Kirvestie Tampereen Messukylässä on U:n muotoinen pätkä, joka erkanee omakotialueen valtaväylästä Vasaratiestä. Takaisin Vasaratiehen se tulee Poratienä. Tai sitten päinvastoin.
Lähes U:n pohjukassa on omakotitalo, jonka syntyvaiheet tuhannet suomalaiset tuntevat paremmin kuin oman kotinsa. Lasketaankohan tuhansissa vai kymmenissä tuhansissa ne autoilijat, jotka ennen minua ovat ajaneet hiljaa osoitteen Kirvestie 22 ohi kuikuillen pensaiden välistä taloa ja pihaa, jonka ensimmäinen rakennus oli hyyskä.
Kalle Päätalon talo Kirvestiellä kuuluu Päätalo-mytologiaan siinä kuin Kallioniemi Taivalkoskella.
Talon rakentamisen Kalle dokumentoi romaanissa Oman katon alle. Siinä on 700-sivuinen kirja, jossa ei tehdä mitään muuta kuin rakennetaan. Päivät Kalle mestaroi Uusbetoni Oy:n (oikeasti Cellit Oy) tehtaan korotusta, illat ja pyhät rakentaa omaa taloaan.
Tappotahtia koko kesä
Tähän asti Päätalon matkassa kulkenut lukija on jo tottunut siihen, ettei entisaikojen miesten työn röytämisellä ollut mitään rajaa, mutta Kallen sekä Janne Mäkitörmän kesä 1950 on silti – niin voiko muutakaan sanaa käyttää kuin käsittämätön. Ensin seitsemästä neljään leipätyössä ja sitten iltakymmeneen, jopa puoleen yöhön Kirvestiellä. Kalle ja Janne olivat tehneet yli kellon ympäri ulottuvia työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa jo edellisinä kesinä, mutta nyt rakennusmestarina Kallen yöunet lyhenivät vielä siitäkin. Joka keskiviikko hän laski Uusbetoni Oy:n miesten palkat ja kirjoitti tilipussit. Tässä hänellä meni kahteen, kolmeen yöllä. Ja aamulla taas seitsemäksi töihin.
Kalle ei vapaapäivää näe koko rakennusaikana toukokuusta syyskuun loppuun. Taidetaan olla jo elokuussa, kun Janne pitää yhden lauantai-iltapäivän ja sunnuntain itsellään. Rakennuksella myös Kallelle töitä tekevä Ilmari Vouvila pitää kolmen viikon kesäloman pohjoisessa. Neljäs vakimies Matti Kalaranta on myös aina töissä joko Uusbetonilla tai Kirvestiellä.
Vuonna 1950 rakennuksilla oltiin kesälauantaisin töissä puoleen päivään.
Lainan merkittävä panos
Unohtaa ei sovi myöskään Lainan panosta yhteisen kodon eteen. Puotilaisena hän teki lauantaisinkin vielä pidempää päivää ja järjesti iltaisin ja pyhäisin yhdessä Vouvilan Marian kanssa rakentajille kahvia tai korviketta sekä kastettavaa ja lämmintä ruokaa. Työmaalla Laina kiskoi laudoista nauloja ja puhdisti betonoinnissa käytettyjä lautoja.
Sivumennen sanoen, montakohan kertaa viikossa Laina leipoi pullaa? Nisua ainakin topattiin jokaisissa talkoissa ja sitä oli aina myös Kallen eväissä päivätöissä – eväissä, jotka Laina teki Kallelle.
Olisiko minusta Kalleksi?
Nykyajan mukavuuksiin tottunut joutuu omakotitalon valmistumisesta lukiessaan esittämään itselleen tiukan kysymyksen: vaikka osaisin, niin pystyisinkö? Vaikka on talvi- ja kesälomat ja viisipäiväinen työviikko, niin jaksaisinko puolivuotisen rääkin? Ja silloin talo oli vasta juuri ja juuri muuttokelpoinen. Sisätöitä Kallella olisi riittänyt seuraavaksi talveksi, jos olisi jaksanut tehdä.
Kalle piirsi itse talonsa vetäessään Vesilahdella osuuskaupan myymälän rakentamisen. Keväällä 1950 piti hoitaa rakennusluvan myöntämiseen liittyvät asiat ja tilata rakennustarvikkeet.
Mullan kärräämisellä se alkaa
Iltatyöt Kalle aloitti Ilmari Vouvilan kanssa keväällä kärräämällä ruokamullan tulevan talon paikalta, rakentamalla tontille vajan ja ajattamalla sinne betonitöissä tarvittavan soran ja hiekan.
