Tammetun virran lukemisen jälkeen ymmärrän niitäkin mielipiteitä, että Kalle eteni liian hitaasti ja kirjoitti liian pikkutarkasti.
Huonemiehen pojassa edettiin lähes vuosikymmen, vielä paksummassa Tammetussa virrassa vain pari vuotta. Mitään oleellista uutta ei tule esiin, vaan Kalle jatkaa koulunkäyntiä ja elämä Kallioniemessä soljuu ennallaan. Dramaattiset käänteet alkavat vasta sivulta 540.
Jos Iijoki-sarjan avaus oli klassinen lapsuuskuvaus, niin kakkososan voi nähdä lapsuuden loppuna. Koulussa Kalle jumpittelee ja ajautuu huonoille tavoille etenkin korttipirun kelkassa. Hän pelaa niin pöljästi, että häviää ja on koko ajan velkaa kavereilleen. Kortinpeluun lisäksi hän oppii valehtelijan ja varkaan tavoille, mikä tuntui Kallea kovin painavan vielä 40 vuotta myöhemmin, kun hän kirjan kirjoitti.
Tämä kaikki kuin myös kavereiden naljailu hänen ärrä-viastaan loivat pohjaa myöhemmän elämän huonolle itsetunnolle.
Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että kirja on sarjan loistavan alun jälkeen pientä suurempi pettymys.
Kalle Päätalo: Tammettu virta. Gummerus 1972. 573 sivua.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Käkikellon
Kysymys: Mistä yhdestä asiasta Herkko ja Kummun Kalle olivat samaa mieltä?