Perinteellisen opin mukaan keisari päätti visiosta ja mandariinit missiosta, kenraalit strategiasta ja alemmat upseerit taktiikasta, jonka rivimiehet oman henkensä uhalla panivat toimeen.
Helsingin sanomissa Rasmus Hindrén ja Pete Piirainen esittävät kuitenkin että ”Suurstrategia on valtiotaidon korkein muoto, laaja-alaisten intressien määrittelemä tapa hakea valtiolaivalle suuntaa.” … ”Suomen suurstrategian strategisen kilpailun aikakaudelle luovat tasavallan presidentti ja valtioneuvosto.” … ja antavat vieläpä ohjeen: ”Jatkossa suurstrategian tulee toimia ankkurin sijaan kölinä.” (1)
… mutta missä on visio, missä missio? – siis se, minkälaisen maailman haluamme ja miksi sen haluamme? Missä ovat siis purjeet?
Eikö niitä tarvita vai päätetäänkö ne jossakin muualla? Onko siis Kansallinen Suuri linja (Palmgren) kuihtunut suur(valta)strategian paikalliseksi toteuttamiseksi? Kansakuntaa ja sen edustajia, eduskuntaa ei enää tarvita! Tarvitaan vain virkamiehiä selittämään miksi ja toimeenpanijoita toteuttamaan – oman henkensä uhalla.
Nyt kuulemma olisikin laitettava heti miten ”kädet saveen”, kuten Heikki Siltala ja Charly Salonius-Pasternak ehdottavat: ”Poikkeusolojen ja jopa sodan ajan haasteisiin olisi tulevaisuudessa helpompi tarttua … laajan ”kädet savessa” – harjoituksen jälkeen. Harjoitus vahvistaisi hyvin suunniteltuna ja viestittynä myös kansallista resilienssiä, koska se lisäisi uskoa omaan ja kansalliseen selviytymiseen.” (2)
Kansallinen resilienssi? Se on NATO:n kehittämä syvennys Suomessa paljon käytetylle ”laaja-alainen turvallisuus” -käsitteelle. Olemme kansallisesti vastuussa tämän kansallisen resiliessin toteuttamisesta. Se koostuu seitsemästä itsenäisestä perusvaatimuksesta:
1) taattu hallituksen ja kriittisten valtion palvelujen jatkuvuus
2) joustavat energialähteet
3) kyky käsitellä tehokkaasti ihmisten hallitsematonta liikkumista
4) kestävät ruoka- ja vesivara
5) kyky käsitellä joukkouhreja
6) joustavat siviiliviestintäjärjestelmät
7) joustavat siviilikuljetusjärjestelmät (3).
Harjoitusten tehtävästä NATO toteaa:
”Lisääntynyt huomio sietokykyyn lisää siviili- ja sotilasalan sidosryhmien välistä yhteistyötä. …. Harjoitukset ovat tehokas tapa suorittaa kansallisten järjestelyjen stressitestejä, erityisesti kun on kyse laajamittaisista valmiuksista, kuten joukkotuhoasehyökkäys tai hybridisodankäynnin tiettyjen näkökohtien käsittely. Tältä osin resilienssi on tärkeä analyysialue, ja uusia arviointityökaluja kehitetään parantamaan sitä, miten allianssi ja sen jäsenet tunnistavat haavoittuvuuksia, arvioivat valmiuksiaan ja parantavat kapasiteettiaan. Siviilivalmiuselementtejä rakennetaan testaamaan liittoutuneiden reagointia kriisitilanteisiin Naton sotaharjoituksiin kaikilla tasoilla, strategisen tason kriisinhallintaharjoituksista ja näkyvyysharjoituksista alemman tason komento- ja kenttäharjoituksiin saakka.” (3)
Siten kansalaisyhteiskuntaa arvioidaan ja kehitetään valtiovallan toimesta sotilaspoliittisen resilienssin vahvistamiseksi, jotta ”selviäisimme” (2)
Jos Suomen visio, ”idea”, ankkuri, on ”selviytyminen” ilman missiota, ilman purjeita, emme varmaan tarvitsisi köliä. Me emme kuitenkaan ole koskaan selvinneet ankkuroutuneena. Emme todellakaan, vaan olemme etsineet alati edistyksen tuulta purjeisiimme ja kölinä, suunnan antajana, on ollut kansallinen Suuri linja – ei suur(valta)strategia.
Suomen ulkopolitiikan pitkä linja alkoi Pax Russica:lla 1800 -luvulla, muuntui Pax Finlandia:ksi toisen maailmansodan jälkeen. Suomen suuren linja, edistyksen kausi kulminoitui ulkopoliittisesti ETYK -kokoukseen, jonka tavoitteena oli purkaa sodanjälkeisiä raja-aitoja ja rakentaa Eurooppaa kokonaisuutena. Ja mikä tärkeintä: tavoitteena oli jäsentää uudelleen ja liennyttää Suomen lähialueen voimatasapainoa idän ja lännen välillä. ETYK on onnistunut esimerkki rakenteellisesta, aktiivisesta liennytyspolitiikasta, ts. Suomen tavoitteena ei voi olla vain sopeutua ulkoisiin voimakenttien muutoksiin vaan olla itse aktiivisesti mukana jäsentämässä niitä uudelleen tavoitteena jännityksen liennyttäminen.
