Historian uusliberalistista loppua aiemmin ennakoinut Fransis Fukuyama on tullut uusiin ajatuksiin (New Statesman 17. 10. 2018/G. Eaton):
…. liberaalit demokratiat eivät edes yritä määritellä, mikä hyvä elämä on, se on jätetty yksilöille, jotka tuntevat itsensä vieraantuneiksi, ilman elämän tarkoitusta, ja siksi liittyminen … identiteettiryhmiin antaa heille jonkinlaista tuntumaa yhteisöllisyydestä (some sense of community)”
Yhteisöllisyyttä ? Sosialismiko siis takaisin?
”Kaikki riippuu siitä, mitä tarkoitat sosialismilla. Tuotantovälineiden omistus – paitsi alueilla, missä se on selvästi tarpeen, kuten julkisissa hyödykkeissä (utilities) – en usko, että tämä toimii. Jos tarkoitat uudelleenjako-ohjelmia (redistributive programmes), jotka yrittävät korjata … suuren epätasapainon sekä tulojen että varallisuuden osalta, … niin kyllä, luulen, että ei vain voi tulla takaisin, sen pitäisi palata.”
Yhteisöllisyys on siis välttämätön osa ihmisen elämää … mutta auttaako sen puutteeseen varallisuuden ja tulojen julkistaloudellinen uudelleenjako? Saattaahan se helpottaa hetkeksi, mutta samalla tekisi yhä vaikeammaksi ratkaista aikakautemme vaikeinta ongelmaa: reaalisten resurssien, siis maanpinnan, työn, energian, luonnonainesten ensisijaisen, tasavertaisen käyttöönoton ja jaon kansakuntien ja eri väestöryhmien välillä.
Yhteisöllisyys siis …. mitä?
Suomen kieli on kovin köyhä yrittäessään ilmaista yhteisöllisyyden eri muotoja. Lähtökohtana on useimmiten sana yksi ja sen johdannaiset (kuten yhteiskunta, yhteisö, yhdyskunta, kuitenkin poikkeus seura-kunta).
Yhteisöllisyyden teoreettisessa hahmottamisessa on englanninkielessä keskeisessä asemassa kaksi sanajuurta socius ja common. Saksan kielen rikas yhteisöilmaisujen kirjo on oma juttunsa, enkä mene niihin tässä yhteydessä.
Muistamme varmaan Sigmund Freudin kolme kulttuurista kieltoa: älä tapa isääsi, älä nai äitiäsi, älä syö ystävääsi. Murhan ja insestin kielto ovat luonteeltaan erilaisia kuin tämä kolmas, kannibalismin kielto. Se asettuu meille kaikille yhteiseksi ja omakohtaiseksi kovin tutussa tilanteessa, syödessämme vaikkapa illallista. Se avaa – poiketen Freudin korostamasta kulttuuristen kieltojen aiheuttamasta ahdistavuudesta – positiivisen lähtökohdan yhteisölle: kun myönnämme kumppanillemme ihmisarvon, jopa ystävyyden, voimme iloita toisistamme – tosin tällöin ensisijaisesti ruokapöydän ääressä, kuluttaessamme yhdessä tai erikseen hankkimiamme luonnon antimia (ks. esim. Schmidt, 1993).
Sen sijaan sanan ”common” käsitehistoria vie meidät toisaalle. Lyhyesti tässä yhteydessä voisi todeta, että se viittaa yhteen tulemiseen ja luonnon niukkojen varantojen, veden ja ruuan jakamiseen, yhteisesti. Sitä käytetään eritoten tätä nykyä myös verbinä ”commoning” viittaamaan yhteisten resurssien yhdessä tuottamiseen. Tämä käyttö kyllä selvästi yrittää ylittää sanan historian ja juuren, ja se johtaa usein käsitteellisiin ongelmiin.
Kolmas paljon käytetty ilmaisu ja Marxinkin suosikki monissa yhteyksissä on association. Siinä on latinan sociare -sanaan (siis socius: liitto, kumppanuus) on lisätty ad– liittoutua, jolloin jo 1650 -luvulla merkitykseksi muotoutui ihmisten (persons) yhteistä tavoitetta toteuttamaan organisoitunut ryhmittymä (body).
Tällöin yhteisö ei muodostu ruokapöydän tai tulosten jakamisen ympärille vaan tuottamisen ja työn piiriin – siis siihen piiriin, jossa kohtaamme välittömästi tai välillisesti sen mikä on meidän keskeinen haasteemme tässä ja nyt: yhteiselämämme luonnon kanssa. Kuinka siis rakennamme kestävän sillan, suhteen sisäisen ja ulkoisen luontomme välille kulttuurisesti kestävällä tavalla?
… mutta millainen?
Minulle tämä on yhteisöllisyyttä, joka on rakennettava ensisijaisiin yhteisöihin, siis työyhteisöihin – ei siis toissijaisiin, tätä nykyä tuotannon ulkopuoliseen julkisen hallinnon piiriin. Tällöin nykyinen työn tekemisen muoto – palkkatyö/kuluttaja – käy ahtaaksi ja riittämättömäksi. Siten Fransis Fukuyaman tarjoilema heikko, ”julkishallinnollinen uudelleenjako” -sosialismi ei ole ratkaisu hänen kaipaamaansa yhteisöllisyyteen. Tarvitsemme aivan muuta, yhteisöllisyyttä.
Lähteet
Eaton G. 17.10. 2018. Francis Fukuyama interview: “Socialism ought to come back”
The End of History author on what Karl Marx got right, the rivals to liberal democracy and why he fears a US-China war. New Statesman https://www.newstatesman.com/culture/observations/2018/10/francis-fukuyama-interview-socialism-ought-come-back Luettu 19.10.2018.
Online Etymology Dictionary. 2018. https://www.etymonline.com Haettu 19.10.2018
Schmidt, L-H. 1993. Der Mensch is(s)t nicht was er ist – on the impossibility of social cannibalism. Arbejspapir 10-93 Center for Kulturforskning, Århus: Aarhus Universitet.