Vasemmiston tulevaisuus 4. osa

Olen aiemmissa tämän kirjoitussarjan osissa (1) yrittänyt löytää ratkaisua kolmeen trilemmaan: kuinka ratkaista kolmeen eri suuntiin vievän haasteen keskinäiset ristivedot:

  • kansallinen suvereniteetti, globalisaatio ja demokratia,
  • massatuotanto/kulutus, ekologinen kestävyys ja oikeudenmukaisuus,
  • vihreä (perinnetalous), sininen (kapitalismi), punainen (sosialismi) politiikan haasteena.

Olen kaikkien kolmen trilemman ratkaisun suhteen tullut yhteen niitä kaikkia pakonomaisesti jäsentävään näkökulmaan: ekologiseen realismiin, luonnonresurssien ehtymiseen ja tuhoutumiseen, jos jotain juuriin menevästi, siis radikaalisti uutta ajatusta maailmanmenosta ei kehitetä.

Ekologinen realismi edellyttää ekologisen demokratian toteuttamista, jotta kohtuutalous kaikille voitaisiin toteuttaa. Se puolestaan vaatii uuden logoksen upottamista tekniikan kehitykseen. Teknologian (techne+logos) kehityksen moottorina ei voi enää olla pelkästään tehokkuuden parantaminen. Miksi?

Karkeasti arvioiden tuottavuus on maailmantaloudessa kaksinkertaistunut viimeisten noin 30-40 vuoden kuluessa. Tämä merkitsee, että samassa ajassa tuotetaan kaksi kertaa enemmän tavaroita ja palveluita kuin 70 -luvulla. Tuottavuutta edelleen lisättäessä ja voittoja turvattaessa on tuotantoprosessin läpi virrattava yhä suurempia tavaramääriä ja niiden raaka-aineita, jotta saavutettaisiin uusi tuottavuustaso: tuottavuuden lisääntyessä tuotannon läpi kulkevien ainesten määrän on kasvettava nopeammin kuin saadun lisäarvon. (2)

Juuri tässä luonnosta luontoon tapahtuvassa läpivirtauksessa on tapahduttava ratkaiseva väheneminen ja laadullinen muutos. Kuluttavan tavara- ja palvelutuotannon on omaksuttava sama tavoite kuin tuottavalla kulutuksellakin – väestön uusintamisella – on jo pitkään ollut: sen on oltava luontoa uusintavaa, reproduktiivista. Tekniikasta – pelkästä välityskoneistosta ihmisen ja luonnon välissä – on kehityttävä teknologiaa – kestävällä pohjalla olevaa luonnon uusintamista, siis kaunista, hyvää, reilua ja tosipohjaista tekstuurin kutomista luonnon kanssa.

Tällöin joudumme uuden trilemman ääreen: ulkopoliittinen realismi ja ekologinen realismi tarvitsevat tuekseen, perusteluikseen hyvin erilaiset narratiivit arvoista (values)

  • ulkopoliittinen realismi ja ekologinen realismi, vähät arvoista: vaihtoarvo (value) riittää
  • arvot ja ulkopoliittinen realismi, vähät ekologisesta realismista: oma identiteetti ensin
  • arvot ja ekologinen realismi, vähät ulkopoliittisesta realismista: kohtuutalous kaikille.

Olemme viime aikoina kuulleet paljon puhetta realismista – erityisesti arvopohjaisesta realismista. (3) Se on ulkopoliittista realismia, joka poikkeaa realismista koskapa se perustelee omia toimia arvopohjaisesti – aina tarvittaessa.

Arvopohjaisuus viittaa johonkin muuhun kuin realismiin. Se viittaa ideaaleihin, viime kädessä maailmankatsomukseen, ajatukseen siitä miten meidän pitäisi olla ja elää täällä maailmassa, jonka johonkin kolkkaan ja jollekin vuosisadalle olemme sattuneet syntymään.

Ulkopoliittinen realismi sen sijaan olettaa kansallisvaltioiden keskinäissuhteissa vallitsevan anarkian, jota hallitaan voima vastaan voima politiikalla. Jokainen kansakunta on oikeutettu itse määrittelemään omat intressinsä ja uhkansa, ja erityisesti vielä eksistentiaaliset uhkansa. Kellään ei ole etuoikeutta määrittää niitä toisten puolesta. Intressien ristiriidat selvitetään joko sopimalla tai sotimalla voimasuhteiden mukaan.

Tätä nykyä suurvaltojen geopoliittiset intressit jakautuvat kolmeen suuntaan:

1) hegemonian/suvereniteetin säilyttäminen strategisilla teollisuusaloilla,
2) kaupankäynnin kuljetuskäytävien hallinta
3) rahoitusinstrumenttien ohjaus. (4)

Näiden intressien määrätietoisesta ajamisesta muotoutuu geopoliittiset tavoitteet, jotka ilmenevät aluepoliittisina intressien ristiriitoina ja punaisten rajojen asettelemisena, ja kääntäen: jonkun toisen asettama intressi on mahdollinen uhka omien intressien toteuttamiselle. Laiva, talous, vie siis lippua, valtiota, ei lippu laivaa.

Geopoliittiset eksistentiaaliset uhkat nousevat nyt kahdesta suunnasta: ydinaseiden tuhovoimasta ja edessä olevasta ekologisesta katastrofista. Ydinsodan pelko ja sillä pelottelu on toistaiseksi rajannut sodat säädellyiksi paikallisiksi kulutussodiksi. Sodissa ei ole kuitenkaan kysymys oikeudesta vaan siitä kuka jää henkiin: kenellä on missäkin päin maailmaa eniten uhrattavissa resursseja ja ihmishenkiä eksistentiaalisen uhkan poistamiseksi.

