Nuorikkoa näyttämässä -romaanin sisällä on yli 200 sivun mittainen kuvaus Kallen ja Lainan matkasta Messukylästä Jokijärvelle kaikkine vastuksineen. Jos Päätalon lukeminen houkuttaa, mutta massiivisen Iijoki-sarjan aloittaminen tuntuu liian korkealta kynnykseltä, voi aloittaa sivulta 163 eräänlaisen pienoisromaanin, jonka avulla pääsee sisään Kallen maailmaan ja kertojanlaatuun.
Kalle ja Laina tekivät heinäkuussa 1945 uskomattoman huppailureissun Kallen tekoselkosiin. Kulkuyhteydet Pohjois-Suomessa olivat sodan jäljiltä olemattomat, mutta kyllä he tekivät kaikkine kantamuksineen matkan itsekin itselleen vaikeaksi.
Kallelle ominaista on, että itse matkalla ei paljon naurattanut, paitsi umpiväsyneinä toisen matkavuorokauden täyttyessä Haapovaaran päälle rahjustettua, mutta romaaniin tästä matkasta on tarttunut humoristinen pohjavire. Se on myös havainnoiltaan rikas kuvaus kolmesta päivästä sodan jälkeisessä Suomessa.
Tällainen oli Kallen ja Lainan hankala matka nuorikkoa näyttämään:
1. Pukimet
Tuohon aikaan ja vielä paljon sen jälkeenkään ei matkalle lähdetty arkivaatteissa, vaan pantiin parempaa päälle. Tulevia tapahtumia ajatellen pahin virheliike olivat kummankin kengät. Lainalla oli korkeakorkoiset pyhäkengät, Kallella liian pienet paremmat kengät. Niissä varpaat olivat jo valmiiksi kaksinkerroin.
2. Kantamukset
Kallen inhoaman Salli Lisäkkään idea ei kerrankin ollut noitumista. Hän esitti Lainalle, että Päätalot rahoittaisivat matkansa myymällä viinaa pohjoisessa.
”Salli sanoi, että Lappiin on matkustanut kaiken maailman joppareita! Että varsinkin jos myytte hieman halvemmalla kuin ammttitrokarit myyvät, ovat ostajat vain mielissään…”
Kalle ja Laina hankkivat myytäväksi kymmenen pulloa tikkuviinaa, jotka kätketään matkatavaroihin. Jokainen voi kuvitella ja kokeillakin, paljonko pelkästään ne painoivat.
Lisäksi erikoistuomisena upetolle kalamiehelle Mannelle Kalle kuljetti laatikollisen kastematoja, niitä kun ei Jokijärvellä kasvanut.
Lainalla hän tuotti matkaevääksi osuuskaupasta viiden litran pullon vaarinkaljaa, koska tiesi, että junassa tulee kuumat paikat. Olihan ilma helteinen matkan alkaessa.
”Matkatavaroihimme ja -varusteisiimme kuului ensinnäkin kasiaislaatikkoni, jonka ympärille olin solminut narulenkin, joten saatoin sitä roikottaa sormissani. Toisessa kädessä oli raskas matka-aski ja toisessa kannoin vaarinkaljakoria. Kuusisilta lähtiessäni nakkasin mustan kumipäällystakkini roikkumaan olkapääni yli”.
”Laina riiputti toisessa kädessään kassia, jossa oli painavaa tavaraa ja jonka painoa lisäsivät kolme viinapulloa. Toisessa käsimutkassaan hän kantoi toista kassia ja kookasta käsilaukkuaan”.
3. Juna on täynnä ja myöhässä
Koska kulkuyhteydet kaupungissakin ovat epävarmat, ovat Kalle ja Laina lähteneet liikkeelle varmasti ajoissa. Tampereen rautatieasemalla on pitkä odotus Helsingistä saapuvaa Pohjanmaan junaa.
Kun se viimein saapuu lähes ajallaan, on juna jo valmiiksi seisomalastissa. Tampereelle jää vain vähän matkustajia, joten tungos on taattu. Jokainen paikka on vähintään yhden takapuolen alla, lapset kitisevät kuumuutta, kaikkialla on matkatavaroita ja käytävä täynnä seisojia.
Juna ei lähde liikkeelle. Pitkän odotuksen jälkeen leviää tieto, ettei junia päästetä Tampereelta pohjoiseen, koska Oriveden ja Siitaman välillä kaksi junaa on törmännyt toisiinsa.
