitä edes hävetä. Haluttiin lisää poliiseja, vartjioita ja kieltoja. Me kyselimme, että mitä vikaa hanuissa on, että emmekös me puistokaljottelijatkin ole kaupunkilaisia siinä missä muutkin ja että eivätkö puisto ja sen penkki ole kaikkien yhteistä tilaa.
Ensin hanukansa haluttiin häätää terasseille, mutta nyt vääränlaisista terasseistakin halutaan eroon. Odotan innolla, minkälaisen kauneuskomitean kaupunkikuvatoimikunta, Aamulehden Moro-liite ja arvorakennusten omistajat vielä perustavat. Ehkä terassikaljalle määrätään minimihinta ja asiakkaille naamaraja. Pääasia on, ettei kenelläkään ole liian hauskaa ja että kärsijät eivät kärsi.
Osa kaupunkilaisista harrastaa muutakin kuin siivotonta juopottelua. Myös tästä hauskanpidosta on tehtävä loppu. Kaupunki uhkaa sulkea bändien treenikämpät ja hankkia tiloille rahakkaampaa käyttöä. Ehkä arveluttava rock-elämäntyyli rohkaisee nuorisoa hanuiluun. Ensin kitara, sitten puistokalja, ja kun rahat riittävät, mennään tennareissa alebaarin terassille.
Kun kuusi vuotta sitten muutin Tampereelle, pidin sitä rentona ja kirjavana kaupunkina, jossa on helppo olla sellainen kuin tahtoo. Nyt kaupunki on jakanut asukkaansa kahteen kastiin: niihin, joista ei ole harmia ja niihin, joihin suhtaudutaan kuin koirankakkaan: sen olemassaololle ei voi mitään mutta parempi on korjata jätteet pois puistoja saastuttamasta.