Niko PeltokangasSodan ensimmäinen uhri on totuus, infosodassa se on luottamus.
Edellisen kirjoitukseni jälkeen sain ensin kommentin Facebookin kautta ja sitten puhelun henkilöltä, joka esittäytyi Vastarintaliikettä vastaan -sivun ylläpitäjäksi. Hänen mukaansa kyse on todellisuudessa natsivastaisesta projektista. Sen taustalla olevat ihmiset selvittävät kuulemma uusnatsijärjestöön kytkeytyviä yrityksiä tuodakseen niitä julkisuuden painostettavaksi. Samalla ryhmä halusi testata, mitä tapahtuu, kun vasemmistoa vaaditaan tuomitsemaan myös muiden kuin äärioikeiston väkivalta. Suhtautumiseni tähän ”keskustelun häiritsemisenä” vahvisti soittajan mukaan sen, mitä ryhmä haluaa tuoda esiin.
Puhelu kesti lähes puolitoista tuntia käsitellen Facebook-sivun lisäksi islamia, rasistileimaa ja punavihreiden virheitä näiden suhteen. Puhelusta heräsi ajatuksia, joihin palannen myöhemmin. (Islamiin palaan sen verran, että vinkkaan Maria Pettersonin osuvan blogauksen.)
Tapaus havainnollistaa infosodan tyypillistä piirrettä: se saa aikaan sen, että mihinkään ei voi luottaa, ja usein tämä on myös jonkin osapuolen toimintastrategia. Jos vilpittömillä aikomuksilla ja huonolla taktiikalla voi antaa itsestään kuvan natsien mediaprojektina, sitä vaikeampaa on tunnistaa oikeat valetilit ja niiden motiivit.
Valetilin avulla voi esimerkiksi kerätä tietoa netin käyttäjien mielipiteistä. Uusnatsijärjestöä vastustavan sivun perustaja saa helposti koonnin ihmisistä, jotka eivät välttämättä ilmaise antifasismiaan muuten kuin nettiklikkauksella. Käyttäjän asetuksista sitten riippukin, kuinka henkilökohtaisia tietoja tällä tavalla yksilöidyiltä ihmisiltä saadaan.
Mutta mihinkään ei voi luottaa. Myös pahoinpitelystä syytetyn uusnatsin Facebook-tukisivun tykkääjälista voi olla pian julkisesti jaossa. Ainakin taannoin sivun statuskenttään ”lipsahtanut Google-haku” vaikuttaa enemmän tarkoitukselliselta naurunalaiseksi tekemiseltä kuin oikealta virheeltä.
Edellisessä kirjoituksessa käsitelty, Peli poikki -mielenosoitusta häirinnyt Twitter-tili jatkoi tehtäväänsä loppuun saakka, kunnes tili katosi kokonaan. Kun sen häirintä oli paljastettu, tili alkoi jakaa entistä selvempää trollausaineistoa. Lopulta se esittäytyi natsijärjestön tunnuksilla uusnatsien ”mediaoperaatioksi” ja pyysi toimittajia olemaan yhteydessä yksityisviestillä. Kuka tai mikä tiliä ylläpitikin, pyrki se kaikissa vaiheissa ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan pois mielenosoituksen teemasta sekä provosoimaan mediaa tai muita kommunikoimaan kanssaan.
Rasismin vastustaminen on ihan tavallisten asioiden vastustamista
Uusnatsien ja muiden yksittäisten tahojen mediaoperaatioilla voi olla monia tavoitteita, mutta laajemmassa mediakamppailussa poliittiset liikkeet käyvät taistelua mielipideilmastosta ja hegemoniasta. Hyvä esimerkki on rasistisen maahanmuuttokritiikin ja valemedioiden popularisoituminen.
Vuosien vaikuttaminen keskustelufoorumeilla, lehtien kommenttiketjuissa ja blogeissa on luonut ilmapiirin, jossa kiihottaminen kansanryhmää vastaan on ”ihan tavallista nettirasismia”, josta Aamulehti taannoin kysyi ”kirjoitatko sinäkin näin”. Tässä ilmapiirissä natsijärjestöä lähdetään kieltämään ja vastustamaan vasta kuolemaan johtaneen väkivallan jälkeen. Hyvä, että lähdetään.
Toisaalta rasismi on aivan tavallisia asioita. On tavallista rodullistaa ihmisiä ja kohdella heitä kollektiivina ja stereotypioina. On tavallista hyväksyä pakolaisen muita huonompi sosiaaliturva. On tavallista ajatella, että normit kuten valkoisuus, cisheterous ja vammattomuus ovat neutraaleja faktoja eikä niiden tuottamat erot ihmisten mahdollisuuksissa ja hyvinvoinnissa ole syrjintää.
Näiden tavallisten asioiden kutsuminen rasismiksi herättää kuitenkin syytöksiä rasistiksi leimaamisesta ja siten keskustelun polarisoinnista – jopa siitä, että ”rasistileiman” loukkaamat ihmiset sulkevat korvansa ja ajavat rasistista politiikkaansa entistä innokkaammin. Samalla häivytetään ihmisen oma vastuu mielipiteistään ja oikeudenmukaisuuden edistämisestä.
Tässä ilmapiirissä fasismia ja rasismia ei vastusteta ensisijaisesti kieltämällä järjestöjä vaan puuttumalla ihan tavalliseen rasismiin. Tähän ymmärtääkseni tähtäsi Peli poikki -mielenosoituskin, ja tämän ymmärtää myös se taho, joka yritti infosotia mielenosoitusta vastaan.
(Tavallisen nettirasismin sakkotuomion lisäksi oikeuden mylly jauhoi muuten ehdollisen vankeustuomion kunnianloukkauksesta Saku Timosen nettikiusaajalle.)
[Kirjoitusta voi kommentoida Facebookissa tai sähköpostitse. Alkuperäinen kuva: FreeImages.com / Lorenzo Gonzáles]