Täysi tuntiraha on Iijoki-sarjan romaaneista rikkaimpia. Kalle on tähän asti kulkenut lähinnä linjalla Jokijärvi-Taivalkoski, joka on kahden ”peninkuorman” matka. Nyt on lähdettävä savotoihin ja uittoihin naapuripitäjiin asti.
Ovat siinä jalat olleet koetuksella. Kalle on kirjan tapahtuma-aikana 13-14-vuotias. Tässä vaiheessa hän on pahnostanut jalan tuo matkan jo kymmeniä kertoja. Nyt pisin matka uittoon on 80 kilometriä, jonka Kalle taittaa kahdessa päivässä kävellen ja hiihtäen. Uudet kumiterät hiertävät jalkaa ja lonksuvat suksen síteissä. Uitossa niihin tulee reikä. Kalle viettää koko pariviikkoisen jalat märkinä ja saa kurkkutulehduksen, joka vaivaa joka kevät kylmässä työjellessä.
Kallen pätkätyöt jatkuvat myös potunkaivuhommissa. Siinä hän tienaa saidalta Seppäsen isännältä kaksi markkaa päivässä plus ruuan, jonka joutuu nauttimaan häpeillen. Kallesta on tässä vaiheessa tullut raskasruokainen, minkä isäntä panee korostetuin katsein merkille.
Toisaalta saman Seppäsen isännän kanssa Kalle pääsee parhaimmilleen kuvatessaan tuohustamista pimeällä joella. Tervas tuoksuu ja lämmittää. Lumoutuneen tunnelman rikkoo vain arinan mulskahdus veteen. Kalle saa enää harvoin syödäkseen vatsan täyteen, mutta nyt pottua ja tuohuskalaa saa siirtää emättiä kohti niin paljon kuin maistuu.
Kattilakunta pohjimmillaan
Herkko Päätalo lähetettiin mielisairauden takia kaksi kertaa Oulun Piirimielisairaalaan. Molemmilla kerroilla hänet passitettiin terveen papereilla takaisin kotiin, vaikka mies muuttui aina vain hullummaksi. Töihin häntä ei saatu nohitettua eikä pirtissä istunutta miestä katsottu hyvällä, kun perhe samaan aikaan oli kunnan elätettävänä.
Aluksi ymmärrettiin ”Hemman hummeetin ruvenneen sassaroimaan”. Nyt Herkon katsottiin olevan heittäyksissään ja kolmannella kerralla sairasta miestä alettiin parantaa toimittamalla hänet pakkotyöhön Pelsoon. Sellaiset olivat asenteet 1930-luvulla.
Ennen yllättävää paranemistaan hänet passitettiin vielä vaivaistaloon, mitä alemmas ihminen ei sen ajan yhteiskunnallisen käsityksen mukaan voinut vajotakaan.
Päätalot valuivat yhä pohjemmalle. He saivat Metsähallitukselta luvan kaataa koivuja polttopuuksi valtion metsästä ja niitä jäälle ajamaan kunnalta kolme ”hevospäivää”. Hevospäiviä kerjäämällä perhe vajosi vielä alemmaksi kuin kunnan jauhoilla elävä. Seuraava askel olisi perheen hajottaminen.
Pitkän rupeaman palkkatyötä Kalle tekee myös Taivalkosken kirkonkylässä pöllien merkinnässä. Tapausta värittävät Karhumäen veljesten lentokoneen laskeutuminen kylään ja jätkien koulu. Pitäjän uusi pappi nohitti rippikoulun käymättömiä täyttämään velvollisuutensa. Parin viikon ajan kirkonkylään toivat uutta eloa rippikoululaiset, joista vanhimmat olivat 50 vuotta täyttäneet.
Merkintätilillä Kalle ostaa kumiterät kevään uittotöihin. Paha virhe, kuten jo alussa tuli todettua. Niitä ei voinut edes paikata.
Leipäkilo maksoi tuohon aikaan 4,5 markkaa ja kilo maalaisvoita noin 20 markkaa. Kuppi kahvia Lehon Porvarin matkalaisten elämänluukulta maksoi 50 penniä, samoin palanen nisua. Nuukan Seppäsen isännän maksamalla päiväpalkalla ei saanut edes leipäkiloa.
