Osasi se Kalle murjaista huononkin romaanin. Ahistettu maa on talvisota-romaani, josta ajan ahdinko ei välity millään lailla. Kalle jaarittelee varumiespalveluksestaan Korialla juuri sillä tavalla kuin häneen ennakkoluuloisesti suhtautuvat luulevat Kallen tekevän kaikissa kirjoissaan.
Romaanista valtaosan Kalle on pioneerien koulutuskeskuksessa Korialla. Ilman toistuvia ilmahälytyksiä lukija ei tietäisi hänen kuvaavan sotaa käyvää maata. Voiko olla mahdollista, ettei tuvassakaan puhuttu talvisodan taisteluista ja Suomen asemasta tätä enempää? Paljon enemmän panostettiin Lauluja ja muistoja -vihkoihin.
Läheisimmän kosketuksen sotaan Kallen ryhmä saa, kun tupaan majoitetaan rintamalle paluuta odottava haavoittunut rintamapioneeri.
”Sota on kauheaa… Sitä ei osaa kuvitella… Ja kun ollaan vielä lähes lapsia… Ja pitää lähteä tapettavaksi…” hän sopertaa.
Ahdistetussa maassa Kallen henkilökaarti uusiutuu kokonaan. Mukaan tulee Ilmari Vouvila, joka pysyy Iijoki-sarjassa loppuun asti. Kalle johdattaa hänet myöhemmin Tampereella rakennustyöläiseksi ja rakentamaan talon melkein naapuriinsa Kirvestielle.
Eniten melua itsestään pitävä Vimpari on alokasporukan näkyvin hahmo. Kalle ei pidä ”isoa aisaansa” mainostavasta Vimparista, ja on helppo ymmärtää, miksi.
Kiinnostavin hahmo Kallen tuvassa olisi vasemmistolehtiin kirjoitellut Tuonola, joka opettaa muille alokkaille, mikä on sotapropagandaa ja mikä ei. Tuonolan Kalle jättää harmittavasti vähäiseen sivurooliin.
Soppatykin vartijaksi
Kallen armeija-ajan lopun ratkaisee talvisodan loppumisen jälkeen tapahtuva reserviläisten kotiuttaminen. Hän ilmoittautuu keittiömieheksi ja soppatykin vierellä hänen matkansa jatkuu haavoittumiseen asti.
Tässä kirjassa paljastuu Kallesta yksi heikkous kirjailijana. Hän kuvitteli itselleen suuret käänteet myös lukijan kannalta kiinnostaviksi, vaikka Kallen armeija-aika oli samanlaista ajan tappamista, minkä kaikki armeijan käyneet tuntevat.
Seikkailu Petsamoon
Toisenlaisella painotuksella Ahdistettu maakin olisi vähintään onnistunut romaani. Talvisodan jälkeen pioneerit viedään Jäämerentielle ja aina Petsamoon saakka korjaamaan tietä ja siltoja. Liinahamarin satama on nyt Suomen ainoa henkireikä ulkomaailmaan. Tämä jakso on tutun vetävää Kallea ja siitä olisi mielellään lukenut enemmänkin.
Kalle kulki pioneerikomppanian mukana koko 531 kilometrin matkan Jäämerentietä (http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4merentie) ensin Liinahamariin ja sitten takaisin Rovaniemelle. Alkukesän 1940 tien korjausmatka lumosi Kallen ja tässä osiossa Kalle lumoaa taas lukijansa. Lapin yötön yö, kumpuilevat maisemat, tutusta poikkeava kasvillisuus ja vesistöt heräävät henkiin sellaisina kuin hän ne vuonna 1940 näki.
”Minulle tuli tunne kuin olisin saapumassa satumaahan, karuun satumaahan jossa kasvoi lehdettömiä käkkäräkoivuja ja jonka ympärillä kohosivat lumen kirjavoittamat tunturien rinteet.”
Petsamon luostarissa ja Liinahamarin satamassa
Vielä satumaisempi oli Petsamon yläluostari, jonka läheisyyteen Kalle ja muut pioneerit majoittuivat. (http://www.ortodoksi.net/tietopankki/luostarit/petsamon_luostari.htm). Kalle oli lukenut Santeri Ivalon kirjasta, miten Juho Vesainen (oikeasti Pekka) joukkioineen hyökkäsi ehkä 1533 perustettuun luostariin jouluyönä 1589, tappoi munkit ja poltti rakennukset. Nyt Kalle pääsi sisälle uudelleen 1890-luvulla rakennettuun luostariin, jota neuvostosotilaat pitivät hallussaan talvisodan ajan. Välillä piti hieraista silmiä varmistuakseen, ettei se ollut vain unta.
Seikkailujen matka huipentuu Liinahamarin satamaan, missä Kallekin osallistuu erään laivan kuorman purkuun ja saa siitä palkinnoksi herkkuaterian laivassa. Ihmeiden ihme on kokki, musta mies.
Liinahamarin kautta Suomeen kuljetetaan valtavat määrät piikkilankaa. Kun Saksa samaan aikaan miehittää Norjan ja pioneerit pannaan tien korjauksen jälkeen rakentamaan miinakenttiä, vaikka niitä piti purkaa, alkaa hyväuskoisinkin ymmärtää, että keväällä solmittu rauha Neuvostoliiton kanssa taitaakin olla vain välitila.
Sau-Herran tiellä
Mutta vielä vastaan tulee yksi erikoisuus. Komppania siirretään seuraavaksi Savukoskelle ja matka Kitiseltä sinne ajetaan Sau-Herran tietä.
”Se on ollu semmonen omalaatunen rikas ja lukenu mies Saukoskelta. Kun ei saanu valtion varoja tähän Saukosken ja Pelkosenniemen välishen tiehen, teetti töitä omilla varoilhan pitkiä taipaleita”, selvittää Juutuan Janne kavereilleen.
Sau-Herra oli Gabriel (Kaleb) Savukoski (27.9.1879-20.7.1929) joka todella rakennutti Lapin muusta tieverkosta erillisen tiensä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sau-Herra).
Selkosen sanontoja
Hypellä kalakauppiasta => Lämmitellä hyppien ja roimien käsiä ristiin rinnan yli
Kotiseuvun reissumies=> Metsätyömies, joka ei ollut käynyt vähintään kolmessa näistä paikoista: Rovaniemi, Sodankylä, Kittilä, Ivalo, Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski ja Kuolajärvi.
Saikka visottaa mahan=> Tee kovettaa vatsan.
Elämän varsitiellä
Sivu 3948: 13.3. 1940, talvisota loppuu.
Sivu 4112: Kalle juo ensi kerran olutta. Paikka on ravintola Lapinmaan puseropuoli Rovaniemellä.
Sivu 4187: Pioneerikaveri Puranen opettaa Kallen ajamaan armeijan kuorma-autoa.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Kallen tuhkarokkoa parannettiin pitämällä hänet viisi viikkoa pimeässä pöksässä.
Kysymys: Mitkä olivat Hiltu-Jakin oikeat nimet?