Viime aikoina on voimalla väitelty taholla jos toisellakin modernista rahateoriasta (MMT), puolesta ja vastaan.
Andrew Baker ja Richard Murphy pistävät paremmaksi artikkelissaan Moderni rahateoria ja verojen tehtävän muuttaminen yhteiskunnassa (Modern Monetary Theory and the Changing Role of Tax in Society, Baker, Murphy, 2020): nyt tarvitaan moderni veroteoria (MTT). He ryhtyvät kehittelemään teorian ensiaskeleita tukeutuen niihin kysymyksenasetteluihin ja keskusteluihin, joita on käyty MMT:n ympärillä, suhtautuen kuitenkin varauksellisesti joihinkin MTT:n perusväittämiin.
Verot – inhokista rakastetuksi
Mitkä onkaan sitten verojen tehtävät yhteiskunnassa? Baker ja Murphy listaavat kuusi:
1) Niiden rahojen takaisinkerääminen, joita julkinen valta on käyttänyt talouteen, tavoitteena inflaation hallinta,
2) Rahan arvon vahvistaminen luomalla valuutalle kysyntää vaatimalla verojen maksamista maan valuutassa,
3) Tulojen ja varallisuuden uudelleenjako,
4) Markkinoiden toiminnallisten puutteiden uudelleenhinnoittelu ulkoisvaikutusten hallitsemiseksi markkinahinnoista ulkoistetut kustannukset huomioimalla,
5) Talouden uudelleenjärjestely julkisen talouden politiikkayhdistelmän kautta,
6) Kannustamalla ja motivoimalla ihmisiä äänestämään demokratian vahvistamiseksi edistäen siten halukkuutta vaikuttaa siihen, miten verojen taso määritetään ja mihin verot käytetään. (Baker, Murphy, 2020,456-457, soveltaen).
Nämä verotuksen tehtävät eivät tietenkään tipu taivaasta vaan perustuvat teoreettisiin oletuksiin.
Valtavirtainen makrotaloudellinen ajattelu olettaa, että julkiset menot (G) rahoitetaan kerätyillä verotuloilla (T), ja kaikki alijäämät rahoitetaan lainalla (B) ja G:n tulisi olla korkeintaan T, mieluummin vähemmän. ”Nämä ovat vahvoja peruskäsityksiä, jotka ovat vaikuttaneet sosiaalimenojen rajoittamiseen kaikkialla Euroopassa taloudellisen kriisin jälkeisen säästöajan, jolla on ollut vahingollisia sosiaalisia seurauksia. (Baker, Murphy, 2020, 457).
Modernin rahateoria puolestaan lähtee siitä, että
1) Verot antavat valuutalle arvon. Hallitus, joka hyväksyy oman valuuttansa verotuksessa, luo kysyntää liikkeeseen laskemalleen valuutalle ja antaa merkityksen tälle modernille rahalle lupauksella, että sillä saa maksaa veroja seteleille painetun summan verran.
2) Vaatimus verojen maksamisesta maan valuutalla yleensä edellyttää, että kyseistä valuuttaa käytetään talouden vaihtovälineenä.
3) Valtion menojen perusmekaniikka – kun kansallinen suvereeni valuutta ja kansallinen keskuspankki ovat olemassa – edellyttää kyseisten valtion menoja saavien toimijoiden tilien hyvittämistä.
”Näin ollen verotulot eivät ole ennen menoja, vaan niiden jälkeen” (Baker, Murphy, 2020, 457). Siten veromenot ovat ensin ja vasta sitten verotulot, ei päinvastoin.
Lähtökohtana on, että
veromenot (G) = verotulot (T) +/- mahdollinen lainanmäärän muutos vuodessa (B) +/- synnytetyn rahan määrä vuodessa.
Kuten yksityisissä pankeissa rahan luomisessa tyhjästä lainaksi ja sen mitätöintiä (cancellation) lainanmaksulla, niin verojen maksaminen merkitsee valtion tyhjästä luoman velan ja siten vastaavan rahan mitätöintiä.
Tämä julkisen vallan vapauttaminen pelkästä yksittäisten verotoimenpiteiden hoidosta avaa veropolitiikalle suuremmat ja aktiivisemmat mahdollisuudet vastasykliselle makrotaloudelliselle vakauttamiselle … mutta paljon muutakin: voimme ryhtyä etsimään taloudelliselle vakaudelle (macroprudency) makrotaloudellisten (macroeconomic) ehtojen sijaan kokonaisyhteiskunnalliset (macrosocial) kriteerit. (Baker 2018).
