Eurooppalaisessa filosofisessa perinteessä ihmiset ovat lähtökohtaisesti jo kaupunkilaisia, jotka keskenään ja keskellä kaupunkia  – demokraattisesti – miettivät ja aprikoivat millainen hyvä elämä on (in the world). Tosi ja kaunis palvelevat hyvää elämää esityksellisesti (mimesis), tietona ja kokemuksena maailmasta (from the world), mutta eivät reaalisen luontosuhteen – työn ja tuotannon – kautta (with the world).

Tämä klassinen kansalaisyhteiskunta (koinōnia politikē, hyväntahtoiset ystävät) tulkittiin ensin yhteisen tekemisen yhteisöksi (communicatio politica) ja vasta sittemmin kaupunkilaisten yhteisöksi (societas civilis) ja viimein skotlantilainen valistuksen myötä kaupalliseksi yhteisöksi (societas commercial). Siten kansalaisyhteiskunnan ytimessä ovat kaupalliset suhteet. Lihakaupias ei hyvää hyvyttään tai ihmisrakkaudesta muita kohtaan tule myymään lihaa torille tai puotiinsa vaan siksi, että siitä on hänelle taloudellista hyötyä; se on siis itserakkautta, amour propre, toisten arvostuksen kannattamana. Tämän muiden arvostuksen ilmoittaa ja mitoittaa cash-nexus, käteismaksusuhde.

”Olennainen muutos sociétén merkityksessä tapahtuu 1700-luvun lopulla. Termin aikaisemmat viittaukset vapaaehtoisiin yhteisöihin (associations) ja niihin liittyvään osallisuuteen, kumppanuuteen ja ystävällisyyteen eivät häviä, mutta niihin kytkeytyy nyt yleisempi merkitys inhimillisen yhteisöllisen olemassaolon perusmuodosta, joka on välittömästi luonnollinen ja jonka osalliset ovat itse perustaneet; se on siis inhimillisten tarpeiden ilmaus ja ihmisen oma vastaus näihin tarpeisiin … muotoutui siis käsitys yhteisöstä ihmisen olemassaolon autonomisena perustana”. (Baker, sit. Armstrong, 2016).

Tämä nähtiin yhteisön kehityksen luonnollisena neljäntenä vaiheena – ihmisen luonnontilaisen, eläinten kesyttämisen ja maanviljelyn jälkeen. Maanviljelyn myötä elämänkierto muuntui vuosikerroksi siten, että kustakin sadosta oli säästettävä siemenjyvät seuraavan sadon kylvämiseen. Kaupungeissa, kaupallisissa yhteisöissä, ei kierrätetty siemeniä vaan vaihdettiin tuotteita ja tavaroita rahan välityksellä: raha oli nyt se mikä alkoi kiertää ja kasautua.

Kansalaisyhteiskunnan järjestyksen naturalisoituminen spontaaniksi itserakkauden (amour propre) ja cash nexuksen -pohjalta aiheutti kaksi muunnosta yhteisöllisyyteen: sopimusoikeuden ja politiikan. Sopimusten teko spontaaneilla ja luonnollisilla markkinoilla nosti pian vaateen ulkopuolisesta tahosta, joka pystyy määrittämään millaisia ovat reilut (fair) sopimukset. Tätä vapaata sopimusoikeutta määrittelevää tahoa kutsutaan valtiovallaksi (state < status, tapa seisoa).

Tämän ulkopuolisen, suvereenin, täysivaltaisen toimijan velvollisuuksiksi muotoutui:  ”1) yhteiskunnan suojeleminen muiden itsenäisten yhteiskuntien väkivallalta ja hyökkäyksiltä, 2) täsmällisen hallinnon synnyttäminen oikeudenpidolle, 3) niiden julkisten instituutioiden ja julkisten töiden aikaansaaminen ja ylläpito, jotka – vaikka ne saattavat olla suurimmaksi osaksi suurelle yhteiskunnalle edullisia – ovat luonteeltaan sellaisia, että yksittäisten ihmisten tai pienten ihmisryhmien tuloilla ei koskaan pystyttäisi maksamaan niiden aiheuttamia kustannuksia.” (Adam Smith, sit. Armstrong, 2017)

