Timo Soini esitti viime viikolla huolensa siitä, että vasemmisto, etenkin SDP, on unohtanut duunarimiehen. Sovinismia tihkuva ulostulo oli seurausta demarien ministerivaihdoksesta. Soinin päättely eteni niin, että kun miesopetusministeri vaihdetaan ydinvoimaa vastustavaan naiseen, on työväki petetty.
Soini on kovasti yrittänyt ripustaa harteilleen työväenjohtajan manttelia. Hän on nimennyt puolueensa ”työväenpuolueeksi ilman sosialismia” mutta ei ole oikein onnistunut selittämään, minkälainen työväenliike sosialismista vapaan puolueen ympärille oikein voitaisiin rakentaa.
Puoluetoimiston ”työmies” Matti Putkonen, entinen demari ja ay-vaikuttaja, toivottaa duunariloikannaiset ilolla tervetulleiksi perussuomalaisiin. Eilen saimme kuulla riihimäkeläisestä ex-demarista Jorma Höökistä, joka haki perussuomalaisista suojaa, kun Riihimäen SDP:n sisäinen vallanjako ei tuottanutkaan miehelle mieleistä tulosta. Vaikka loikkareita löytyy, ainakaan minä en ole kuullut, mitä ovat perussuomalaisen työväenliikkeen tavoitteet. Mitä Soini, Putkonen ja kumppanit tarjoavat – ja kenelle?
Sana duunari kasvaa Soinin puheissa usein myyttisiin mittoihin. Perussuomalaisten huolta ihan tavallisen duunarin asemasta on kuitenkin vähän vaikea ottaa tosissaan. Eikä ihme: ovathan perussuomalaisten poliittiset kannanotot kautta linjan melkoisen vihamielisiä työväkeä kohtaan.
Vai kuka on joskus kuullut perussuomalaisesta, joka penäisi oikeutta nollatuntisopimuksella kituuttavalle tarjoilijalle? Entä missä on se perussuomalaisten etujoukko, joka vaatisi kanneoikeutta ammattiliitoille, jotta kaikista huonoimmassa asemassa olevat työntekijätkin voisivat saada oikeutta vaikka eivät sitä itse osaisi tai uskaltaisi vaatia?
Niin, sen sijaan, että perussuomalaiset olisivat koskaan olleet kiinnostuneita palkansaajan asemasta, he ovat puolustaneet politiikkaa, jota ei pysty tulkitsemaan työväestön asian ajamiseksi, vaikka mistä vinkkelistä katsoisi: he ovat vaatineet lakko-oikeuden rajoittamista, palkatonta pakkotyötä nuorille, heikennyksiä lomaoikeuksiin ja palkkaleikkureita ikääntyneille. Tämän kaiken tiesi varmsti myös Jorma Höök, mutta ylpeys ajoi työläisaatteen edelle.
Perussuomalaisilla ei ole näyttöä palkansaajien asian ajamisesta, mutta työväen etuja koskevaa keskustelua Soini joukkoineen on onnistunut sekavoittamaan. Retorisen hämmennyksen keskellä vaaditaan valppautta: kuka oikeastaan on duunari, ja kuka häntä puolustaa?
Sana duunari viittaa vuoden 2013 Suomessa paljon moninaisempaan ihmisjoukkoon kuin Soinin sanansäilä antaisi ymmärtää. Metallimiehen lisäksi niska limassa painaa kirjava joukko muita palkansaajia. Hankalimmassa asemassa työmarkkinoilla ovat palveluduunarit, jotka kärsivät epäreiluista sopimuksista ja huonoista palkoista. Heistä moni ei pysty elättämään palkallaan itseään – saati lapsiaan. Perussuomalaisessa ajattelussa duunarin arvonimen saa kuitenkin vain työhaalareihin ja kuulosuojaimiin sonnustautunut mies.
Soinilla, Putkosella ja kumppaneilla ei ole haluja kirjata siivoojan työsopimukseen takuutunteja tai tilittää raksaajalle isompaa siivua firman tuloksesta. Perussuomalaiset ovat kiinnostuneita työntekijöiden äänistä ja niiden tuomasta vallasta. Puolue houkuttelee äänestäjiä ruokkimalla heissä pelon ja alemuuden tunteita. Viholliskuvia maailailemalla yritetään saada perusduunarit huolestumaan vääränlaisista ihmisistä: homoista, vihervasemmistolaisista, maahanmuuttajista, tasa-arvovouhottajista, kreikkalaisista.
Perussuomalainen ”työväenliike” synnyttää epäluulon ilmapiiriä luomalla jakolinjoja työväen sisälle: kun miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat sekä teollisuusväki ja palvelutyöläiset saadaan kinastelemaan keskenään, ei tarvitse paneutua liian vaikeisiin asioihin. Kinastelun lomassa perussuomalaiset voivat ilmoittautua kyllästyneen kansan tuntojen tulkiksi, eikä kukaan muista kysyä, mitä se kyllästynyt kansa edes haluaa.
Jos perussuomalainen puolue haluaa profiloitua suutahtaneiden ja vallasta humaltuneiden kunnallispoliitikkojen loppusijoituspaikaksi, se sille suotakoon. Mutta niin kauan kuin puolue ratsastaa työväenpuolue-termillä, on muiden puolueiden kerta toisensa jälkeen paljastettava, että työväkeen tarrautuminen on perussuomalaisille pelkkää puhetta ilman ideologista ja toiminnallista sisältöä.
Halusimme sitä tai emme, kielenkäytöllä luodaan poliittista todellisuutta. Siksi käsitteiden määrittelystä on käytävä kiivasta retorista taistelua. Ilmoittautuihan kokoomuskin aikanaan työväenpuolueeksi. Vielä seitsemän vuoden jälkeen odotamme tekoja, jotka tuon nimityksen oikeuttaisivat.