Nikita ja Vladimir
Kirjoitan tätä blogia katkerana. Suhteeni maailman toiseksi mahtavimman imperiumin johtavaan aateliin ovat katkenneet minusta riippumattomista syistä. Faktaa on se, että Nikita ja Vladimir kuuluivat aikoinaan lähiympäristööni. Minulla oli heihin lähikontakti, joskaan ei seksuaalinen – se sanottakoon heti väärinkäsitysten välttämiseksi.
Nikita
Nikitaa jouduin tulkkaamaan useampaan otteeseen 1980-luvun alkupuolella. Olin Olli Alhon ja Petterin uskollinen alamainen elokuva-arkistossa. Nikita tuli vieraaksi kaiketi elokuvarehtori Juha Rosman kutsusta. Tämä oli innostunut venäläiselokuvan uudesta tulokkaasta. Nikita oli ohjannut jo 4-5 menestyselokuvaa, joista Suomessa tunnetuin oli MEKAANINEN PIANO. Nikita kävi opettamassa Pasilan Vesitornin juurella suomalaisia elokuvakoululaisia elokuvakielen saloihin, tai ainakin aakkosiin. Hän heilutti käsiä ja puhui vilkkaasti. Minä tulkkasin simultaanisti mikä ei ollut helppoa..
Muistan hyvin kun istuimme viikon mittaisen työrupeaman jälkeen Kosmoksessa ja Nikita viittasi punatukkaisen naisen suuntaan. Tämä tulikin pöytäämme pyynnöstäni enkä sen jälkeen Nikitaa enää nähnyt. Olin halpaa kauraa kuten tulkit usein. Moskovan festareilla 1985 Nikita ei ollut minua enää tunteakseen. Kiusallani hain klubilla aamuyöllä tanssiin hänen hemaisevaa vaimoaan, jonka reiden painalluksen muistan yhä. Mutta se onkin jo toinen tarina.
Vladimir
Vladimir Vladimirovitsin tapasin paljon aikaisemmin, 1970-luvun lopulla. Hän oli A.A. Zhdanoville nimetyn Leningradin valtionyliopiston Ulkomaalaistoimiston takahuoneen harmaa eminenssi. Varajohtaja ja ulkomaalaisia tarkkaileva aito kyttä.
Kun toimiston kaksi päätä Vladimiria pitempi päällikkö Inna oli joskus poissa pöytänsä takaa, Vladimir Vladimirovits tuli takahuoneesta pika-askelin kuullessaan koputuksen.
Hän oli tavatessamme hyvin kohtelias, puristi kättäni ja sanoi ”Paevaa” murresuomella, koska tunnisti pohjoisen rodun opiskelijan välittömästi. Saksaa kuulin hänen puhuvan sujuvasti DDR-Manfredin kanssa, mutta vasta myöhemmin ymmärsin miksi. Ulkomaalaistoimisto oli ponnahduslauta tulevalle uralle.
Niin, muistan Vladimirin siksi, että hän otti osaa suruuni ja allekirjoitti lupalapun Suomen matkalleni välittömästi. Lupalappu antoi minulle oikeuden lyhyeen lomaan ja matkaan keskellä talvea koto-Suomeen, hautaamaan veljeäni. Tästä syystä muistankin Vladimirin niin hyvin.
Nikita ja Vladimir ovat kenties vaikutusvaltaisimpia venäläisiä, joihin minulla on ollut lyhyt ja ytimekäs lähikontakti. Minä muistan heidät hyvin, he eivät minua.
Öisinajattelija