Itäpään Keisari ja muori
Koivuja kaataessaan Kalle saa taas lisää mainetta ikäisekseen kovana työmiehenä. Yöt hän viettää Turpeisenjärvellä Ahoniemen atimatalossa.
Taas tavataan uusia ikimuistoisia sivuhenkilöitä. Ahoniemen Muori, kuuluisa jäsenkorjaaja, on Herkon täti. Hänen miestään kutsutaan Itäpään Keisariksi. Kyseessä on ehkä Suomen kirjallisuushistorian toraisin aviopari. Ahoniemen isäntä on suursyömäri, joka kuitenkin juonittelee syömisensä kanssa: ”Pitäsikkö muovon vuoksi yrittää vätkytellä vaikka ei oo kipenettää näläkä”, isäntä lorsaa ennen kuin tyhjentää Kallen arvion mukaan kolmisen litraa vetävän pahkakupin.
Keisarin ja Muorin ajatukset käyvät yhteen vain sen lyhyen hetken, jonka Muori tarvitsee apua potilaansa vinksahtaneen selkäruodon kopeloimiseen kohalleen.
Ahoniemessä asuvat myös Kallen pikkuserkut Anni ja Martta. Nyt Kallelle valkenee ensi kerran sellainenkin ihme, että tytöt voivat hänestä tykätä. Kallen ja Annin hauras ja Annille enimmäkseen tuskaa tuottava romanssintapainen kestää kirjasarjassa pitkälle 1950-luvulle.
Ukko
Värikkäitä henkilöitä ei Kallen elämän varsitieltä tosiaankaan puuttunut. Yksi sellainen oli kevään luponmakuun aikana majoituspirtissä asunut Ukko. Hän rupesi joka yö kolmen ja neljän välillä möykyttämään veistotöitä niin, että pirtti raikasi. Töitä hän teki lattialla nukkuvasta miesjoukosta välittämättä kuuteen asti ja lähti sitten hevosella metsään, mistä palasi puoli vuorokautta myöhemmin kuormassaan pölkkyjä ja kelohonkia.
Kokonaista lausetta Ukon suusta ei kuultu eikä ilmekään värähtänyt hänen kasvoillaan.
Syy Ukon urahteluun selvisi vasta uiton alettua paikkakunnan mieheltä: ”Sen aikaa Ukko ja emäntä ovat olleet parikuntana, että ovat tehneet vanhimman tyttären. Sen perrään emäntä on muuttanu julukisesti makkaamaan nuoremman velimiehen sänkyyn, ja Ukko ei ole päässy sen perrään kärkeä kastamaan.”
Selkosen sanontoja
Montunmies => Termi liittyy tientekoon. ”Se on hevosmiehen kumppali, joka lapijoipi kaverina kuormat. Ja sillä aikaa kun hevosmies käypi tyhjentämässä rekesä tienpenkereeseen, montunmies irrottaa tikalla ja kangilla uutta maata monttukaivannon rinnasta”, selvittää Itäpään Keisari.
Kuusamon riippumuna => Taivalkoskelaisten nimitys kuusamolaisista miehistä. ”Kuusamolaisilla on muka munat niin pitkissä kantimissa, että kun uivat niin tulevat perässä kun sorsan poikijas”, hihittää Ahoniemen Anni. Kijannan naisilla taas sanottiin olevan keltainen maha.
Voih sanomapitsi => Laestadiolaisen Riitun korvikesana kiroilulle. Kalevi Sorsa esitti vuoden 1996 Päätalo-päivillä uskottavan selityksen sanonnan alkuperästä. Se on fingelskaksi väännetty amerikkalainen sanonta son of a bitch, nartun pentu, jonka lännellä käyneet mainarit ja lokarit toivat Suomeen kotiin palatessaan.
Eikö, poijjat, hangata välillä leivällä lauluvartta => Syödäänkö eväät?
Elämän varsitiellä
Sivu 2047: Kalle saa käsiinsä Nuori Voima -lehden.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Margariini ei ole sopivaa syötävää savottamiehelle. Voita sen pitää olla.
Kysymys: Mitkä olivat Herkon mielestä virattoman talonpidon merkkejä?