Kansan Uutisten Viikkolehdessä ja verkkolehdessä ilmestynyt juttu Ritva Ylösen väitöskirjasta Tervaksinen toteemi on herättänyt kuuman ja tunteikkaan verkkokeskustelun KU:ssa. Kopioin viestit tänne. Itse keskusteluun kannattaa mieluummin osallistua KU:n verkkosivuilla:
Tähän astinen keskustelu aikajärjestyksessä:
minierkki:
Kaikille työväenluokkaisille ja Päätalon tavoin sieltä ponnistaneille Kalle ei ole sankari. Itse kuulun niihin, jotka eivät lainkaan arvosta Päätaloa. Tämä lähes koko Päätalon tuotannon luettuani.
Hänen maailmankuvansa ja elämänasenteensa nojaa oikeistolaiseen ja kristilliseen eetokseen. Päätalon maailmassa pätee vahvemman laki, johon heikomman on nöyränä alistuttava, ellei jaksa tai voi itse pyrkiä niiden voittajien joukkoon.
Päätalo ei näe lainkaan yhteiskunnan alistavia rakenteita ja niiden tuottamaa epäoikeudenmukaisuutta. Hän ei kritisoi juuri edes henkilötasolla niitä, jotka kohtelivat häntä mitä törkeimmin. Päätalo on ollut suuri alistumisen ja vahvemman eduksi uhrautumisen oppimestari. Asia, jonka havaitsemista hämää se, että hän itse pääsi livahtamaan eroon luokastaan ja koska pääosa tuotannosta käsittelee aika ja asioita ennen tuota ottamaansa pesäeroa.
Päätalon kirjallisuus – vaikka käsittelee työväenluokan ja köyhälistön oloja – ei ole missään nimessä työväenkirjallisuutta, vaan erittäin porvarillista ja luterilaista nöyryyteen, kärsimykseen ja luokkakantaiseen köyhyyteen tyytymiseen rohkaisevaa paimenkirjallisuutta. En usko, että Päätalo itse tiesi sellaista kirjoittavansa mutta kustantaja sitäkin paremmin.
Repomies:
Köyhyydestähän se Päätalo itsekin pinnisti pinnalle nöyrällä asenteella, määrätietoisesti ja sinnikkyydellä. Mitä pahaa siinä on ettei kirjoissa kannustettu johonkin päämäärättömään ja vastikkeettomaan perustuloon? Sitä paitsi, Wikipedian mukaan 4,1 miljoonaa suomalaista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Eli lukijapohjaa löytyy!
Kake:
Karun pohjolan kansan kuvaaja on arvostuksensa ansainnut vaikkakin tätänykyä hänen teoksiaan on miltei mahdotonta enää saada kaupaksi alan antikvariaatteihin valitettavasti.
Jarkko Autio
Kaksi suomalaista, jotka hallitsevat suvereenisti (”miehisen”) työn kuvauksen kaunokirjallisuudessa: Kalle Päätalo ja Antti Hyry (kolmanneksi voisi vielä lisätä Antti Tuurin).
Mutta mistä johtuu, että Hyry sanoo enemmän ja paljon paremmin 30 sivun novellilla kuin Päätalo 700 sivun romaanilla?
Se johtuu siitä, että Antti Hyry on suuri kirjailija, sanataiteilija. Monesti hän kuvaa asioita aivan yhtä lakonisesti ja suoraviivaisesti kuin Päätalokin; mutta Hyryn tekstissä on aina jotain muutakin sekä aivan tolkuttomasti siellä rivien välissä.
Ja mikä tärkeintä: Hyry ei selittele, hän antaa lukijan oivaltaa – jos se kykenee oivaltamaan.
Päätalon teksti on parhaimmillaan hyvää; heikoimmillaan se on samaa tasoa teini-ikäisen ainekirjoituksen kanssa; yleensä jotain näiden väliltä.
Miksi sitten Päätalo on niin suuri (ainakin suosittu)?
Se ei kai ole sen kummempaa kuin että Laila Hirvisaarikin on suosittu.
Sekä Hirvisaari että Päätalo vetoavat suurten ikäluokkien nostalgian nälkään, sekä laajemminkin siihen suomalaiseen perusasennoitumiseen, jonka mukaan kirjallisuuden pitää olla mahdollisimman ”realistista”.
