(jatkuu …)
Ennen yhteenvetoa ja politiikan linjauksia vielä yksi näkökohta.
Kaikki vuokralle?
Kun puhumme palvelutuotannon laajenemisesta, moni näkee sen uhkana teollisuudelle. Perinteellinen jako alkutuotantoon, teollisuuteen ja palveluihin alleviivaa siirtymää teollisuudesta palveluihin.
Ensisilmäyksellä palvelut tuntuvat olevan ei-materiaalisia, vaikeasti rajattavissa ja luokiteltavissa. Ne sotkeutuvat erottamattomasti niiden tuottamiseen ja ne näyttävät häviävan saman tien kun ne on tuotettu. Palveluiden muokkaaminen tavaramuotoon on ollut viime vuosikymmenten keskeisimpiä kapitalistisen talouden kehittämiskohteita.
Kysymys on kuitenkin myös jostakin aivan muusta: kaikki teollisuustuotteet ja vastaavasti kaikki palvelut perustuvat viime kädessä ajatukseen resursseista: esimerkiksi vasaroita ei valmisteta huvin vuoksi vaan vasara on alusta resurssille “kiinnitä naula seinään”. Tämä vasaraan liitetty ajatuksellinen potentiaali voi realisoitua vain jos liitän siihen oman resurssini, käteni voiman ja taidon, ja isken naulan seinään.
Ei ole siis ei-materiaalisia palveluita tai puhtaasti aineellisia teollisuustuotteita vaan molemmissa on taustalla ja lähtökohtana ajatus resurssista. Kun kalastaja ja maanviljelijä vaihtavat viljaa ja kalaa keskenään, he integroivat toistensa resurssit – tietonsa ja taitonsa – yhteiseksi eduksi. Vaihdossa tapahtuva omistuksen muutos (kala/vilja) on tapa kirjata ja todeta tapahtumat.
Kun vaihdon kirjaaminen tapahtuu tavaran omistussuhteen muutoksen kautta, kiinnitämme liikaa huomiotamme juuri tuohon tavaraan, joka vaihtaa omistajaansa. Yhteiskunnallisesti olennaisempaa on kuitenkin resurssien muodostus ja niiden realisointi.
Eikö ole olennaisempaa kehittää resurssi “mahdollisuus liikkua paikasta toiseen” kuin valmistaa omistusauto? Yksityisautot seisovat 90% ajastaan tuottamatta mitään. Yksityisautojen vuokrapalvelu netin kautta on jo todellisuutta, kuten myös oman asunnon tai oman työvoiman tehtäväkohtainen myyminen toisille tuntipalkalla, tai lähes minkä tahansa esineen tai tavaran vuokraaminen. Enää ei osteta äänilevyä, elokuvaa, kirjaa tai seinäporaakaan vaan ne yhä useammin vuokrataan tunniksi tai pariksi.
Verkon välityksellä on kehittynyt myös tuoteinvestointien ja lainojen antaminen/saaminen suoraan henkilöltä toiselle.
Tätä netissä leviävää vaihdon muotoa kutsutaan jakamistaloudeksi tai yhteiskulutukseksi (sharing economy, collaborative consumption, peer-to-peer economy). Tällöin resurssien realisoiminen on ensisijaista, palvelualustan omistaminen toissijaista. Uusi, laajeneva taloudellisten tapahtumien kirjaamistapa on vuokraus, jossa ei siis tapahdu omissuhteen vaihdosta.
Tämä merkitsee vuokran maksamisen palaamista osaksi kaikkea arkipäiväämme. Maksamme vuokraa ainakin kolmessa eri muodossa: pankeille maksamme vuokraa (korkoja ja koron korkoja) luottamuksen osoittamisesta, ts. siitä, että pankki luo tyhjästä muutamalla napin painalluksella tilillemme velkarahaa.
Maksamme vuokraa – asunnon lisäksi – kovin monista arkipäiväisistä asioista, kun käytämme niiden hoitamiseen mitä moninaisimpia teknisiä alustoja ja ohjelmistoja.
Kolmanneksi: palkkatyösuhde on saanut yhä selkeämmin pelkän vuokratyösuhteen luonteen. Nollatyösuhteet ovat tästä yhtenä ilmentymänä.
Asettamalla työntekijät yhä alastomattomammin oman työvoimansa vuokraajaksi, työnantajat viestittävät, että he eivät halua maksaa työvoiman uusintamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen liittyviä kustannuksia. Ne ovat kapitalistisen yhteiskunnan ulkopuolisia kuluja.
Talouden pyörittäminen vuokrasuhteiden kautta on nopeampaa, joustavampaa ja raastavampaa kuin omistussuhteiden kautta. Viime kädessä sen takana on uusliberalismin ideologia, jonka Margaret Thatcher ilmaisi sattuvasti: “Ei ole olemassa mitään yhteiskuntaa. On vain yksittäiset miehet ja naiset, ja perheet”.