Samalla yhteinen tekeminen (communicatio politica) rajautuu keskusteluksi (parliament < parley puhua) ja kommunikaatioksi yhteisestä tuottamisesta, siis politiikaksi ilman suoraa valtasuhdetta taloudenpitoon ja tuottamiseen. Kaupallinen yhteisön (societas commercial) käteismaksusuhteen kautta markkinoille ostettavaksi ja myytäväksi maaseudulta – usein valtiovallan avulla ja/tai pakolla – kaupunkeihin siirretyt tuottajat, jotka omista elämänehdoistaan irrotetuina rusikoitiin nyt pelkäksi työvoimaksi ja tungettiin yhdeksi tuotannontekijäksi raaka-aineiden ja tuotantovälineiden, koneiden, väliin. Nyt kasvu ei ole luonnollista kasvua vaan tuotantovälineiden – tuotannontekijöiden ja rahan – voiman kasvattamista ilma rajaa, siis ilman ajatusta tuotannon yleisistä, universaaleista mutta reaalisista ehdoista, siis maasta, ilmasta ja maailmasta.

Näin muotounut pääomasuhde alkoi murskata kaikkia rajoitteita mitä sen sen eteen asettui:

  • huolenpito- ja elämäntalous (care economy, life-economy) ulkoistetaan ja alistetaan funktionaaliselle tavara- ja palvelutuotannolle (consum economy). Tuotantokustannuksia arvioitaessa mitään arvoa (values) ei anneta raaka-aineille ja työvoimalle sinänsä vaan niiden arvo (value) määräytyy sen mukaan, mitä aiheutuu niiden saamisesta markkinoille myytäväksi ja ostettavaksi. Palkka maksetaan työajan markkina-arvon, ei työntekijän tuottaman arvon (value) mukaan
  • työtantovälineiden omistajat päättävät mitä, miksi, milloin, miten ja missä tuotetaan ja kuinka saatu voitto käytetään; he siis asettavat arvoille (values) tavoitearvon (value). Tuotannon reaalinen arvo (value) määrittyy jälkikäteen markkinoilla.
  • prosessi alkaa rahasta ja päätyy – toivon mukaan – suurempaan rahaan, jonka kokonaismäärällä määrällä ei ole äärtä eikä laitaa sen jälkeen kun se irroitettiin kaikista viittauksista luontoon,
  • yksityisten yritysten keskinäinen kilpailu tuottavuudesta pidensi ensialkuun työvoiman käyttöaikaa ja lisäsi työn intensiteettiä, sittemmin se kiihdytti tekniikan kehitystä ja siten myös lisäsi ja nopeutti ainesten läpimenoa luonnosta luontoon.

Kaupallinen kansalaisyhteiskunta näyttäytyy siten itsestään organisoituvana, spontaanina ja siten luonnollisena, alati ja kaikkialle laajenevana ja yhä moninaisempana tilana, jossa kunkin ajaessa omia – yksilön tai yrityksen – etuja saavutetaan kaikkien yhteinen etu; niin kuin sanonta kuuluu: yksityiset paheet ovatkin yllättäin näkymättömän käden ohjailemana julkisia hyveitä.

 

Välihuomautus: Spontaani luonto ja talous
… mutta voiko luonto olla spontaania? (spontaneus tapahtua ilman ulkoista ärsykettä, halukkaasti, omasta tahdostaan, lat. sponte omasta aloitteestaan, vapaaehtoisesti).

Talousteoriamme olettavat usein että markkinat pyrkivät hintamekanismin kautta luonnostaan kysynnän ja tarjonnan tasapainoon. Taustalla ei ole biologinen kasvun rajallisuus vaan lämpöopillinen kaasun ja nesteiden tasapainomalli, joka saavutetaan lepotilassa. ”Uusklassisen taloustieteen suuri oletus on ergodisuus tai tasapaino, stationaarisuus tai vakaus – pohjimmiltaan ajatus siitä, että mikään ei koskaan muutu perusteellisesti. Asiat voivat vaihdella, mutta ne palaavat aina normaaliin tilaan” (Peters, 2017).

