Nuoruuden savotat jatkaa Kalle Päätalon tarinaa koukuttavasti ja hauskasti. Herkon parannuttua myös Kallen henkiset paineet hellittävät. Kun Suomi vielä 1936-37 elää vahvaa nousua, on työpari Kallella ja Herkolla Herkon sanassa raha nilallaan.
Kalle on kasvanut täysirahkeiseksi työmieheksi. Lisäksi hänen kirjalliset harrastuksensa viriävät uudelleen. Herkon kanssa asiasta tulee niin iso riita, että eräässä savotassa Kalle lyö nipun kuivia leipiä isänsä päähän ja lähtee vihoissaan menemään. Hän päättää elää tästä lähtien omillaan. Päättäväisyyttä ei monta minuuttia riitä. Kalle tajuaa, että Kallioniemen kattilakunnan elämä on vielä pitkään hänen tienesteistään kiinni.
Haaveena toisenlainen elämä
Kalle haikailee nyt ensi kerran itselleen toisenlaista tulevaisuutta kuin metsätyömiehen. Hän haaveilee työstä, jota voisi tehdä kotoa käsin ja omistaa illat ja pyhät kirjoittamiselle ja lukemiselle.
Opettaja Vainikainen väläyttää Kallelle mahdollisuutta pyrkiä Kajaanin opettajaseminaariin. Vähän aikaa Kalle näkee asiasta toiveunia, mutta tajuaa pian olevansa sidottu selkoseen vielä vuosiksi eteenpäin. Ei olisi varoja opiskella kaupungissa eikä kotiväkikään tulisi toimeen ilman häntä vielä aikoihin.
Työmiehenä Kalle on jo isäänsä kovempi. Kaksikon välille rottiutuu riitoja varsinkin iltapuolella päivää, jolloin Herkko haluaa jo lähteä savotasta, mutta Kallen työtuurit vain paranevat.
Nuoruuden savotat on sykähdyttävä romaani, sillä Kallen kertojantaidot ovat viimeistään nyt kehittyneet huippuunsa. Pystyykö kukaan muu kuvaamaan arkea niin, että sitä lukiessa hengitys salpautuu pelkästä kiihtymyksestä?
Uittokaverit Kokko ja Heikkinen
Olisi pitänyt ryhtyä heti alussa pitämään kirjaa siitä, montako pientä mutta koskettavaa henkilökuvaa Kalle on romaanisarjaansa kirjannut. Niitä täytyy olla useampi sata. Jokainen ihminen oli Kallelle luvun arvoinen.
Nuoruuden savotoissa erityisen herkullisia ovat uittokaverit Kokko ja Heikkinen.
Kokko oli naukea työmies, muttei tehnyt mitään ilman perusteellista harkintaa. Eräänä aamuna varttia vaille neljä hän kysyy Hiltu-Jakilta, milloin tämä on aikonut lähteä kokintulille kahville. Jakki vastaa, että neljältä.
”Kun Hiltula on näin päättäny, niin sillon siirrän housuin kevennystä ja tien tarpeeni kahvireissulla”, Kokko päättää.
”Miksi minä rupejaisin änkeytymään turhaa reissua nuin tiheän pajukon läpi? Jaksan minä tämän varttitunnin pijätellä.”
Mutta jos Hiltu-Jakki olisi päättänyt kahvitauon varttia yli neljään, olisi Kokon pitänyt tehdä ylimääräinen reissu.
Heikkinen taas on ”huonossa kävveessä”. Jakki epäilee häntä keuhkotautiseksi, mutta Heikkistä on pari viikkoa aiemmin puukotettu rintaan eikä haava ole parantunut.
Heikkinen opettaa Kallelle uuden luvun jätkän kirjoittamatonta lakia. Tappelusta ei puhuta poliisille.
”Jätkä kostaa. Se on Päätalon poika niin, että kun me sen hampparin kansa satutaan seuraavan kerran vastatusten, menen minä ensin tupelleni.”
Hitler, Mussolini ja Ranko
Myös Euroopan tapahtumat porinoidaan Nuoruuden savotoissa herkullisella tavalla. Uhkaava tulevaisuus on läsnä aavelentäjien muodossa. Venäläisten suorittamat vakoilulennot kulkevat Taivalkosken yli ja saavat aikaan monenlaista pohdintaa, että mistä kummituksista on kysymys.
Hitlerit ja Mussolinit sen sijaan ovat turvallisen kaukana. Hitleristä kiistellään, että leuhka mies vai ei. Pohdittiin myös, miten valtava on se akseli, jota Berliini ja Rooma rakentavat välilleen. Entä ”Rankon kapina” Espanjassa? Suursodan siemen?
Kalle haikailee Suojeluskuntaan liittymistä, mutta Herkolla on isänmaasta käytännönläheinen käsitys:
”Mulla ja sulla ei ole isoja menetettäviä. Huono selkäreppu ja voirassia ja pihkaset ryysyt. Niissä ei tule vahinkoa viepikö ne venäläinen vai kiinalainen eli vaikka hottentotti.”
Kalle Päätalo: Nuoruuden savotat. 609 sivua, Gummerus 1975.
Selkosen sanontoja
Saman arvosta siinähi miehessä, olipa äänessä pää tai perse => Tyhjänpuhuja.
Jokijärvellä ja sen ympäristössä oli paljon Väisäsiä. Jotkut erotettiin toisistaan etunimillä toiset korkonimillä: Tavallinen Väisänen, Penni- eli Nuuka-Väisänen ja Huonompi Väisänen.
Elämän varsitiellä
Sivu 2576: Kalle saa käsiinsä elämänsä tärkeimmän kirjallisen oppaan, Mika Waltarin Haluatko kirjailijaksi? -teoksen.
Sivu 2856: Kalle näkee kirjailija Ilmari Kiannon Kijannan maatalousnäyttelyssä. Samalla reissulla Kalle syö ensimmäisen kerran veitsellä ja haarukalla Kalevan Einon seisovassa pöydässä Suomussalmella.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Kysymys oli liian helppo, Kallen isännöimä kenttäkeittiö oli ensin jäävuori ja sitten tulivuori.
Kysymys: Nyt jotain vaikeaa: Kuka on yhdessä kirjassa muutamalla sivulla vilahtava Oja-Tyyne?