Kuten tiedämme MMT korostaa sosiaalisena tavoitteenaan lähes yksinomaan täystyöllisyyttä, mutta se voisi olla paljon muutakin. Kun ja jos ”verotuksessa ei ole kysymys ”verotulot -> valtion menot” vaan ”valtion menot -> verotulot” -kierrosta, niin tämä mahdollistaa verojen tehtävän uudelleenmäärittelyn kokonaistaloudessa.
Verot voivat olla sosiaali-, talous- ja finanssipolitiikan (sääntely)väline sen sijaan, että veroilla vain tasapainotettaisiin valtion taloudenpitoa ja oltaisiin välinpitämättömiä sen suhteen, miten tämän tasapainon mahdollistama rahasumma on kerätty. (Murphy 2019, 145).
Miten tämä olisi mahdollista? Siihen MMT ei vastaa. Saamme avaramman näkökulman tilanteeseen jos toteamme että kaikki kulutus on tuotantoa ja kaikki tuotanto on kulutusta. Koti , yhteisö- ja julkistalous eivät siis vain kuluta vaan tuottavat jotain olennaista, ”hyvää elämää” ja funktionaalinen tavara- ja palvelutuotanto ei vain tuota vaan kuluttaa, ja rajusti, aivan yhtä olennaista – luontoa.
Jospa jakaisimme jakaa talon pidon (macrosocial) koti-, yhteisö- ja julkistalouteen (care economy) ja funktionaaliseen tavara- ja palvelutuotantoon (consum economy).
Tällöin taloudellinen vakaus (macroprudency) perustuisi sosiaaliseen pyrkimykseen (social purpose), joka asettuu huolenpidon, care – luonnon ja ihmisen – kautta niin kuin se on tätä nykyä määritetty YK:n Agenda2030:ssa ja 17 kehitystavoitteessa. Makrotalous rakentuisi siis osaksi yhteiskunnallista (macrosocial) kokonaisuutta.
Mitä siis pitäisi tehdä? – ajatuskoe
Valtiovalta, julkinen valta yleensäkin, kerää tulonsa veroina. Perinteellinen ajatus on, että verot kerätään jo saadusta tulosta jälkikäteen, ex poste, kuinkas muutenkaan. Verojen keräämishetken menot on kuitenkin jo maksettu ja siten veroilla varaudutaan maksamaan ennakoitavissa olevia, tulevia kuluja, ex ante, etukäteen.
Siten julkinen valta toimii kuin pankkiiri: sen keräämät varat ovat resursseja arvojen tuottamiseen eikä rahaa maksamaan tämän hetkisiä menoja, ne on jo maksettu.
Julkinen valta ei siis kerää rahaa julkisten kulujen maksamiseen vaan antaa lainaa julkiseen ja yksityiseen tuotantoon (opetus, terveys, liikenne, turvallisuus, infrastruktuuri …) ja saa lainansa takaisin verojen kautta. Näillä lainoilla on siis mahdollistettu yhdessä sovittujen arvojen tuottaminen eikä siis vain kulutettu jotain muualla tuotettua.
Verotuksen tasolla päätetään mikä on annetun lainan korko riippuen siitä mikä on rahoitustilanne, ts. onko korko positiivinen tai negatiivinen. Tarvittaessa voidaan kääntyä keskuspankin puoleen rahoituksen ohjauksen toteuttamiseksi. Voisimme siis vielä ajatella, että julkinen, valtiovarainministeriön hallinnoima pankki on osuustoiminnallinen pankki, jonka omistajina toimivat kansalaiset, valtuustona eduskunta ja hallituksena valtioneuvosto.
Olisimme siis kaikki iloisia veronmaksajia … mutta vain jos nykyinen valheellinen, ruma ja epäreilu ”hyvä elämämme” kääntyisi todeksi, kauniiksi ja reiluksi elämäksi – mutta se on sitten jo toinen juttu se.
Viitteet
Baker, A. 2018. Macroprudential regimes and the politics of social purpose, Review of International Political Economy, 25(3) 293-316.
Baker, A., Murphy, R. 2020. Modern Monetary Theory and the Changing Role of Tax in Society Social Policy & Society, 19(3) 454–469.
Murphy, R. 2019. Tax and modern monetary theory. Real-world economics review, October 2019 138 – 147.