Kaasujen ja nesteiden mikroskooppisten vuorovaikutusten aiheuttamien makroskooppisten ominaisuuksien tutkimusta kutsutaan tilastolliseksi mekaniikaksi. Se, mitä tehtiin 1800-luvun termodynamiikassa ja tilastomekaniikassa, perustui oletukseen, että asioita kuvataan oikein niiden tasapainotilassa.

Sittemmin on ymmärretty, että ”energiavirtojen avulla aine voi organisoitua itsenäisesti … energiavirrat, jotka pitävät systeemin poissa tasapainosta (out-of-equilibrium), selittävät järjestyksen tai informaation spontaanin muodostumisen (spontaneous emergence) aineeseen. Tasapainon ulkopuoliset systeemit synnyttävät informaatiota luonnollisesti, kun ne organisoituvat dynaamisiksi vakaiksi tiloiksi. Päivittäisiä esimerkkejä tällaisista järjestelmistä ovat vesikierre, joka muodostuu, kun kylpyamme tyhjennetään tai pyörteet, jotka syntyvät, kun maitoa kaadetaan kahviin.”  (Hidalgo, 2018).

Suurin ero tasapaino- ja epätasapaino -mallien välillä onkin se, mikä rooli ajalle annetaan. ”Tasapainomalleissa kaiken annetaan päätyä lepotilaan, ajan siis annetaan kulua loppuun, ennen kuin systeemiä tutkitaan. Asetamme siis lähtöoletukset, odotamme sitten (matemaattisesti) äärettömän kauan ja katsomme vasta sitten mihin olemme joutuneet” (Peters, 2017).

”Epätasapainomallien tilastomekaniikka ei tee tätä. Silloin ei tarkastella vain lopputilaa, vaan siirtymistä lopputilaan – vielä juuriinmenevämmin: nyt ei oleta, että lopputila on olemassa. Toisin sanoen, nyt tutkitaan dynamiikkaa, se mitä tapahtuu ajan myötä (ei sitä, mihin päädymme ajan loppuessa)” (Peters, 2017).

Nämä avoimien epätasapainossa olevien systeemien energiavirrat kiteytyvät aineen rakenteisiin järjestykseksi, ensin mineraaleihin mineraalimassaksi, sitten elävään aineeseen biomassaksi ja nyt ihmisen toimesta teknomassaksi. Olemme nyt juuri tilanteessa, että teknomassan määrä on ylittämässä biomassan määrän maapallollamme. (ks. esim Elhacham et al., 2020).

Teknomassan sisältämä rakenne, järjestys, siis informaatio, kääntyy ihmisen kokemuksen ja tulkinnan myötä merkitysmassaksi, kulttuuriksi, siis ulkoisen ja sisäisen luonnon suhteen määrittelyksi ihmisen näkökulmasta.

Tämä aivo- ja maapeltojen viljely – luonnon henkiin herättäminen (Marx) – on perustunut pitkään oletukseen, että olessamme maailmassa – kuten kaupungissa – voimme saada riittävän käsiotteen maailmasta ja toimia sen pohjalta vähät välittämättä maasta, ilmasta ja maailmastamme, siis ulkoisesta ja sisäisen luonnosta (outside the world). Elämä ei siis olisi luonnolta saatujen lahjojen palauttamista yhteiseen kiertoon (zoé) vaan ihmiselämän puolustamista kuolemaa – barbaareja ja uhkaavaa luontoa – vastaan (bios).

Avoimien järjestelmien –  kuten esimerkiksi maapallomme on –  dynaamiset vakaat tilat (dynamic steady states) ovat ratkaisevalla tavalla riippuvaisia energiavirroista, niiden voluumeista ja laadusta. Biomassan – jonka osa me itsekin olemme – synnyn, uusintamisen ja eloonjäämisen osalta rajaehdot ovat erityisen tiukat ja hauraat kuten olemme saaneet tuta viime vuosikymmeninä.

