Mitä yhteistä on housuihin pukeutuvalla saudinaisella ja seksiä ilman sitoumuksia harrastavalla suomalaisnaisella?
Molempia nimitetään huoraksi.
Englannin kielessä on oma terminsä häpäisylle, jota nainen saa osakseen, kun hänen käyttäytymisensä ylittää seksuaalisen sovinnaisuuden rajat. Slut-shaming, joka tässä blogauksessa kääntyköön epämääräisesti vaikka huoritteluksi, on naisten seksuaalisuutta suitsiva universaali ilmiö.
Kulttuurista riippuen huoraksi naisen tekee rakkaudeton seksi, raiskatuksi tuleminen, liian lyhyt hame, naimattomuus tai pelkkä oman mielipiteen ilmaus. Yhdistävä tekijä on, että ”huora” on aina ulkopuolelta tuleva likainen leima. Meidän kulttuurissamme huorittelun oikeuttaa liian avoin, varhainen, aktiivinen tai monipuolinen seksuaalisuus.
Huorittelu on vallankäyttöä, jossa naiselle osoitetaan, että hänellä ei ole oikeutta päättää omasta toiminnastaan. Oltiinpa sitten Suomessa tai Saudi-Arabiassa, huora näyttää olevan se, joka ei anna perheen tai ympäröivän yhteiskunnan määritellä henkilökohtaisen elämänsä sovinnaisuuden rajoja.
Huorittelukulttuurissa naisen ruumiin ei anneta kuulua hänelle itselleen, ja nimittely onkin eräänlainen omistuksen ilmaus. Näin myös avioseksistä kieltäytyvää naista voi pilkata huoraksi: hän osoittaa kieltäytymisellän omistavansa itse itsensä ja vievänsä siten muilta oikeuden määrätä ruumiistaan. Osoitus naisen seksuaalisuuden omaisuusluonteesta lienee sekin, että avioliiton sisäisestä raiskauksesa tuli Suomessa rikos vasta alle 20 vuotta sitten.
Naisten seksuaalisuuden kontrollointia peitellään myös itsekunnioituspuheella: jos käyttädyt kuin huora, et kunnioita itseäsi. Naisille toistellaan, että tietynlaisesta käyttäytymisestä on tunnettava syyllisyyttä ja häpeää: satunnainen seksi on rakkauden korvike, liian vahva meikki kertoo huonosta itseluottamuksesta, ja on oma vika, jos tulee yömyöhällä paljastavissa vaatteissa kulkiessaan raiskatuksi.
Seksuaalinormeihin mukautumaton nainen saa tämän tästä kuulla satuttavansa itseään ja erityisyyttään, vaikka hän itse nauttisi elämästään. Ensimmäinen seksikokemuskin on neitsyyden menetys: nainen luopuu puhtoisuudestaan, ja ellei luopumiskokemus ole täynnä rakkautta ja ikuisuuden mittaisia lupauksia, trauma on valmis.
Ympäröivä maailma siis reagoi normeista piittaamattomaan naiseen huorittelemalla. Seksuaalisuutta rajoittavat säännöt eivät läheskään aina ole selviä, ja huorittelu onkin yhteisön keino kasvattaa tytöistä kirjoittamattomia sääntöjä noudattavia kunnollisia naisia. Jo pikkulapset oppivat, että kunnollisten naisten lisäksi on olemassa myös toisenlaisia, huonompia naisia. Miehistä näitä ”toisenlaisia” ei syystä tai toisesta löydy.
Usein ahkerimmat huorittelijat ovat itsekin naisia. Leimaamalla yhden naisen vääränlaiseksi he nostavat itsensä jalustalle: nuo tuolla ovat niitä toisenlaisia, mutta minäpä en niihin kuulu. Silloin tällöin jaon hyviin ja huonoihin tekevät myös itsensä feministiksi tituleeraavat naiset. En tiedä teistä, mutta minun feminismissäni huorittelulle ja hyvän naiseuden määritelmille ei ole sijaa.
Huorittelu sekä naisten jakaminen hyviin ja huonoihin pitävät osaltaan yllä sukupuolten epätasa-arvoa. Tuomitsemalla omiin ihanteisiin sopimattoman seksikäyttäytymisen naiset riistävät itsemääräämisoikeuden toisiltaan. Joten seuraavan kerran, kun häpäiset, muista, että häpäiset kokonaista sukupuolta.