Tässä hyvää perustaa tilanneanalyysille Ukrainassa …
Heikki Patomäki:
Venäjän ehdotus sopimukseksi Naton kanssa: kuinka ylittää konflikti?
Patomäen analyysissa ovat idealismi ja realismi vastakkain. Itse lisäisin nationalismin mukaan seuraavalla tavalla:
Liberalismi oikeuttaa yksilöllisen kokemuksen kaiken toiminnan universaaliseksi lähtökohdaksi. Se tulkitaan yksilökohtaisen toiminnan vapaudeksi.
Nationalismi puolestaan perustuu kokemukseen turvallisuusyhteisöstä, joka puolestaan kääntyy kansallistunteeksi.
Yksinapaisessa maailmassa johtava maailmanvalta voi pyrkiä liberalistisen hegemonian levittämiseen uskoen sen universaaliseen ihmisoikeudelliseen perustaan. Jos olemme moninapaisessa maailmassa, liberalistista hegemoniaa ei voida pitää enää universaalisena, koskapa meillä ei ole yhteistä, universaalia käsitystä hyvästä elämästä.
Liberalismi johtaa yhteyksien rakentamiseen markkinoiden kautta, nationalismi puolestaan hegemonisiin hankkeisiin. Jos vastassa on riittävän voimakas toinen kansakunta, ajaudutaan sotarealismin pelikentälle, jota Patomäki hyvin kuvaa.
Jos kuitenkin ympäristökysymys kaikkineen on nyt jo turvallisuuskysymys kaikille kansakunnille, siis pelon ja uhan kokemus on universaali, sotarealismille ei ole enää perustaa. Ei ole rauhaa kansakuntien kesken ilman sovintoa luonnon kanssa ja ei ole sovintoa luonnon kanssa ilman rauhaa kansakuntien kesken. Se on rauhanrealismia.
Rauhanrealismin ohjelma on suunnattomasti vaativampi kuin sotarealismin. Kysymys on perustaltaan ja viime kädessä siitä, kuinka saamme järjestettyä monen muun ylitsekäyvän ongelman kanssa kamppaillessamme edes ruokaa kaikille 10 miljardille ihmiselle:
”Maailmanlaajuinen maatalous ylirasittaa voimakkaasti planettamme rajoja ja asettaa haasteen tulevaisuuden elintarviketurvalle, jotta se ei vaaranna maapallon järjestelmän kestävyyttä.”
Tutkimuksen perusteella lähtien ”neljästä toisiinsa liittyvästä planeetan rajasta (biosfäärin eheys, maajärjestelmän muutos, makean veden käyttö, typen virtaukset) … osoitamme, että lähes puolet nykyisestä globaalista ruuan tuotannosta perustuu planeetan kestävien rajojen ylittämiseen. … Jos näitä rajoja noudatettaisiin tiukasti, nykyinen elintarvikejärjestelmä voisi tarjota tasapainoisen ruokavalion (2 355 kcal henkeä kohti päivässä) vain 3,4 miljardille ihmiselle. … siirtyminen kohti kestävämpiä tuotanto- ja kulutustottumuksia voisi tukea 10,2 miljardia ihmistä kestävien rajojen sisällä. Keskeisiä edellytyksiä ovat alueellisesti uudelleen jaettu viljelysmaa, parannettu vesiravinteiden hallinta, ruokahävikin vähentäminen ja ruokavaliomuutokset.” (Gerten, D., Heck, V., Jägermeyr, J. et al. Feeding ten billion people is possible within four terrestrial planetary boundaries. Nat Sustain 3, 200–208 (2020). https://doi.org/10.1038/s41893-019-0465-1).
Kysymys on siis ei enemmästä tai vähemmästä kuin haluammeko rakentaa yhteisön koko ihmiskunnan yhteiselle tulevaisuudelle vai kuvittelemmeko todella, että vain jotkut ovat oikeutettuja siihen liberalismin, nationalismin ja sotarealismin nimissä.