Luonnonresurssien rajallisuus ei ulkopoliittisen realismin kannalta ole ensisijainen kysymys. Kysymyshän on tällöin luonnonresurssien jakamisesta voimasuhteiden mukaan. Tämä jakaminen voimasuhteiden mukaan vaatii kuitenkin tuekseen narratiivin, jolla oikeutetaan oman osan ottaminen vaikka väkisin ja väkivalloin, jos muuten ei sopimukseen päästä.

Perinteellisten kansallista kutsumusta ja erityislaatuisuutta korostavien ja niihin usein liittyvien uskonnollisten asettamusten lisäksi nyt on keskusteluun tullut mukaan ajatukset sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä ja liberaalidemokratian levittämisestä. Kun ensin mainitut korostavat kansakuntien ja sivilisaatioiden eroja ja ainutlaatuisuutta suvereniteetin perustana, niin ajatus liberaalidemokratian levittämisestä kiistää niiden valtioiden suvereniteetin, jotka eivät noudata liberaalidemokratian pelisääntöjä. ”Demokratia” on vientituote edullisten tuontimateriaalien saamiseksi.

Kun ulkopoliittisen realismin tueksi tarvittavan narratiivin tehtävänä on löytää oikeutus omille tekemisille tai tekemättä jättämiselle, niin sen perustaksi asetetaan jako meihin ja niihin muihin, rakennetaan siis keskenään kamppailevat identiteetit. Niiden muiden identiteetin arvo kyseenalaistetaan, pahimmillaan heidän inhimillisyys kielletään kokonaan; perusteeksi on jälleen riittänyt myös poliittinen näkemys (5).

Jos sen sijaan lähtökohdaksi asetetaan ekologinen realismi ja ihmisarvo, dignity, ja sen kiistämättömyys (6), narratiivin tehtäväksi ei asetukaan oikeutuksen hakeminen omille tekosille toisten kustannuksella vaan perusteiden etsiminen kaikkien selviämiselle.

Jos vielä asetamme kysymyksen ”miksi kotimaailmamme on suunnattoman bioystävällinen?” niin emme tunne kiitollisuutta vain siitä, että olemme oppineet iloitsemaan luonnosta, vaan myös siitä, miten luonto on tuottanut mahdollisuuden kukoistukseemme, ainakin täällä kotimaapalollamme.

Siten maailmankatsomuksen jäsentäminen ei ole asettautumista yhä kauemmaksi, yhä ulkopuolisemmaksi jumalan silmäksi ja tuntea omaa mitättömyyttä tällä hiekanjyvällämme maailmankaikkeuden loputtomassa tyhjyydessä vaan laskeutumista Äiti maan pinnalle. Äskettäisessä YK:n biodiversiteettikokouksessa (2022) keskeisin kehysajatus ilmaistiin seuraavasti:

”Biologinen monimuotoisuus on ihmisten hyvinvoinnin (well-being), terveen planeetan ja kaikkien ihmisten taloudellisen hyvinvoinnin perusta voiksemme elää hyvin (living well) tasapainoisesti ja sopusointuisesti Äiti Maan kanssa. Olemme Äiti Maasta riippuvaisia ruuan, lääkkeiden, energian, puhtaan ilman ja veden, luonnonkatastrofien turvallisuuden sekä myös virkistyksen ja kulttuurisen innoituksen suhteen. Biologinen monimuotoisuus tukee kaikkia elämänjärjestelmiä maan päällä.”  (7)

Minun sukupolvelleni ensimmäisiä tarinoita, joita meille kerrottiin, oli tarina vedenpaisumuksesta, siis Nooahin arkista, ihmisten taidokkaasta pelastumisesta yli rannattoman, aavan meren. Joskus, ei aina, tarinaan liitettiin lupaus siitä, että vedenpaisumus ei enää koskaan toistu. Lupauksen antoi, tarinan mukaan, taivaan Isä. Tuon annetun lupauksen muistomerkkinä meillä on sateenkaari.

Meidän on siis rakennettava uusi liitto, nyt Äiti maan kanssa, ja luvattava, että emme omilla toimillamme aiheuta todellista vedenpaisumusta. Ajatuksemme hyvästä elämästä ei olekaan vaatimus vaan se on tulos toden, kauniin ja reilun elämän toteuttamisesta. Tämän uuden liiton merkkinä voisimme pitää sateenkaarta, maan asukkaita kun olemme, siis maanlaisia.

…. jatkuu

Viitteet

(1) https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/aiti-maa-ja-demokratia-aika-ja-tila-osa1/

https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/vasemmiston-tulevaisuus-osa-2/

(2) Ortlieb, P. C. 2010. Zu gut für den Kapitalismus. Blockierte Potenziale  in einer überforderten Wirtschaft; Denknetz Jahrbuch 2010 (8),  12 – 19, Denknetz, Schweiz, Zürich.

(3) ks esim.  https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/maailmanjarjestys-realismi-ja-rautaesirippu/

(4) Diesen, G. 2014. The Ukraine War& the  Eurasian world order. Clarity Press, Inc.

(5) Posobiec, J., Lisec, J. 2024. Unhumans: The Secret History of Communist Revolutions (and How to Crush Them). Skyhorse Publishing. Kindle Edition.

(6) Hanna, R. 2023. In Defence of Dignity. Borderless Philosophy 6 (2023): 77-98.

(7) UN environment programme. 2022. Kunming-Montreal Global biodiversity framework

https://www.cbd.int/doc/c/e6d3/cd1d/daf663719a03902a9b116c34/cop-15-l-25-en.pdf