Hyvin on äimät hatussa, saattoi Kalle todeta odotellessaan lopullista kevättä ja varsinaiseen rakentamiseen pääsyä.
Toukosunnuntaina kello kahdeksan
Eräänä kai toukokuisena sunnuntaiaamuna kello kahdeksan se sitten alkaa. Kuusi miestä Kallen lisäksi alkaa kaivaa rakennuksen monttua, seitsemäs ajaa maan saman tien pois tontilta. Osan Kalle on palkannut töihin, osa on väkivelkasilla eli talkoovelkaansa maksamassa.
”Kalle pääsi alkamaan montunkaivuun juuri oikeaan vuodenaikaan. Savi ei ole enää jäässä, mutta ei ole ehtinyt kuivua sellaiseksi hiton tinaksi kuin nämä Vilusen-Viialan savet ovat keskikesällä”, sanotaan.
Varsinkin Kalle ja Jukka Mäkelä, takavuosien huippumies TUL:n luistelijana jylmivät voimainsa tunnossa.
”Voimaini tunnossa ja innoissani, että nyt kaivetaan tulevan kotini perusmonttua, valitsemalla valitsen suurimpia savilohkareita, joita kankimiehiksi vakiintuneet Viipurin mies ja Lisäkkään Jaakko kaivannon reunalla seisoen jyhmivät montun pohjalle. Jos saviköntti on liian raskas lapiolla nostettavaksi, tommaan siihen kaksin käsin ja heitän pukkaamalla lavalle”, Kalle hehkuttaa työn alkamisen hurmaa.
Maata ajetaan iltakahdeksaan. Tyydytään aluksi 12-tuntiseen työpäivään.
Saman viikon keskiviikkona monttu on kaivettu. Torstaina Kalle, Janne ja Ilmari aloittavat sokkelilaudoituksen.
”Että nyt alkoi sitten oman kodon rakentaminen!”, ihastelee tontille kahvia tuova Laina.
Kalle puolestaan miettii asuvansa jo kuudetta kesäänsä Messukylässä. Yhtenäkään eivät kahdeksan tunnin työpäivät ole riittäneet. Nyt kolmikko lopettaa sokkelilaudoituksen yleensä iltakymmeneltä. Sen jälkeen Kalle jää vielä pariksi tunniksi valmistelemaan seuraavan päivän töitä. Paitsi keskiviikkoisin, joka menee korvauksetta työnantajalle.
Laudoitus valmistuu, betonointi alkaa
Kesäkuun puolimaissa sokkeli on eräänä perjantaina iltayöstä laudoitettu.
”Katselimme kuin hieman ällähtäneinä, jopa tyhjyyttä tuntien talon enää vain teräksiä ja betonia odottavaa laudoitusta. Koska koko talon kellarin päälle – kuisti mukaan lukien tulisi betoniholvi, oli kaikki ulkoseinien sokkelilaudoitukseen rajautuva alue laudoitettu umpikanneksi. Kannen päällinen oli luokonaan laudanpaloja, lastuja ja sahanpuruja”.
Beton0inti alkaa heti lauantaina työpäivän jälkeen. Vedestä on pulaa, mutta työ jatkuu taas kerran iltakymmeneen.
Sunnuntaina nukutaan tunti herroiksi ja jatketaan vasta aamukahdeksalta. Yhdeltätoista sokkeli ja väliseinät ovat valmiit. Sitten ovat vuorossa holvi ja palkit. Sunnuntai-iltana työ olisi valmis ellei Kalle olisi myynyt edellisenä iltana toiselle talkooporukalle viittä sementtisäkkiä.
”Jos tietäsin, että myllylle ilimestyy puolikymmentä sementtisäkkiä, löisin lätsäni maahan ja hyppisin päällä ja noitusin huutamalla”, Kalle voihkii kellon käydessä taas kymmentä illalla.
Kotiin hän pääsee kolmelta maanantaiaamuna. Myllyn palauttamisessa Pispalassa sijaitsevalle työmaalle on oma jamunsa.
Kalle ei voi sanoa olevansa onnellinen
Maanantaina loppu betonointi sujuu jouhevasti. Olo tuntuu niin mukavalta, että Kalle ja Laina jäävät muiden lähdettyä tontille vielä hetkeksi kahdestaan.
