Seurasin eilen tiiviisti koko potilasturvallisuuslakiin liittyvän keskustelun. Tässä ensimmäiset arvioni.
Asiassa on periaatteellinen, poliittinen ja sanoisinko myös henklöhtainen puolensa.
Periaatteelliseen puoleen puuttui vasemmistossa erityisesti Anna Kontula ja Antti Lindman, mutta myös Jussi Saramo viittasi siihen: mikä on toimeenpanovallan ja tuomiovallan suhde oikeusvaltiossa?
Onko parempi, että ”riippumaton” oikeuslaitos määrittää lakko-oikeuden rajat VAI että valtiokoneiston virkamiehet tekevät sen?
Jos tätä oikeutta siirretään valtiokoneistolle, siitä tulee pakosta osapuoli lakkotaisteluissa. Tästä vasemmistolla ei ole hyviä kokemuksia. Tuleva (?) oikeistohallitus voi tarvittaessa nopeasti tulkita lakkorajat uudelleen.
Mutta onko oikeuslaitos sekään oikea paikka ratkaista lakko-oikeuden rajoja? Missä mielessä se on ”riippumaton”?
Tässä tullaan jo sitten vakavampaan kysymykseen: mikä on valtiovallan ja kansalaisyhteiskunnan välinen suhde? Mitä asioita ja miten päätetään yksityisen ja julkisen talouden piirissä ja kuinka valtiovalta sääntelee ja ohjaa hyvinvointi- (care&life economy) ja yksityistä funktionaalista tavara- ja palvelutuotantoa (functional economy)? Tämä kysymys on nyt avainkysymys vasemmistolaisessa politiikassa. KU -blogeissani olen käsitellyt asiaa moneen eri otteeseen. Palaan asiaan siellä lähiaikoina.
Poliittiselta kannalta katsottuna jäin ihmettelemään, miksi vain Kontula, Kyllönen käyttivät varsinaisen puheenvuoron ja Saramo depattipuheenvuoron? Jos ollaan asioita joitain mieltä, eikö olisi syytä tulla se kertomaan – ja vielä jämäkästi!
Perussuomalaiset, monine tunteellisine puheenvuoroineen, pääsivät esiintymään varsinaisina naistyöväen puolustajina. Ja mikä tärkeintä: he esittivät, että soteväki on nyt liikkeellä ”kaikkien yhteisen edun nimissä”. Liitot yrittävät vihdoin ratkaista yhtä suomalaisen yhteiskunnan sodanjälkeistä pahinta rakenteellista ongelmaa, nimittäin halvan naistyövoiman hyväksikäyttöä julkisella sektorilla ja samalla pelastaa koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Kuulostaako tutulta?
Eikö juuri sosiaalipolitiikka ole ollut VASien politiikan kärki viime vuosina? Kuvitellaanko että sitä voitaisiin tehdä ilman alan työntekijöiden osaamista, tukea ja voimaa?
… sitten vielä hieman henkilökohtaisempi näkemys:
Olen ollut Vasemmistoliiton toiminnassa aktiivisesti puolueen perustamiskokouksesta alkaen, kunnallispolitiikassa, VASin työryhmissä, perus- ja piirijärjestössä Keski-Suomessa ja ehdokkaana mitä moninaisimmissa vaaleissa. Olenpa saanut VASin kultaisen ansiomerkinkin toiminnastani. Nyt asun Vantaan Pakkalassa.
Sitä myötä, kun VASin politiikka on kaventunut ahtaasti tulkituksi sosiaalipolitiikaksi, on muiden teemojen sisällöt ajautuneet sekasortoon – ulkopolitiikka, talouspolitiikka … ja nyt viimeksi ay-politiikka.
Johtoajatuksena tuntuu olevan kansallinen yhtenäisyyden ylläpitäminen siten, kun sen on presidentti Sauli Niinistö määrittänyt. Edistyksellinen kansallinen perinteemme on hukattu.
Eikö nyt olisi itsetutkistelun paikka? Kuinka tulkitsemme ja toiminnallistamme juuri Porissa hyväksytyn Vasemmistoliiton uuden periaateohjelman? Vaalitkin on tulossa …