Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra antaa twiitissään (3) tukensa sisäministeri Mari Rantasen ajatukselle:
”- Suomessa on lähdetty tähän saakka siitä, että on oikeuksia saada palveluita, mutta ei velvoittavuutta.”
Enemmän velvollisuuksia ja vähemmän oikeuksia! Siinäpä linjanveto!
Kuten tiedämme on vuosisatainen juridinen kiista siitä, määrittelevätkö oikeudet velvollisuudet VAI velvollisuudet oikeudet. Määrittääkö valtiovalta ensin esimerkiksi kansalaisten oikeudet oppimiseen ja sitten oppivelvollisuuden vai päinvastoin, koulukäynti on kansalaisten velvollisuus, siis velka valtiolle, joka pitää kuitata koulua käymällä.
Kun kirkko sanoo, että olemme elämämme velkaa Jumalalle, niin vahva valtio sanoo, että olemme syntymästä saakka velallisia valtiolle jopa siihen mittaan, että valtio voi vaatia oman henkemme uhraamista tuon lainan maksamiseksi.
Valtiovalta ei siis ole keino yksilöiden suojelemiseksi ja heidän auttamisekseen saavuttamaan omat päämääränsä. Päinvastoin yksilöistä tulee väline – vahvan valtion elämälle, jossa talous ja valtiokoneisto on sulautettu yhteen kansakunnan kunnian nimissä. Ja velvollisuuksien kautta määritetyissä oikeuksissa on kysymys vain ja vain oman kansakunnan kansalaisten oikeuksista – ei ihmisoikeuksista. Ne kiistetään tai vähintäänkin relativisoidaan, kuten ”ilmastoabortti” – keskustelu hyvin osoitti.
Kysymys on siis kansallisen identiteetin ensisijaisuudesta, eron tekemisestä ensin suhteessa muihin, niihin toisiin, ja sen jälkeen omien oikeuksien määrittelystä – ei kaikkien ihmisoikeuksista. Se on siis identiteettipolitiikkaa, identarismia (identitarianism).
Identitarismiin liittyy neljä ajatusta:
”Ensinnäkin: ihmiset määritellään ensisijaisesti heidän kuulumisensa tiettyyn sosiaaliseen ryhmään ja/tai heidän johonkin sosiaaliseen ryhmään liittyvän uskollisuuden perusteella (esim. rotu, etnisyys, sukupuoli, seksuaalinen mieltymys, kansallinen alkuperä tai kansalaisuus, kieli, taloudellinen luokka, kaikkien sosiaaliset roolit kaikenlaiset sosiaaliset instituutiot, erityisesti uskonnot jne.).
Toiseksi: erityiset moraaliset hyveet ja erityinen myönteinen moraalinen arvo tai hyvyys lasketaan kaikille kyseisen sosiaalisen ryhmän jäsenille ja tälle sosiaaliselle ryhmälle itselleen, kutsutaan sitä Meiksi.
Kolmanneksi: erityiset moraaliset paheet ja erityinen negatiivinen moraalinen aliarvostaminen tai pahuus lasketaan tiettyjen muiden sosiaalisten ryhmien jäsenille ja noille ryhmille itselleen, joita kohtaan sitten kollektiivisesti osoitetaan kiihkeästi epäluottamusta tai jopa kiusataan ja pilkataan niinä Toisina. …
Neljänneksi: tämän Toisen luominen johtaa myös voimakkaisiin tai jopa pakkomielteisiin pelkoihin siitä, että me turmellumme, ne toiset soluttautuvat ja sekoittavat kulttuurimme kulttuurinsa, jonka jäsenten katsotaan sitten olevan sekä piilossa sisällä (tautien tai epäpuhtauksien kantajina) että myös avoimesti kulttuurimme ulkopuolella (sisään tunkeutuvina uhkina, jotka ympäröivät Meitä).” (2)
Tätä identiteettipolitiikan ajatusta ei voida sovittaa yhteen ihmisarvopolitiikan kanssa. Ihmisarvopolitiikassa todetaan ensin: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina arvoltaan (dignity) ja oikeuksiltaan” ja taataan – periaatteessa – että kaikilla, kuuluvatpa he mihin ryhmään tahansa, on ihmisarvo, joka kiistämätön.
Siten tämä jokaiseen yksittäiseen yksilöllisyyteen liitetty universaali määrite ei voi tai saa tuhoutua kun hän mitä moninaisimpien arkipäiväisten välitysten kautta toimii myös osana ihmiskuntaa – kuten me nyt teemme kaiken aikaa.
Miettikääpä vain miten paljon työtä ja vaivaa on nähty ympäri maailmaa, kun istahdamme läheiseen kahvilaan juomaan kupin kahvia tai teetä sämpylän kera. Meidän ongelmamme on, että emme tiedä kenelle se on ollut ilo ja kenelle tuskaa ja taistelua, elämästä ja kuolemasta. Selviämme siitä kaikesta maksamalla muutaman euron, meillä on vain cash-nexus heihin kaikkiin.
Nyt kun ekologinen realismi pakottaa meitä radikaalisti muuttamaan suhdettamme luontoon – niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin – on ihmisarvopolitiikan siirryttävä nykyisestä tavaravälitteisyydestä yhteisövälitteiseksi, ekologiseksi demokratiaksi. Meidän on nyt ratkaistava kuinka hoidamme velvoitteemme kaikkia ihmisiä kohtaan, ihmisvelvoitteemme.
Identiteettipolitiikka johtaa loputtomiin vastakkainasetteluihin ja loputtomiin kansallisesta menneisyydestä kaivettuihin narratiiveihin, joilla vastakkainasetteluita oikeutetaan, voiman asettamista voimaa vastaan – kuten nyt Ukrainassa.
Viitteet
(1) Aaltonen, J. 2023. Maahanmuutto on keskeinen syy nuoriso- ja jengirikollisuudelle, arvioi sisäministeri Rantanen HS 1.7.2023.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009678723.html
(2) Hanna, R. 2023 Dignity, Not Identity. Medium 17.2.2023.
https://bobhannahbob1.medium.com/dignity-not-identity-7ca561aeaf1f
(3) Purra, R. Twitter 01.07.2023