”Oi , isi, kun olen onnellinen! Saan jo seisoa oman kodon kellarin päällä. Etkö sinäkin ole onnellinen?” kujertaa Laina.
Ei, Kalle ei voi sanoa olevansa onnellinen.
”Onnellinen on kovin vaativa sana. Mutta tyytyväinen. Tuntuu mukavalta”.
Törsti työväenpankin johtaja
Seuraavana päivänä alkaa rungon pystyttäminen. Eletään heinäkuuta.
Torstaina 13. heinäkuuta Kallen ja Lainan ei hyvi muu kuin mennä työväenpankin törstin johtajan puheille pyytämään puolen miljoonan markan lainaa.
”Kellarikerros betonoitu ja runkopiirutus pystyssä. Vasat eli vuolijaiset veitty päälle ja kattotoolin mallit päätyissä”, Kalle selvittää työn nykyistä vaihetta.
Seuraavana sunnuntaina taloon tehdään jo täyttä päätä kattotuoleja ja Kalaranta purkaa sokkelin ulkopuolisen laudoituksen sekä paikkaa ”rotanpesät”. Maanantaina on vuorossa sorastus.
Kattoa pään päälle
Heinäkuun lopun pyhänä pääty- ja räystäslaudat ovat paikallaan ja vinolaudoitus alkaa V-kallistuksella. Tästä vähän eteenpäin Janne ja Ilmari naulaavat kattohuopaa paikoilleen. Kalle taas valmistelee mestoja muurarille omatekoisella kantolaitteella, ”voimamiehen paareilla”.
”Mitä sanovat nivelet ja raajat sitten, kun rupeaa näkymään harmaita hiuksia”, sanoo Janne. Ollaan noin kymmenen vuoden päässä Kallen ensimmäisestä sydänkohtauksesta.
Harmia muurauksesta
Kallen rakennus on edennyt sutjakkaasti johonkin heinäkuun loppuun, mutta toisen muurarin kanssa tulee ongelmia, kun siirrytään ulkoa sisälle. Lankomies Ville Vuokila muuraa Kallen mielestä uunin ja hormin väärin. Kovasti huomauttaa ei voi, koska kyseessä on melkein talkoopalkalla työjelevä sukulaismies eikä toista muuraria edes saisi työmaalle parhaana rakennusaikana. Kallen ei auta kuin niellä harminsa.
Korvikkeet oman katon alla
Elokuun pimenevinä iltoina huonetilat alkavat olla hahmollaan ja kosteina iltoina korvikkeet juodaan sisällä. Laina sisustaa jo mielessään keittiötä, mutta Kalle varoittelee jäljellä olevan työn määrästä.
Samalla hän ajattelee, miten tukalaa ammattirakentajankin on päästä oman katon alle. Kuinka paljon harmeja olikaan ollut koko Suomessa, kun monet aivan eri ammatin rintamamiehet rakensivat itselleen taloa ja useilla oli suuriakin perheitä. Kalle ja Janne sen sijaan osasivat itse rakentaa ja ennakoida tulevat tilanteet. Rakentaminen pääsi etenemään aina uuteen vaiheeseen ilman tarvikkeitten odottelua.
Olinko valveilla vai unessa?
Elokuun lopulla päästään ulkorappaukseen ja sisätyöt alkavat valmistua ovia ja ikkunoita myöten.
Mutta alkaa mieskin olla lopussa työstä ja valvomisesta.
”Rääkkini oli todella niin kovaa, että minulle tuli usein päivällä tunnetiloja, jolloin en tiennyt, olinko valveilla vaiko unessa. Työnjohtamistani, toimintaani yleensä, nämä hämärätilani eivät haitanneet. Oli vain unenomainen olo, ja kummallinen, kuin hieman kuristava olo kurkkuni yläosassa ja osassa kitalakea”.
Huonon tuurin pesubetonimies
Suurin ongelma oli samaan aikaan vasta tulossa. Hieman hienostellakseen Kalle haluaa talonsa sokkeliin pesubetonin ja pestaa työhön enempiä kyselemättä Uusbetoni Oy:stä työtä kyselevän simenttimieheksi esittäytyvän Artturi Kaskelan 12 tuhannen markan urakkahinnalla.