Odotellaan ja käydään vuoroin kanssamatkustajien kanssa ulkona vilvoittelemassa sekä asemakahvilassa korvikkeella ja limonaadilla.
4. Trokareita ja poliiseja
Juna seisoo edelleen. Vaunun läpi vaeltaa silloin tällöin kulun päällä olevia miehiä ilman matkatavaroita. Kokeneempi junamatkustaja sanoo, että sellaisia on parasta varoa. Varsinkin seisomalastissa olevassa junassa heidän sormiinsa tarttuu helposti kelloja ja lompakoita.
Toinen mies puuttuu puheeseen ja kertoo, että varsinkin Pohjanmaan junassa matkustaa myös trokareita. ”Joppaavat Ruotsista rajan yli tuotua sakkariinia ja kahvia ja yleensä tavaraa, josta Suomessa maksetaan mitä kehtaa pyytää…”
Jatkuvasti Helsingin ja Tornion väliä matkusvat jopparit myyvät myös viinaa Rovaniemen ja Lapin jälleenrakentajille. Trokarien kapsäkeissä ja laatikoissa ei ole nimilappuja, joten niille ei löydy omistajaa, jos junapartion miehet osuvat kohdalle.
Kylmät sormet alkavat hipelöidä Kallen selkärankaa. Junapoliiseja hän ei ole osannut ajatellakaan. Ja matkassa on kuusi pulloa liikaa, sillä viinakortilla saa kuljettaa neljä, mutta Lainalla sellaista ei tietenkään ole. Rikotaanko pullot vai viedäänkö takaisin Messukylään? Ei otetaan riski. Sanotaan, että Lainan viinakortti unohtui kotiin. Kapsäkissä on seitsemän pulloa ja kassissa kolme. Jos junapartio osuu kohdalle ollaan kuin ei tunnettaisi kassia.
5. Viimein matkaan
Nelisen tuntia juna on seissyt, kun päästään matkaan törmäyspaikalle asti. Sen pohjoispuolelle on tullut toinen juna hakemaan matkustajia, ja siihen käydään hurja kilpajuoksu istumapaikan saamiseksi. Vanhukset ja lapsiperheet jäävät jalkoihin.
Kaikille kuitenkin löytyy istumapaikka ainakin Kallen vaunussa. Helle jatkuu ja vaarinkalja osoittautuu järkihankinnaksi. Yöllä jopa nukutaan hyvin ja aamuvarhaisella saavutaan edelleen pommitusten jäljiltä pahasti raunioina olevaan Ouluun.
6. Autot ovat rappauksissa
Aamulla Kalle ja Laina menevät linja-autoasemalle ostamaan lippua Taivalkoskelle, merimaista ylimaihin. Ei onnistu. Molemmat Kuusamoon ja Taivalkoskelle ajavat autot ovat rappauksissa, kertoo lipunmyyjä.
”Postiautosta on särkyny konneisto, eivät tietuvakaa, milloin saavat korjattuva. Linja-auto on ajanu lähes joka päivä. Tänä aamuna liikennöittijä kuitenki soitti, että senki kummit ovat sökönä. Että parhaasaki tappauksesa saavat auton liikkeelle vasta hu0menna”.
Muuta julkista liikennettä Taivalkoskelle ei ole. Matkalla on nyt oltu vuorokausi.
Kalle päättää, että on yritettävä sattumakyytiä. Kaupungista sitä ei saa, on käveltävä Merikosken siltojen yli kaikkine kantamuksineen ja helteen jatkuessa.
Kalle yrittää eksyttää Lainan ajatuksia vaivoista kehumalla näköaloja ja vähättelemällä jäljellä olevaa kävelymatkaa.
”Milloin tämä tavaroitten raahaaminen loppuu?”
”On tästä vielä jokunen matkaa”.
”Vieläkö on pitkälti?”
”Näppänen kilometri”.
”Kuinka hiton pitkä se Lapin näppäkilometri oikein on?”
”Ei tätä ole ennää kun tämä oikosen mitta.”
Viimein päästään perille erään makasiinin seinustalle. Laina riisuu kengät, Kalle ei vaikka jalkoja kirvelee, koska niiden takaisin saaminen olisi vaikeaa. Jäädään odottamaan sattumakyytiä, syödään eväitä, käydään pusikossa kevennyksellä. Riidellään.
Koko päivän odottelun jälkeen on pakko myöntää, ettei sattumakyytiä tullut. Riidellään lisää. Lähdetään takaisin kaupunkiin – kaikkine kantamuksineen.
