Ilta-Sanomat (30.8.):
Karut luvut paljastavat, että jotain on nyt pielessä – mitä tapahtui Suomen kouluille? Koulu on ollut suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi kautta aikain. Maailmalla hehkutettiin vuosikausia Suomen koulutusihmettä. Sitten tapahtui jotain.
Niin mitä?
Suomessa on harrastettu vain kahdenlaista koulutuspolitiikkaa: integroivaa tai eriyttävää.
Integroiminen tapahtuu sekä horisontaalisesti (asuinalueen kaikki lapset samaan kouluun) että vertikaalisesti (yhtenäinen koulutuspolku esikoulusta korkeakoulutukseen/aikuiskoulutukseen).
Eriyttävä koulutuspolitiikka tekee ikäluokkaa jakavia rakenteellisia ratkaisuja (kansakoulu/oppikoulu, lukio/ammatillinen koulutus, yliopisto/ammattikorkeakoulu, kohdennettu aikuiskoulutus). Lisäksi koulutuspolku katkeaa valintojen kautta (peruskoulu -> toinen aste, toinen aste -> korkea-koulutus, ehdot aikuiskoulutukseen).
Integroivan koulutuspolitiikan onnistumisen onnistumisen mittariksi on valittu koulujen väliset oppimisen keskiarvoerojen pienuus ja eri koulutustasojen tutkintojen kattavuus ikäluokassa.
Eriyttävä koulutuspolitiikka perustuu ajatukseen ”mahdollisuuksien” tasa-arvosta, ts. koulutusjärjestelmän raja-aidat, ”mahdollisuudet”, on rakennettava oppilaiden ja opiskelijoiden lahjakkuuteen perustuen.
Oletus on, että lahjakkaat osaavat ja saavat hyödyntää annettuja mahdollisuuksia siten, että muut eivät sitä pääse vaikeuttamaan tai rajoittamaan. Näistä muista ei ole sitten niin väliä.
Eriyttävä koulutuspolitiikka etsii eriarvoisten oppilaiden/opiskelijoiden yhtäläisyyttä, erillistä yksilöä, kun taas integroiva koulutuspolitiikka rakentaa kouluyhteisön saman arvoisten oppilaiden/opiskelijoiden erilaisuudelle, itse kunkin yksilöllisyydelle.
Kun meillä nyt on koulujen väliset erot pieniä – tosin ne ovat suurenemassa – niin meillä on koulujen sisäiset erot suuria. Ratkaisu ei voi olla koulujen sisäisten erojen pienentäminen lisäämällä koulun välisiä eroja, siis palaamalla tavalla taikka toisella kansakoulu/oppikoulu jakoon. Päinvastoin.
Tämä koulujen sisäisen elämän moninaisuus on avain peruskoulun edelleen kehittämiseen tai oikeastaan uudelleen perustamiseen. Peruskouluhan jäi opetussuunnitelmallisesti puolitiehen; se ei pystynyt ylittämään Snellmannin ja Cygnaeuksen ajatusten kaksijakoisuutta suhteessa tietoon ja taitoon.
Niinpä käynnissä oleva oppivelvollisuuden laajentaminen ja Eduskunnassa nyt oleva koulutuspoliittinen selonteko jäivät tämän jaon ja siten menneisyyden vangeiksi. Valitettavasti!
Olisikin siirryttävä koulutusjärjetelmästä opintojärjestelmään, ks. laajemmin
https://blogit.kansanuutiset.fi/…/koulutusjarjestelmasta…/