Vuokran tulisi tietysti perustua vuokratun kohteen tuotantokustannuksiin. Me maksamme kuitenkin usein ylivuokraa (economic rent), joka ei perustu tuotantokustannuksiin ja on siis perusteetonta tuloa vuokraajalle. Työvoimamme vuokraaja puolestaan ei katso aiheelliseksi maksaa edes sen tuotantokustannuksia. Sen sijaan yritykset pyrkivät sieppaamaan itse kunkin vapaana työnä tuottamasta arvosta mahdollisimman suuren osan itselleen, juuri ylivuokria perimällä.
Kun tuotantokustannukset ylittävät marginaalikustannukset lähestyvät nollaa, perusteeton, tuotantokustannuksiin perustumaton ylihinta ei ole enää mahdollinen. Niiden sijaan olemme saaneet ylivuokrat. Myös ylivuokra tulee mahdottomaksi, jos palvelualustan, johon ylivuokra perustuu, marginaalikustannukset lähestyvät nollaa.
Mitä pienemmin kustannuksin kaikki tuotetut resurssit pystytään realisoimaan, sitä parempi on kokonaistuottavuus: mitä laajemmin ja edullisimmin kaikki tieto ja taito on kaikkien saatavilla ja käytettävissä, sitä suurempi osa niiden potentiaalisista voimavaroista voidaan realisoida.
Kapitalismi syö siis omaa perustaansa: se pyrkii kaikin käytettävissä olevin keinoin pienentämään työvoiman maksullista vuokra-aikaa ja –hintaa. Sen seurauksena on ylituotantokriisi, joka finanssikapitalismin oloissa ratkaistaan – tietysti – massiivisella velkaantumisella ja lainoilla, joista – tietysti – on maksettava korkoa.
Tämä on merkinnyt sekä rahan että velan – peilikuvia kun ovat – ekspotentiaalista kasvua. Ja vielä: Kahdeksan kymmenestä maksaa enemmän korkoja kuin saa korkotuloja ja yksi kymmenestä saa kolme kertaa enemmän korkotuloja kuin maksaa korkomenoja (Saksa, 2007; Kennedy 2012).
Finanssikapitalismissa työantajat pyrkivät irroittautumaan teollisen yhteiskunnan aikana ay-liikkeen ansiokkaan taistelun tuloksena syntyneestä työvoiman käytön sääntelystä ja sopimusehdoista, ja siten muuntamaan proletariaatin prekariaatiksi, vuokratyöläisiksi. Tällöin yhteisiä ponnistuksia ei enää ole, jokainen ponnistaa yksin, yksin toinen toistaan vastaan.
Vasemmiston vastaus
Vasemmisto on perustanut politiikkansa kapitalismin analyyseihin, joissa on ollut keskeistä sekä kapitalismin luokkaluonne että tuotannon tavara-luonne. Vasemmistoliitto etääntyi jo 1990 -luvulla SKDL/SKP:n luokkanalyysistä ja sille rakennetusta politiikasta, mutta ei siirtynyt tekemään politiikkaa tavara-analyysin pohjalta. Lippuumme silloin kirjoitetut sanat – vapaus, demokratia ja ympäristö – rajautuivat ensisijaisesti kansalaisyhteiskunnan haasteiksi. Työhön ja tuotantoon liittyvät kysymykset jäivät sivummalle.
Ay -liike koki itsensä sivuutetuksi ja suuntautui ajamaan demarien kanssa kapitalismia epäsuorasti vahvistavaa intressipolitiikkaa. Vasemmistoliiton politiikka rajautui parlamentaariseen työhön puolustamaan jo saavutettuja voittoja hyvinvointyhteiskunnan rakentamisessa.
Kolmas vasemmisto muuntui siis kolmanneksi vaihtoehdoksi, keskustavasemmistolaiseksi, kulttuuriliberaaliksi, taloudellista uusliberalismia sättiväksi mutta tuotannollis-taloudellisessa katsannossa konservatiiviseksi ryhmittymäksi.
Nyt politiikamme on linjattava uudelleen.
Työväenliikkeen tehtävänä on ollut ja on vastakin vapauttaa työ, siis katsoa vapautta, demokratiaa ja ympäristöä työn ja tuotannon kautta.
Emme siis hylkää kumpaakaan kapitalismin analyysia, luokka- tai tavara-analyysiä vaan tukeudumme niihin molempiin ratkaistaksemme keskeisen ihmiskunnan ongelman – uhkaavan luonnonkatasrofin.
Tämä tarkoittaa, että politiikassa tavoitteena ei ole valtiovallan valtaamisen kautta murtaa kapitalistinen yhteiskunta ylhäältä käsin vaan käyttää valtiovaltaa väylänä ja tukena jotta kapitalistinen yhteiskunta voidaan kuihduttaa pystyyn kehittämällä uusia tuotannollisia tapoja ja muotoja, jotka ylittävät kapitalismin mahdollisuudet. Työnpolitiikka astuu jälleen eturiviin.
Vapaus tarkoittaa siis työn vapauttamista, demokratia taloudellista demokratiaa, vihreys talouden ja ympäristön yhteensitovien tuotannollisten mallien radikaalia uudelleenrakentamista. Me kirjoitamme siis lippuumme: Vapaa työ, taloudellinen demokratia, vihreä tuotanto.