7. Matkustakodit ovat täynnä
Hintoisa se nousee, mutta kerran vain kirpasee: on mentävä yöksi matkustajakotiin.
Paitsi, että kaikki matkustajakodit ovat täynnä. Riidellään lisää. Kolmannen ei oo -vastauksen jälkeen Kalle saa hysteerisen kohtauksen ja lähtee menemään puolijuoksua eteenpäin. Menköön Laina sinne, missä on valmiit yöpaikat ja henkilöpirssit.
Rauhoitutaan ja lähdetään kysymään yöpaikkaa Vappu-tädiltä Heikinkadulta. Ilmenee, että syöpäsairas Vappu on viimeisillään sairaalassa, mutta yöpaikka järjestyy hänen tytärpuolensa asunnossa.
8. Matka jatkuu
Aamulla on oltu huppailumatkalla jo kaksi vuorokautta. Mennään taas linja-autosemalle. Ainakin yrittävät saada linja-auton liikkeelle, mutta varmaa tietoa ei ole. Siksi ei myydä etukäteislippujakaan, pitää vain odottaa.
Helle.
Puolilta päivin linja-auto ajaa laituriin. Rahastaja varoittaa, että on tarkoitus yrittää Kuusamoon. Alla on epävarmat tossut.
9. Epävarmat tossut
Linja-auto lähtee liikkeelle ja matka alkaa tasaisena. Tunnissa on päästy kolmisenkymmentä kilometriä eteenpäin. Sitten epävarmoista tossuista vasen takarengas pamahtaa.
Ollaan Joloskylän Mannilan maisemilla. Renkaanpaikkuun aikana matkalaisia viihdyttää häkäpöntön telineellä salaa matkustanut holja lentojätkä Koistis-poika, joka on käynyt Oulussa pistämässä kaikki kevään tienansa sileiksi kolmessa päivässä ja tekee nyt paluuta savottaan.
”Aij-jai, että meillä pitikin olla Tuiran-Tumman kanssa lystiä! Käytiin välillä Ojakadun pitkässä rivassa ja pidettiin majatalon vuodetta jatkuvasti petaamatta…”
Koistis-poika on näitä Kallen kaikista kirjoista löytyviä hersyviä pienoishenkilökuvia ihmisistä, jotka kulkivat täällä kerran.
Matka jatkuu, kun alle on saatu uusi hengenpitävä kumi. Taipaleenharjun maisemilla autosta loppuu veto, mutta Kuusamosta tulevan postiauton kuskin avulla moottori saadaan taas käyntiin.
Helle.
10. Turtahermoisia ihmisiä
Kurenalla auto poikkeaa kahvila Osalan eteen. On kahvi- ja ruokatauko.
Kauppaliikkeen rappusilla istuu kaksi ikänaista piippu hampaissaan odottamassa kyytiä 70 kilometrin päähän Sarakylään ja vielä kauemmas Kouvalle asti. Ylihuomenna osuuskaupan auton pitäisi lähteä sinne päin, tietää kolmas. Aamenen kanssa ei luvattu.
”Jos päästäsiin ylihuomenna jo puolille päivin Sarakyllään, niin ei tällä reissulla viivyttäsi kun näppäset nelejä vuorokautta”, miettii yksi tyytyväisenä tiedosta.
Kalle kuunteluttaa naisia Lainalla opetusmielessä. Hätäily ei hyödytä.
11. Taivalkoski
Taivalkoskelle linja-auto pääsee viimein yhdentoista maissa illalla. Sitä ennen paikataan vielä oikea etukumi.
Laina 0n tiennyt, että loppumatkalle ei ole bussikyytiä, mutta kuvittelee, että taksilla sentään pääsee.
”Ei silmäänkää mittää vakivuoron autoa! Ehki pirssiä”, oikoo kirkonkylässä asuva Martta, jota pariskunta on mennyt tapaamaan.
Martan pienessä pöksässä on sulhanen yöpymässä, sinne ei voi majoittua loppuyöksi.
12. Jalkaisin Kumpuun
”Kävellään Kumpuun! Järjestyy varmasti yösija ja saahaan alkaa jo menomatkalla atimoija. Nähhään samalla Ukkeli, meijän vaari”, ehdottaa Kalle.
Lähdetään kävelemään kymmenen kilometrin matkaa kaikkine kantamuksineen. Välillä istutaan tienposkeen levähtämään, vaikka Laina pelkää miinoja ja Kalle tietää, ettei niitä välttämättä kaikkia ole saatu raivatuksi. Sovut ovat yllättävän hyvät ja umpiväsyneet reagoivat tilanteeseensa jopa raikuvalla naurulla selkosen yössä.
