Humber Hawk vuosimallia 1946.
Korean sodan suhdanteen vaurastuttama Kummun Kalle sai talvella 1951-52 päähännouseman mennä autokouluun ja ostaa auto. Kirjailija-Kalle kirjoittaa värikkäitä juttuja kaimansa vaikeuksista ajoharjoituksissa Oulussa kirjoissa Epätietoisuuden talvi ja Iijoelta etelään. Illo isnööri oli vähintään pikkumainen, kun auton pyörät nousivat rotvallin reunalle ja taisi siinä joku nainenkin kastua, kun änkesi kävelemään vesikuopan vierelle juuri kun Kalle ajoi sen päältä. Eikä aina muistunut mieleen sekään, missä on vasen ja missä oikea.
Kesällä 1952 Kalle sen ajokortin kuitenkin sai. Ei vielä ensimmäisellä yrityksellä kuitenkaan.
”Joku ukko, mahto olla maalaisukon tollisko, seisoa känötti kattuin ristauksessa nahkalaukku selässään ja ällisteli minne menisi. Minä painon törräytyslaitetta. Voe helevetti että ukkoon tuli liikettä! Mutta se törräytys oli vikateko – isnöörin mielestä! Minä sanon, että oisikko minun pitäny ajaa sen ukon yli. Että minähän vain kiirehin ukkoa suuntaan tai toiseen, kun jäi tuohon ällistelemään”, Patruuna-Kalle kertaa tapahtumia kaimalleen.
Selitys ei isnöörille kelvannut. Hän määräsi lisää harjoituksia.
”On, saatana, niillä isnöörillä iso valta ja sommia käsityksiä”.
Kortti heltisi erinäisillä ehoilla…
Toisella kerralla ajolupa heltisi, vaikka insinööriajo ei vieläkään mennyt ”merkkijää sen mielen mukaan”.
”Kun palattiin kokkeiluajokierrokselta isnööri sano, ettei hänenkää hermot ole terästä. Ja että muka hänen henkihi on katkolla. Noitu ku lohilappalainen”.
Kummun Kalle jatkaa romaanissa Iijoelta etelään saaneensa ajokortin ”erinäisillä eholla”.
”Isnööri sanoi, että en saa tulla viittäkymmentä kilometriä lähemmäksi Oulua omalla enkä vieraalla autolla, jos olen ite ratissa. Eikä mittää muutakaa kaupunkia”.
… vai heltisikö sittenkään?
Tarina Kummun Kallen auttokoulusta ja ajokortista on huikea.
Liiankin huikea, sillä se ei ole totta. Näin tämän kirjoittajalle kertoi taivalkoskelainen Raili Väisänen, Kummun Kallen kasvattityttären Hiljan tytär. Autokoulun Kalle kävi Oulussa, mutta sai kortin ilman mitään ehtoja, Raili Väisänen kertoi eräänä maaliskuisena iltana, kun satuimme juttusille Facebookissa.
”Kummun Kalle kulettanu Isokummusta ja muualtakin Taivalkoskelta väkkeä ihan Oulun keskustaan asti iliman mittään vaikeutta. Meinanneet jopa syyttää salataksiajoista”, hän vastasi ihmettelyyni siitä, että eikö tarina olekaan totta.
Kysyin vielä, miten tarinaan suhtauduttiin Päätalon Kallen tekoselkosessa, kun se vuonna 1993 ilmestyi. Näin Raili vastasi:
Nuo ”tietyt ehot” ajokortin saannille suivautti ja ossaa nauratti, kirjailija Kallen ”eholle panot” niinku täällä päin sanotaan.
Höystikö Kalle isnöörin ärähdystä?
Mistä Kirjailija-Kalle keksi värittää tarinaa ajokortin erinäisillä ehdoilla?