Suomessahan huonoksi kirjaksi (ja kirjailijaksi) voi leimautua jo sillä, että esittää jonkin todistetusti epätoden asian totena.
Hui.
Ja hyi.
Siis taiteessa kehtaa tehdä jotain sellaista!
Eiköhän se ole parasta, että kirjoitat sinäkin ryssistä ja Tali-Ihantalasta ja evakoista.
Ossi Qvist:
Oliko Päätalo hyvä vai huono kirjailija? Jos on uskominen eräiden kriitikoiden kritiikkiin oli Päätalo itseään viisaina pitävien mielestä huono kirjailija. Mutta onneksi on niitäkin, jotka pitivät ja pitävät häntä edelleen mm. suomalaisen metsurityöväen loistavana kuvaajana. Aikana jolloin miehet olivat vielä rautaa kovassa porvarillisessa yhteiskunnassa, Kalle Päätalo kertoi kirjoissaan elämän hyvät ja huonot puolet. Huvittavinta näissä arvostelijoissa on se, että he ovat vähän samaan tapaan napaansa tuijottavia kriitikoita kuten maalaustaidettakin krtisoivat ns. asiantuntijat.
Moni arvostelee Päätaloa siitä, ettei hän tuonut esiin sen ajan poliittisia asioita. Mutta unohtaa, ettei esimerkiksi kovassa metsurintyössä aatteet sanelleet työpanosta vaan nälkä ja puute.
Toinen asia mikä myös taitaa eräiden kirjallisuus- kriitikoiden keskuudessa vallita, on kateus. Maassamme on paljon kirjailijoita, joiden kirjat eivät yllä läheskään samalle tasolle mihin Päätalon teokset. Kuitenkin nämä kirjailijat ovat herkästi arvostelemassa hänen teoksiaan.
Itse olen lukenut useita Kalle Päätalon kirjoja ja ehkä juuri siksi, koska en ole mikään kirjallisuusarvostelija pidän niistä. Minusta Päätalo on yksi suomalaisen kirjallisuuden merkkihenkilöistä. Hänen teoksissaan on juuri sitä kulttuuria mikä on nykypäivänä ahneesta kapitalistiyhteiskunnastamme tyystin hävinnyt.
hemmo:
ei tosiaan ollut millään tasolla poliittisesti tiedostava kirjailija, vaikka osallistui mm. SKDL:n vappumarssiin sodan jälkeen. Se ei estä ”tiedostavaakaan” lukijaa näkemästä tässä suhteessa pliisuissa ja neutraaleissa teoksissa sitä valtavaa arvoa, mikä niissä on.
Toki Kalle Päätalo on hyvin erinlainen kirjailija kuin Pentti Haanpää, joka minunkin mielestäni on Suomen paras kirjailija. On mielenkiintoista vertailla näitä kahta miestä keskenään. He kirjoittivat osin samoista asioista, osin samalla kielellä, mutta perin juurin eri tavalla.
En ole kohdannut Suomen kirjallisuudessa Haanpään voittanutta näkijää ja humoristia. Mutta kyllä siinä on paljon samaakin henkeä kuin Päätalolla. Päätalo kuvaa Suomen kansaa ja sen elämässä tapahtuneita muutoksia hyvin aidosti. Lukijalla on tilaisuus nähdä ihmisiä ja tapahtumia oman aatteellisuutensa kautta. Rikkaus se on sekin.
Sylvester:
Varsin kaunainen oli ”minierkin” kirjoitus Päätalosta. Jään odottamaan ”minierkin” 26-osaista kirjasarjaa, jossa hän kertoo omakohtaisesti nousustaan vuoden 1918 punakaartin plutoonan päälliköstä Valmetin valimon pääluottamusmieheksi, joka ei ota koskaan viinaa eikä pyri naisiin kuten Päätalolla oli silloin tällöin tapana.
Sandbergin Timpalla saattaisi olla nykyään toisenlainen käsitys Kallesta kuin v. 1972. Saammekohan lukea siitä.
Minulle Päätalon tuotanto on ollut mahtava lukukokemus. Sen rehellisyys, työn kunnioitus ja yksityiskohtien tarkkuus viehättävät edelleenkin. Sen lisäksi Päätalon henkilöillä on enemmän tunnevivahteita kuin Linnan puisevilla henkilöhahmoilla.