Kolmen maissa aamulla saavutaan Kummun Kallelle, mikä ei ole Patruunalle yllätys. Hänhän näki siitä selvät merkit unessaan toissayönä, siinä, jossa Hukka-Kustu tuli kartanolle ja sanoi jotain tähän viittaavaa. Vai oliko se jo kolomas yö jälkeenpäin….?
Kummussa Kalle ja Laina ryyppivät korvikkeet ja panevat sitten takareiän syrjälleen. Heidän nukkuessaan matkasta täyttyy kolmas vuorokausi.
Iltapäivällä ennen matkalle taas lähtöä hiertyneisiin jalkoihin voidellaan suolaamatonta voita.
13. Loppusuoralla
Jäljellä on viimeinen peninkulma kävelyä kaikkine kantamuksineen. Unen, kuivatusta lampaasta tehdyn lihavellin ja pyhäviilin jälkeen alkumatka sujuu hyvillä sovuilla ja Kalle voi paneutua muistoihinsa tällä tiellä. Hän on selvittänyt, selvittää nyt ja tulee vielä monta kertaa selvittämään sen jokaisen mutkan, mäen ja oikosen, tärkeimmät kivet ja puutkin. Ja niin pitääkin olla.
Ei kuitenkaan Lainan mielestä enää Vaaralammin oikosella:
”Hittoako luennoit minulle iänikuisista raivuutyömaista ja kummitäteistäsi! Hommaisit kulkuneuvon vaimollesi!”
Nyt Kalle raivostuu todella:
”Perkele! Mitä taas alat tiuskia ja vittuilla! Helevetistäkö minä sulle kyytit hommaan…”
Sanat eivät riitä kertomaan Kallen pyrjähdystä, vaan hän räjähtää todella. Ensin metsään lentää täydellä voimalla matolaatikko, sen perään kaljapullo korkealla kaarella ja lentäisi vielä kapsäkkikin, mutta sen lento jää puolinaiseksi, kun kahva jää Kallen käteen. Vain joku järjenkipe estää häntä heittämästä perään vielä vaimoaankin.
Sen päälle Kalle rauhoittuu. Vielä on puolenkymmentä kilometriä jäljellä.
14. Vielä yksi pyrjähdys
Loppumatka sujuu sopujen säilyessä. Kansakoululle ja kirkkovalkamaan asti. Siellä vastaan tulee yllättäen nuori nainen, Kurtti-Lahja,joka tarjoaa käsipäivää ja hämmentää Kallen. Hän on joskus ollut ihastunut Lahjaan ja jotenkin Laina sen vaistoaa. On hänen vuoronsa saada mustasukkaisuuskohtaus:
”Selvästi olitte sopineet tapaamisen…”
”Kato pitkin vittua! En sievemmin ennää sano. Kumpi meistä oikein on hermosairas ja luulotautinen?”
Sanasota jatkuu rantaa kohti laskeuduttaessa ja Kalle suutuspäissään tunnustaa jotain:
”Minä en anna takkuita itestäni, jos tuommosta helevetin impsuilua ja haukkumista jatkat. Ja koska sinä alat mulle vittuilla, sanon suoraan että olen monesti mielessäni katunu, että en sotavuosina, kun Lahja oli jo täysi ihminen, yrittänyt saaha siitä hellua ja akkaa…”
Kalle ehtii vielä kerran toivottaa Lainan painumaan takaisin Messukylään, mutta sitten pikkusisaret Aune ja Kaarina ovat tulossa veneellä vastaan.
Ollaan sivulla 407 kun vene rantautuu Kallioniemen kotivalkamaan ja hurja huppailumatka on menomatkan osalta ohi.
Selkosen sanontoja
Näkkee jo munteeringista, ettei maallinen ole ruvennu miehen kohalla ruuhkaa tekemään => Vaatteistakin näkee, ettei hänellä ole kovin paljon maallista omaisuutta.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Ovesta astui sisään rakennustyönjohtaja Veikko Solu tuomaan tietoa Kallen pääsystä ensimmäiselle rakennustyömaalleen. Kirjassa oikein painotetaan, ettei Solu ollut rakennusmestari.
Kysymys: Keiden koulukavereittensa Kalle luetteli Lainalle palanneen ruumisarkussa sodasta?