Raimo Jokisalmi kirjassaan Jokijärven rannalta kertoo ajokortin taustoista hieman eri tavalla kuin Iijoelta etelään romaanissa henkilöhahmona, Inkeen koulun muurarina, esiintynyt Veijo Jussila vuoden 1987 Päätalo Sanomissa. Jussilan mukaan ajoluvan harjakaisiksi oululainen katsastumies oli evästänyt patruunaa, että ”mee perkele kottiisi pellolle opettelemaan, mutta tiijä ettet tänne kaupunkiin aja”. Jokisalmen vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassa mukana on myös kielto tulla 50 kilometriä lähemmäksi kaupunkia.
Joku tuollainen ärähdys Patruunan insinööriajoon on ilmeisesti liittynyt ja siitä on myös ollut Taivalkoskella puhetta. Kirjailija-Kalle on juttua sitten kirjailijan mielikuvituksellaan höystänyt vielä mojovammaksi. Ehkä.
Käräjille luvattomasta taksista
Kuten kaikki Päätalonsa lukeneet tietävät, Patruuna osti Oulusta auton, jonka nimestä ei muistanut muuta kuin että siinä on Hau. Auto haettiin Oulusta ammattiautoilija Veikko Karjalaisen kanssa. Keskuskansakoulun pihamaalla se sitten paljastui englantilaiseksi Humber Hawkiksi.
Jäljelle jääneiden kuvausten mukaan Patruunan ajossa oli melkoista jamua, mutta hänestä tuli kysytty kyytimies ja matka vei jopa markkinoille Ouluun. Veijo Jussilan mukaan taksa oli ”maksa mitä haluat”. Raimo Jokisalmen mukaan tästä suivautuneet paikalliset taksimiehet polttivat Kallen ja hän joutui käräjille.
Raili Väisäseltä kuulin tällaisen jutun maksullisten kyytien loppumisesta:
Kerran sitten Kalle ottanu Oulusta kyytiin kaksi tuntematonta miestä ja sanonut heille vähää ennen Taivalkoskea, että ”minä en saisi periä maksua, kun taksimiehet suivauneet, kun kulukee kyytiläisiä ja maksavatkin jotain, niin jos maksaisitte ennen Taivalkoskea muutaman markan kyyvistä”. Kyytiläiset olivat vastanneet, että ”me ollaan semmosia miehiä, että maksetaan missä halutaan” ja jättäneet maksamatta. Kalle oli joutunut käräjille kuultavaksi luvattomasta taksitoimnnasta, kyytiläiset olivat olleet poliiseja. Sen jäläkeen Kalle oli lopettanut kuskaamisen, vaan ite kyllä ajellu Oulussa ja muuallakin.
Veijo Jussilan mukaan Kalle haki itselleen taksilupaakin.
Näön heikkeneminen lopetti ajamisen
Kirjailija-Kalle kertoo kuulemistaan jutuista, että Kummun Kallen pirssiä käyttävillä ”pittää aina olla kuolinpaita päällään” ja vähintään oli pantava terveytensä katkolle. Kalle kuitenkin muistuttaa, että Kalle myös puoliksi pakotettiin kyytimään lähikylien asukkaita ja savottalaisia kirkonkylään. Sairastuneita ja tapaturmissa loukkaantuneita hän kuljetti sairaalaan.
Joka tapauksessa ilo ajokortista jäi Kallelle lyhyeksi. Näön heikkenemisen vuoksi hänen ajonsa olivat ajetut jo viisi vuotta myöhemmin 1957.
Raili Väisäsen kertoma oli puolestaan minulle itselleni hyvä opetus. Olen tiennyt Iijoki-sarjan olevan romaania, mutta lukenut sitä kuin elämäkertaa, vaikka jo syksyllä Vesilahden Raijan tapauksessa tuli selväksi Kallen kirjoittaneen kirjailijan vapaudella asioista.
Pitää jatkossa muistuttaa itselleen, että kyseessä on kaunokirjallisuus. Isossa kuvassa tämä ei mitenkään heikennä Kallen kirjojen suurenmoista todistusvoimaa eikä viihdearvoa.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Kallen ensimmäinen kirjoituskone maksoi Lainan vanhan ompelukoneen ja 5000 markkaa.
Kysymys: Riitu osti sotien edellä Yli-tyttäriltä nimikkohillapaikan. Mikä oli hinta?