Tämä Pax Finlandia eikä 1990 -luvulla yritetty Pax Paneuropana sopinut yhteen Pax American:n kanssa, joka puolestaan ei näy nyt näytä sopivan yhteen Pax Urbanica:n kanssa.
Visio on nyt siis USA johtoinen unipolaari maailma ja missio USA:n taloudellisen hegemonian säilyttäminen. Sitä Rasmus Hindrénin ja Pete Piiraisen hahmottelema Suomen suurstrategia toteuttaa paikallisesti. Heikki Siltala ja Charly Salonius-Pasternak haluavat heti miten ryhtyä muokkaamaan kansakunnan itseymmärrystä hyväksymään ja toteuttamaan edessä olevat raskaat uhraukset.
Tämän vision toteuttamista tai oikeastaan ylläpitämistä perustellaan nyt sivilisaatioiden yhteensopimattomuudella, niiden yhteentörmäyksellä, ei taloudellisilla intresseillä. Lähtökohtana on, että talous ja kulttuuri ovat toisilleen vieraita ja ulkokohtaisia. Niinpä sivilisaatioista on tullut kulttuurisia narratiiveja, kertomuksia, joilla kansallisten taloudellisten etujen ajaminen oikeutetaan. Pohjoinenlänsi tukeutuu valistuksen armottomaan sanomaan: Ihminen on maallistunut jumala, joka ei hylkää ainoatakaan mahdollisuutta käyttää luontoa hyväkseen – mahdollisimman halvalla.
Tuuli puhaltaa nyt kuitenkin Etelästä ja se kertoo tarinoita Äiti maasta. Ankkurina on nyt ekologinen realismi. Kölinä on ekologisen demokratian toteuttaminen.
Kulttuuri ei voi enää olla talouden ulkopuolinen asia, koriste, juhlakalu tai lisuke. Päinvastoin. Sen tulee olla talouden ytimessä. Talouden ytimessä on suhteemme luontoon, se, kuinka sen järjestämme. Ja juuri kulttuuri ilmaisee suhteemme luontoon.
Luonto voi ei olla vain pelkkä riiston kohde ja jätteiden kaatopaikka, eivätkä työntekijät pelkkää työvoimaa. Yhteiskunnallinen uusintaminen – koulutus, terveys, kulttuuri, yhteisöt – on nyt asetettava tuotannollisen toiminnan ytimeksi tavaratuotannon sijaan.
Kysymys ei siis ole työstä vapautuminen vaan työn vapauttaminen. Silloin voimme tuottajina olla mukana asettamassa ja ratkaisemassa mitä, miksi, miten, missä ja milloin tuotteet ja palvelut tuotetaan ja kuinka tulokset jaetaan. Emme siis voi irrottautua suhteestamme ja ainesten vaihdostamme luonnon kanssa vaan päinvastoin otamme sen yhteisesti, yhteiskunnallisesti haltuumme ja ohjaukseemme pelastaaksemme itsemme ja luonnon, josta olemme niin ehdottomalla tavalla riippuvaisia.
Sivistyksen ydin on siis tiedossa, tahdossa ja taidossa asettaa, arvottaa ja ratkaista luontosuhteemme kulttuurisesti, aikakauteen sopivalla, edistyksellisellä tavalla, reilusti.
Tavoitteenamme on siis määrittää uudelleen kansallisvaltioiden oikeudet ja velvollisuudet suhteessa tuotannollisiin ihmisoikeuksiin, globalisoituvaan talouteen ja luonnonvaroihin siten kun ne YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteessa määritetään.
Tämä on Suuri linja nyt!
Päivittäkäämme S. G. Elmgrenin (1848) klassisia sanoja: Olemme saaneet nähdä, kuinka Suomen mielipiteet ovat kääntyneet uuteen suuntaan. On aika, jolloin vapauden asia ja kansallisuusasia asetetaan vastakkain. Se on luontoa tuhoavien voimien keksintöä, vaikka nyt tiedämme, että ne kaksi ovat saman isän ja äidin lapsia.
Viitteet
(1) Hindrén, R., Piirainen, P. 2023. Suomi tarvitsee uuteen aikakauteen sopivan suurstrategian HS 10.06.2023.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009640231.html#
(2) Siltala, H., Salonius-Pasternak, C. 2023 Olisiko aika järjestää laaja maanpuolustusharjoitus?
HS 02.06.2023 https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009604648.html
(3) NATO (2022a). Resilience, civil preparedness and Article 3.
https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_132722.htm
KUVA:
PEKKA SÖDERLUND Reserviläisiä Puolustusvoimien sotaharjoituksessa marraskuussa 2019. HS 02.06.2023.