Ketjut ja polut
SOTE kaatui, mutta miksi? Kahta perussyytä on ehdotettu: koko hanke oli liian suuri ja monimutkainen kokonaisuus ja toisaalta että siinä yritettiin liittää yhteen öljyä ja vettä, yksityistä ja julkista palvelutuotantoa. Ei onnistunut.
Alkuperäisessä SOTE -hankkeessa ajatuksena oli vähintäänkin kolmenlainen integrointi: vertikaalinen (siis perus- ja erikoishoito), horisontaalinen (siis terveydenhoidon eri sektorit ja sosiaalihuolto) ja ajallinen (siis se, että eri hoitotapahtumat muodostavat loogisen ja etenevän hoitoketjun).
Kaikista näistä olisi pitänyt muodostua meille itse kullekin ymmärrettävissä ja hallittavissa oleva osa oman elämänpolkumme kokonaisuutta ilman kohtuutonta pelkoa omakohtaisesta tai lähimmäisen selviämisestä, tai huolta talouden romahtamisesta.
Kun vertikaalinen ja horisontaalinen integraatio muotoilee kunkin tapahtuman rajat, sen sisällöllisen laajuuden ja syvyyden, ajallinen integraatio puolestaan ilmaisee ajatuksemme hyvästä elämästä ja sen kulusta.
Siten SOTE -haaste on loogiselta rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin meillä on edessä sekä perusturvan, koulutuksen että työsuhteiden uudistamisessa: on pystyttävä irrottautumaan teollisen yhteiskunnan massaratkaisuista, joihin sisältyy ylitsepääsemätön vaikeus tunnistaa ja tunnustaa yksilökohtaisten tilanteiden lähes loputon monimuotoisuus.
Tällä hetkellä jokaiseen askeleen ottamiseen, siirtymiseen tapahtumasta/tilasta toiseen liittyy riski putoamisesta johonkin ennalta arvaamattomaan pimeään tai ahdistavaan loukkoon, jota hallinnointi (governance) ei tunnista eikä tunnusta, ei SOTE -hallinto mutta ei myöskään koulu- tai työvoimahallinto, puhumattakaan yksityisen sektorin vastentahtoisesta suhtautumisesta koko integraatio -ajatukseen.
Kysymys ei siis ole vain SOTE:sta vaan laajemmista periaatteista kuinka ”systeemimme” toimii. Edessä ei ole helpompia, yksikertaisempia, helposti lohkottavia ja ajoitettavia haasteita vaan päinvastoin: kaikkien haasteiden systeeminen luonne – ts. että kaikki riippuu kaikesta – korostuu.
Meidän on löydettävä yhteistä, yhdessä tuotettua yhteiskunnallista aikaa, siis vapaata aikaa hallinnoidaksemme yhdessä ja kukin omaa elämänpolkua – ei siis vapaa-aikaa työn vastakohtana. Kuten tiedämme koulu, schole, oli alun perin juuri tähän tarkoitettua omaa aikaa.
Historiallisesti tarkasteltuna, teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä meistä itse kukin on saanut henkilökohtaiseen käyttöönsä ja ohjaukseensa ennen näkemättömän määrän yhdessä tuottamiamme yhteisöllisiä resursseja. Niiden enemmän tai vähemmän vaivaton käyttö ja yhteensovittaminen arkipäivässämme ilmenee meidän itse kunkin yleisälynä, general intelligence; älynä toimia mitä erilaisimmissa tilanteissa. Yleisäly on omaisuuttamme, mutta se ei realisoidu yksityisenä omaisuutenamme, vaan henkilökohtaisina ominaisuuksinamme, yksilöllisenä mutta yhteisöllisesti tuotettuna älykkyytenä.
Käteismaksusuhde
Normaalissa kaupankäynnissä lähtökohtana on, että voimme vaihtaa melkeinpä minkä tahansa mihin tahansa. Vaihdon piirissä emme siis moralisoi. Vaihdon väline – raha – näyttäytyy vain neutraalina välineenä, jolla ilmaistaan vaihdon arvo. Tälle käteismaksusuhteelle, cash-nexus, on olennaista, että se ei jätä sidoksia vaihdon osapuolten välille, kun vaihto on tehty – kiitollisuuden velkaa/iloa ei synny, kaikki voivat lähteä omille teilleen.