On vaikea uskoa, onko rakennusmestarin koulutuksen saanut Kalle todella ollut niin pyöreäpäinen, että antaa huonon työn mennä läpi ja maksaa ennakkoja sovittua urakkahintaa enemmän, koska Kaskelalla on niin paljon vaikeuksia: poika sairaalassa, vaimo sairaalassa, isä katkaisi jalkansa, anoppi hengenheikkona…
”En ole hirvinny ajaa työmaalta. Olen ite ollu poikasena siinä tilanteessa, että isä sairastu ja jouvuttiin kurjuuteen. Muistan yhä ihmisiä, jotka olivat törstiä. Vielä enemmän niitä, jotka ymmärtivät ja auttovat…”
Kalle maksaa vielä monet ennakot ennen kuin tajuaa, että sokkeli on humalaisen, vähintään kohmeloisen tekemää. Ja hän on maksanut urakasta jo 4000 markkaa sovittua enemmän.
Maalarit tulevat syyskuussa
Maalaustyöt alkavat syyskuun toisena lauantaina. Niiden kanssa ei tule murheita, kun maalaamisen hoitavat Kallen kanssa Vesilahdella ystävystyneet Antti Stenius ja Jussi Laine. Samana pyhänseutuna Janne ja Ilmari lopettavat vakituisen työskentelynsä Kallen työmaalla.
Kalle odottaa muuttoa jo kuumeisesti.
”Ja kun se ihme tapahtuu, minä nukun, levähän perusteellisesti yhen viikon. Heti kun tulen Uusbetonilta ja purasen, kallistun sänkyyn ja nukun. Nukun aamukuuteen asti. Vaikka kuinka paikat ovat keskeneräisiä. Olen helevetin väsyny. Jumaliste kun olen nykysi väsyny”.
Päämääräksi asetetaan muutto syyskuun viimeisenä päivänä, joka on lauantai. Huoneet ovat silloin pahasti keskentekoiset, mutta kahden aikuisen talous siinä jo pärjää.
Syyskuussa Kalle tekee talon sisällä viimeistelytöitä yksin. Matti Kalaranta kaivaa kaivannon talon ja vesikaivon välille. Kunhan sähkömiesten lakko loppuu, vesi tulee sisään hanasta kääntämällä. Kallen talossa ei tirskutella pumpulla niin kuin Kuusisen Ukin. Ulos vesi pitää vielä kantaa, mutta hajotuskaivot Kalle kaivauttaa odottamaan sitä aikaa, kun alueelle saadaan viemäri ja vesijohtoverkosto.
Syyskuun neljäntenä pyhänseutuna maalarit Antti Stenius ja Jussi Laine saavat sisämaalaukset siihen kuntoon, kun ne tällä erää laitetaan.
Lauantai 30. syyskuuta
Lauantai 30. syyskuuta 1950 on Kallen muistikuvien mukaan kylmähkö puolipilvinen päivä. Kallen ja Lainan muuttokuorma lastataan Kuusiselta Kirvestielle. Kuusisen Alli ei pysty pidättelemään liikutustaan ja pudottaa vielä uutisenkin. Hän ja Ukki ovat eroamassa. Kalle kiittää Allia siitä, että tämä taisteli heidät yläkertaan asumaan vuoden 1944 viimeisenä päivänä.
”Älä runoile! Minulta karkaa poru, perkele. En minäkään kiveä ole. Onnea ja menestystä uuteen kotiin”, Alli toivottaa lähtiäisiksi.
Uuteen kotiin saavuttaessa Stenius ja Laine ovat ulkomaalauksessa. Tavarat kannetaan sisään. Keittiö on kutakuinkin valmis, makuuhuoneen lattiasta Kalle on ehtinyt hakata kiinni vain puolet, mutta Lainan hetekat valmiiseen puolikkaaseen mahtuvat. Olohuone ja yläkerta ovat täysin keskentekoiset. Juodaan muuttokahvit.
Sana jota käytetään harvoin ja harkiten
Kun maalarit ovat illan pimettyä menneet, jäävät Kalle ja Laina ensimmäiseksi illaksi kaksin Kirvestielle.
”Hermannin poika ei puhu ei pukahda. Etkö ole onnellinen?” kysyy Laina.
Kalle vastaa niin kuin aina tällaiseen kysymykseen:
”Onnellinen-sannaa käytän harvon ja harkiten. Mutta mukavalta tuntuu.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Etenkin Leeville tiedoksi, että Heikki Auerlaakson ronttiurakan tuntipalkka oli 13 penniä vaille 295 markkaa.
Kysymys: Mikä oli Kallen Tessu-koiran emon nimi?
Elämän varsitiellä
Sivu 12219: Kalle ja Laina oman katon alla.