Twitterissä #lääppijät-tägillä kerrotut kokemukset seksuaalisesta häirinnästä avasivat monien silmiä tavallisena pidetystä ja myös vaietusta todellisuudesta. Ne herättivät samalla myös syytöksiä miesten, tai siis tavallisten suomalaisten miesten, leimaamisesta ahdistelijoiksi ja raiskaajiksi. Leimaamissyytökset tuntuvat absurdeilta, mutta niin moni tuntuu olevan niiden kanssa tosissaan, että ilmiötä on hyvä yrittää ymmärtää.
Tänään Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen syytti yleistämisestä, kun nainen kertoi Twitterissä kokemuksensa suomalaisten miesjohtajien harjoittamasta ahdistelusta. Hän oli huolissaan naisen kaikkien entisten esimiesten leimaamisesta, koska tämä ei nimennyt ahdistelijoita. Ruokanen tarkensi, ettei loukkaantunut omasta puolestaan, vaikka miespomona keskusteluun osallistuikin. Hän kuitenkin sivuutti naisen ahdistelukokemusten lisäksi yleistämisen logiikan. Oikeasti yleistämistä olisi, jos väittäisi kaikkien toimivan jotenkin yhden kokemuksen perusteella.
Leimaantumisen logiikka
Tavallisen suomalaisen miehen (tämän käsitteen olemukseen palaan myöhemmin) leimaamista pelkäävän logiikka on oikeastaan aivan johdonmukainen: jos hän ajattelee seksuaalirikoksiin syyllistyvän ulkomaalaisen määrittävän kaikkia ulkomaalaisia ja edellyttävän toimia heitä kaikkia vastaan, ajattelee hän saman pätevän myös seksuaalirikoksia tekeviin suomalaisiin. Koska hän kuitenkin tietää, ettei jälkimmäinen ole totta, hän kokee tulevansa epäreilusti leimatuksi, jos sellaisesta keskustellaan. Hän siis uskoo muiden olevan valmiita ja halukkaita leimaamaan, koska hän itse on.
On siis loogista pelätä, että muut ovat samanlaisia kuin pelkääjä itse.
Oivalsin tämän ensimmäisen kerran joskus aikanaan lukiessani seksuaalivähemmistövastaista argumentointia. Ihmiset pelkäsivät ilmeisesti tosissaan, että vähemmistöjen tasavertaiset oikeudet vaarantavat enemmistön oikeudet ja vaikeuttavat heteroiden elämää. Pelot olivat johdonmukaisia, sillä näin ajattelevat olivat itse valmiita rajoittamaan muiden oikeuksia ja mahdollisuuksia elämässä. On siis loogista pelätä, että muut ovat samanlaisia kuin pelkääjä itse.
Tavallisuuden mahdottomuus
Tavallisen suomalaisen miehen väitettyyn leimaamiseen ja syrjintään liittyy kaksi mielenkiintoista tekijää. Ensimmäinen on niin sanottu käänteinen rasismi, joka yrittää verrata etuoikeutetun enemmistön asemaa huonommassa asemassa olevaan vähemmistöön. Sikäli kuin tavallinen suomalainen mies on olemassa (tai sikäli kuin sillä tarkoitetaan lihaa syövää valkoista heteromiestä), hänen kohtaamansa epäoikeudenmukaisuus on harvoin, jos koskaan, rasistinen rakenne, jossa hän ei säilyttäisi etuoikeutettua asemaansa.
Toiseksi leimapelkoisten kannattaa miettiä, mitä tavallisella suomalaisella miehellä tarkoitetaan. Esimerkiksi tätä Tarinoita työstä -blogin fiktiota tavallisesta suomalaisesta miehestä syytetään kommenteissa leimaavaksi, ja syytöksen taustalla lienee aiemmin kuvailemani leimaamisen logiikka. Kommentoijat julistautuvat tavallisiksi suomalaisiksi miehiksi ja luulevat, että kirjoitus yrittää kertoa heistä.
Olisiko kuitenkin niin, että tavallinen suomalainen mies korostaa sitä, että 1) monia ei-toivottuja asenteita osoittavat ja tekoja harjoittavat ihan tavalliset etuoikeutetut ihmiset, eivät jotkin poikkeusyksilöt, tai 2) että tavallisuus on aika joustava käsite? Tavalliset suomalaiset miehet esimerkiksi sekä leimaavat ihmisryhmiä että eivät leimaa.
Kuva: Akseli Gallen-Kallela [Public domain], via Wikimedia Commons
