Hiljainen elokuvasankari: MATTI SALO (1933-2017)
Tulin..tai pääsin elokuva-arkistoon (=SEA) töihin kesällä 1981.
Peter von Bagh /Petteri, Olli Alho ja Seppo Huhtala tiedustelivat työhönottohaastattelun päätteeksi, mitä tiedän ja harrastan venäläisen elokuvan ohella, mitkä ovat muita harrastuksiani.
Vastasin rehellisesti:
”Pitkän matkan juoksu ja viikonloppujuopottelu”
En liioitellut, elokuvasta yleensä en tiennyt paskaakaan, mutta olin vastikään juossut Finlandia-maratonin Jyväskylässä ja juoksin sittemmin arkistossa lenkkejä kesäapulaisen eli Jussi Tuormaan kanssa. Seppo sanoi myöhemmin, että repliikkini ratkaisi virkani. Luultavasti kysymys oli kuitenkin Venäjästä, venäjän kielitaidostani.
Viihtymisen arkistossa ratkaisivat paitsi mielityö, upeat työkaverit, ennen muuta kesäapulainen Jussi Tuormaa, vakikävijä ja täydellinen elokuvahullu Markku Varjola ja varsinaiset ”virkamiehet” – Matti Salo ja Pekka Päivärinta. Toki monet muutkin: Ilkka, Jokke, Pekka, Petteri, Kai, Satu, Eeva, monet jo taivaallisessa orkesterissa.
Jussin ja Matin kanssa kehittelimme myös , aloitteestani, kuntopiirin. SEA-johtaja Olli Alho, joka oli tutustunut amerikkalaiseen työkulttuuriin, hyväksyi aloitteeni siitä, että saamme käydä lenkeillä työaikana. Se ei riittänyt: Matti ja minä ryhdyimme kilpailemaan kumpi ensimmäiseksi vetää 20 leukaa. Se oli Matti, mies joka oli silloin jo yli 50-vuotias!
SEA, aito elokuva-arkisto on ollut parhaimpia työpaikkojani. Viihdyin, sain katsoa elokuvia aamusta iltaan, juoda viinaa pressinäytöksissä loppuviikosta, harrastaa mitä huvitti, jopa elokuvia. Monet kollegani tekivät pienipalkkaisen uransa ohella muitakin töitä, työaikana. Jossakin vaiheessa minut valittiin luottamusmieheksi.
Petteri ei tykännyt, koska yritin saada hänet käymään työpaikalla, sillon tällöin. Turhaan. Petterin puolustus: ”Teen töitä elokuvan parissa unissanikin, pitäisikö minun tulla tänne arkistoon puhumaan paskaa byrokraattien kanssa?” Petterillä oli vapaa työaika, ei muilla SEA:n työntekijöillä.
Matti Salon ja Peter von Baghin suhteet olivat SEA-aikana, 1980-luvulla silti aina korrektit. Matti oli HS-arviossaan puuttunut Elokuvan historia-kirjan ideologisiin ylilyönteihin 1970-luvulla, aivan aiheellisesti. Seurasi hiljainen kausi, mutta Petterihän otti onkeensa ja petrasi uudessa painoksessa.
Itsekin olin napit vastakkain, luottamusmiehenä.
Suhteet Petterin kanssa palautuivat vasta Sodankylässä – aloimme arvostaa toisiamme…tai rehellisesti sanoen, Petteri tajusi että minäkin tiedän jotakin venäläisestä elokuvasta…
Matti Salo, amerikkalaisen elokuvan maestro
Matti Salo kuoli joulukuun alussa 2017. Muistelen soittaneeni hänelle viimeksi keskiyöllä, ehkä vuotta aikaisemmin: Matti vastasi puhelimeen ja kertoi kärsivällisesti sen minkä tiesi David Mametin kässäreistä. En tarkalleen edes muista mitä kysyin, mistä elokuvasta oli kysymys, jostakin keskiyön elokuvahullujen vedosta, kenties…
Matti Saloon tutustuin SEA-arkistossa nopeasti, jo 1980-luvun alkuvuosina. Hän kuului Pekka Päivärinnan ohella ”lounasseuraani”. En oiken tiedä tai muista, miksi rupesin käymään Matin ja Pekan kanssa syömässä ja lounaan jälkeen divareissa. Pojat ostivat kirjoja, himokkaasti, minä vain selailin, koska rahaa oli aina liian vähän, divaareihinkin.
Ostin sentään jotakin. Musta lista, amerikkalaisen elokuvan vähemmän tunnettu historia, tuli tutuksi ja elokuvan takapirut. Taisin lukea aika paljon film noiria ja Dashiel Hammet nousi suosikikseni. Kun Matti alkoi koota pääteostaan HILJAISET SANKARIT, olimme enemmänkin yhteistyössä. Suomensin jotakin kirjeenvaihtoa, sillä näissä vainojen kohteeksi joutuneissa kommunisti-epäillyissä ja heidän kirjeissään puhuttiin myös venäjää. Matti työnsi luettavakseni kaikenlaista dekkari-roskakirjallisuutta…, niin silloin ajattelin, en nyt. En täysin ymmärtänyt että tuon mustan listan elokuvakirjan tekoon menee niin paljon aikaa. Matti oli perfektionisti, joka malttoi odottaa vastauksia, ja parantaa tekstiään. Nyt sen ymmärrän. Hän teki historiaa, jonka sietäisi tulla käännetyksi myös englanniksi.
MATTI SALO avasi silmäni ja houkutteli minut, vastoin tahtoani, myös amerikkalaisen vaihtoehtoisen laatuelokuvan pariin. Hän tiesi siitä kaiken ja poisti ennakkoluuloni. Matin suosituksesta saatoin lukea mitä kummallisempia dekkareita, katsoa jopa musikaaleja: ILO IRTI! Matti myös ennakoi ja näki sellaiset mestarit kuten käsikirjoittaja David Mamet tai ohjaaja Oliver Stone, heidän neroutensa jo varhaisvaiheessa.
Myös Matin lukeneisuus oli vailla vertaa. Muistan kuinka sain perjaintain lenkkiosuuden päätteeksi kutsun muuttamaan Matttia, uuteen osoitteeseen, viikonloppua. Repliikki kuului: ”Noh, kirjoja on aika paljon!”
Olihan niitä. Matin hyvän ystävän, aforistikko-kirjailija Markku Enwallin kanssa kannoimme kirjalaatikoita vielä puolenyön aikaan…
Kepeät mullat; Matti, muistan!
Öisinajattelija