Vuosimiljoonien ja -miljardien aikana biomassan aivan uskomattoman pitkälle kehittyneen eriytymisen myötä luontoon on muodostunut mitä erikoisempia ja ihmeellisimpiä ekologisia lokeroita ja kiertoprosesseja, jotka toimivat niillä ulkoisilla ehdoilla, joissa ne ovat kehittyneet. Kasvu – niin yksilöiden kuin lajienkin – muotoutuu ja kehittyy kunkin lokeron ehdoilla mitä moninaisimpien vuorovaikutussuhteiden välittämänä. Kasvu on aina ehdollista ja rajallista suhteessa energiavirtojen synnyttämiin dynaamisiin tiloihin. Kasvu (zoé) on kehitystä.

Tätä elämäntalouden (zoé) kasvua säätelee kiertosykli Elämä → Elämän keinot (means of life) → kehittynyt elämä, L → MoL → L’.  Ihmisen kannalta nämä kehittyvän elämisen keinot ja siten sen välttämättömät ehdot ovat (McMurtry, 2018, soveltaen):

  • ilmakehä hengittettävä ilma, aistinvarainen avoin tila ja päivittäinen valo
  • keho puhdas vesi, ravitsevat elintarvikkeet ja hygienia
  • koti suoja, tila ja varusteet levätä, nukkua ja toimia
  • ympäristö elinympäristö, jonka osat ja muodot rakentuvat kokonaisuuteen
  • huolenpito läheisten rakkaus, sosiaalinen osallisuus, turvallisuus, terveydenhuolto sairaana tai vammaisena
  • koulutus tiedolliset ja taidolliset koulutusmahdollisuudet, joista valita ja joista oppia
  • työ mielekäs työ tai palvelu toteuttavaksi
  • oikeudenmukaisuus itsenäinen valinnanmahdollisuus omaksi iloksi, joka on sopusoinnussa kanssalaisten kanssa.

Ihmisen itsensä työnjaon myötä kehittämät sosiaaliset lokerot vaativat elämänehtojen keskinäistä jakamista ja vaihtamista. Ensin tavara tavaraan, sittemmin rahan välityksellä tavara tavaraan. Pääomasuhteen kautta tämä kaikki kääntyi nurinniskoin, jolloin välineestä – rahasta – tuli itseistavoite. Rahan kierrättämien poikkeaa elämän ehdojen kierrättämisestä juuri siinä, että rahalla ei ole mitään määrällistä rajaa: pääomasuhde toimii kuten ydinlataus (Peters 2017).

 

….  jatkuu: kanssalaisuus, tuottajuus, sivistys

1. osa löytyy:
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/kanssalaisyhteiskunta-osa1-maalainen-kaupunkilainen-ja-kanssalainen/

 

Viitteet

Armstrong, P. F. 2016. The Triumph of Commercial Sociability. MIRCS Institute, Working Paper No. 2016-03, Halifax, Canada. Revision 11 April, 2017. http://www.mircs.ca/education/working_papers/   Haettu 13.01.2021

Armstrong, P. F. 2017. The Turn to Social Economics. MIRCS Institute, Working Paper No. 2017-02, Halifax, Canada. Revision 26 June, 2017 http://www.mircs.ca/education/working_papers/ Haettu 11.01.2021.

Baker, K. 1994. Enlightenment and the Institution of Society: Notes for a Conceptual History. In Main Trends in Cultural History: Ten Essays, William Melching and Wyger Velema (eds.), pp. 95‐120. Amsterdam: Rodolphi B.V

Elhacham, E.  Ben-Uri L., Grozovski, J., Bar-On, Y. M.,  Milo,R. 2020. Global human-made mass exceeds all living biomass. Nature Vol. 588 (17 December), 442-444.

Hidalgo, C. 2015. Why Information Grows: The Evolution of Order, from Atoms to Economies. Basic Books. Kindle Edition.

McMurtry, J. 2018. Explaining Life-Value Onto-Axiology. The Primary Axiom of Life Value and the Universal Human Life Necessities and Principles of their Provision https://bsahely.com/2018/02/14/the-primary-axiom-of-value-universal-human-economy/ Haettu 15.01.2021

Peters, O. 2017. Gas in a box or nuclear explosion? March 2, 2017.

https://ergodicityeconomics.com/2017/03/02/gas-in-a-box-or-nuclear-explosion/ Haettu 29.01.2021.