Olen jo aiemmin esittänyt luonnoksen vasemmiston poliittiseksi ohjelmaksi (Euroopan kansanrintama luonnon, työn, huolenpidon, demokratian ja rauhan puolesta, KU, mielipiteet, 29.03.2014, luettavissa myös blogissani). Nyt listaan joitakin ajatuksia tulevia eduskuntavaaleja varten:
1. Täystyöllisyys täystoimeentulona – eroon työttömyydestä
Työttömyys yhteiskunnallisena tilana tulisi poistaa: työn vaihtoehtona tulisi aina olla koulutus, ei koskaan työttömyys. Siten työttömyysvakuutus olisi muutettava koulutusvakuutukseksi. Palkka-, opinto- ja perustulon tulisi muodostaa kuhunkin elämäntilanteeseen sovitettavissa oleva kokonaisuus. Jo tällä hetkellä omaehtoiseen opiskeluun työttömyysetuuden turvin osallistuu nyt enemmän opiskelijoita kuin työvoimakoulutukseen (noin 26300).
2. Massiivinen, miljardien eurojen investointiohjelma vihreän tuotannon ja teknologian kehittämiksi.
3. Vihreät tavoitteet ja läpinäkyvyyttä tuotantotoimintaan, osakeyhtiölaki uusiksi
Yritysten ensisijaiseksi tehtäväksi on määritettävä “tuottaa ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestäviä hyödykkeitä ja palveluja” eikä ensisijassa voittoja omistajilleen kuten nyt laki velvoittaa.
Lisäksi yritykset velvoitetaan vuosikertomuksissaan ja tarjouksissaan ilmoittavan korkeimman ja pienimmän palkan välinen suhde. Tätä suhdetta käytetään julkisissa hankinnoissa yhtenä laaturiteerinä: mitä pienempi ero, sitä enemmän lisäpisteitä.
Yritysten työntekijöille taataan oikeus osallistua yritysten hallitusten valintaan.
4. Laaja, monipuolinen ja kattava kehittämis- ja kokeiluohjelma talouden moninaistamiseksi
Käynnistetään ohjelma tuotanto- ja asiakasosuuskuntien, nettipohjaisten negatiiviseen korkoon perustuvien rahoitusjärjestelmien sekä yhteis- ja jakotalouksien toteuttamiseksi.
5. Automaatio ja robotiikka rahoittamaan julkisia menoja
Työväenliike on aina kannattanut teknistä kehitystä ja raskaiden töiden siirtämistä koneille ja automaateille. Robotiikan viimeaikainen kehitys avaa aivan huikeita mahdollisuuksia jäsentää uudelleen työtehtävät ja kokonaisia tuotantoprosesseja. Jotta kysyntä ja hyvinvointipalveluiden rahoitus eivät romahtaisi automaation seurauksena, on robotit ja automaatit laitettava verolle. On laadittava laaja-alainen automaation ja robotiikan kehittämisohjelma, jonka lähtökohtana on yhteiskunnallisen kokonaiskehityksen edistäminen.
6. Perusopisto kaikille
Suomessa on yleisesti hyväksytty se, että kaikki nuoret suorittavat peruskoulun jälkeen toisen asteen tutkinnon joko lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Perustuslain takaama perusopetus tulisi tulkita niin, että se kattaa myös toisen koulutuksen. Toisen asteen koulutus koostetaan kolmivuotisiksi peruspistoiksi, joka kattaa kaikki toisen asteen tutkinnot.
Kirjallisuutta, esim.
Andersson, J. O. 1996. Fundamental Values for a Third Left. New Left Review 1/216.
Graeber, D. 2011. Debt The first 5,000 Years. New York:Melville House Publishing.
Harvey, D. 2014. Seventeen Contradictions and the End of Capitalism. London: Profile Books ltd.
Kennedy, M. 2012. Occupy Money: Creating an Economy Where Everybody Wins. Gabriola Island: New society Publishers.
Lusch, R. F., Vargo, S. L., 2014. Service-Dominant Logic: Premises, Perspectives, Possibilities. Cambridge: Cambridge University Press.
Rifkin, J. 2014. The Zero Marginal Cost Society: The Internet of Things, the Collaborative Commons, and the Eclipse of Capitalism. New York: Palgrave macmillan.
Tuck, R. 1979. Natural Rights Theories: Their Origin and Development. Cambridge: Cambridge University Press.
Wolff, R. D, Resnick S. A. 2013. Contending Economic Theories: Neoclassical, Keynesian, and Marxian. New York: MIT Press.
Wolff, R. D. 2012. Democracy at Work A Cure for Capitalism New York: Haymarket Publishers.
Keskusteluja, esim.
http://keimform.de Auf der Suche dem Neuen im Alten, erityisesti Stefan Meretz’in ja Cristian Siefkes’in puheenvuorot.
http://onthecommons.org Erittäin monipuolinen ja laaja keskustelusivusto yhteisvarannoista, niiden puolustamisesta ja tuottamisesta.
http://www.rdwolff.com Prof. R. D. Wolffin sivusto, jossa linkki kuukausittaiseen Wolffin päivitykseen kapitalistisen talouden tapahtumista.