Kuten tiedämme, olemme tätä nykyä käteismaksusuhteessa ihmisiin ympäri maailmaa: se, mitä minä tai sinä maksan/t yksittäisestä tuotteesta tai palvelusta vaikuttaa satojen ja tuhansien ihmisten kohtaloihin. Nuo kohtalot eivät tule meille tietoon kauppaa käydessämme – jos lainkaan.
Osake-yhtiöiden lakisääteisenä tehtävänä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jotka eivät kuitenkaan ole henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön velvoitteista. Osakkeenomistajien vastuu on laissa rajoitettu ainoastaan heidän yhtiöön sijoittamiin varoihin. Kuten sanonta sanoo: voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan, ts. jätetään julkisen vallan maksettavaksi, jos yhtiön rahat eivät riitä.
Käteismaksusuhteella saamme kyllä tavarat ja palvelut markkinoille myytäväksi ja ostettavaksi, mutta tämän vaihtoarvoihin perustuvan globaalin taloussysteemin arvoihin ei sisälly biosfäärin – ihmisen tai ympäristön – elämän ylläpitäminen ja uusintaminen. Tämä systeemivirhe on tuhoamassa koko systeemin olemassaolon edellytykset, koskapa se on rakentanut sisäisen ja ulkoisen luonnon reaalisen suhteen – työn ja tuotannon – arvolle, joka viittaa vain itseensä, ts. sillä ei ole mitään muuta arvoa kuin lisätä itseään.
Systeemien johtaminen
Systeemien johtaminen käytännöllisen humanismin (Marx) pohjalta edellyttää uutta lähestymistapaa teknologiaan, hallinnointiin ja arvoihin. Se merkitsee, että teknologia ja taloudelliset arvot, joita rahalla mitataan, eivät ole vain välineitä, neutraaleja keinoja tavoitteiseen pääsemiseksi vaan niiden valintaan, tuottamiseen ja käyttöön liittyy olennaisia, yhdessä sovittavia sisällöllisiä arvoja; kysymys ei siis ole vain vaihto-, käyttö- tai näyttöarvoista vaan myös yhteisöllisistä arvoista, commonal values.
Kuinka sitten yhteisöllinen älymme, general intelligence, ja siten talouden pitomme voisi rakentua yhteisöllisten arvojen, commonal values, pohjalta?
Uskokaa tai älkää, mutta tätä pohditaan intensiivisesti mitä moninaisimmissa tutkimus- ja kanssalaisryhmissä ympäri maailmaa. Otan esimerkiksi vain yhden niistä. Sitä vetää suomalainen professori Akseli Virtanen. Tutkijaryhmän nimi tätä nykyä on The Economic Space Agency, ECSA. Nimi viittaa pyrkimykseen rakentaa uuden tyyppisiä taloudellisia toimijatiloja. ECSA etsii ja suunnittelee:
1. uutta hajautettua arvomuotoa: yhteisöllistä, organisatorista, relatisoitavissa olevaa arvomuotoa, joka hyödyntää kykyämme toimia yksilökohtaisesti yhdessä, yksilöitymällä rakennamme yhteisöämme.
2. uutta tapaa laskea arvoja, siis kehittää arvon mittaustapoja, jotka kattavat eettiset lähtökohdat, mukaan lukien esteettiset ja laadulliset arviot siitä, mitä ajatellaan arvokkaaksi.
3. arvon suhteellisuutta ja yhteiskunnallisuutta – siis tapaa, jolla tunnistaudumme ja toimimme yhdessä ja jolla voimme hyödyntää (leverage) yhdessä toimisemme kykyä, jota vanha taloudellinen kielioppi ei lainkaan ymmärrä.
ECSA on jo rakentunut toiminta-alustan (stack), jonka aktivoimiseksi on kehitetty uudenlainen kollektiivinen rahoitusväline (ECSA cryptotoken) ja melkoinen määrä ohjelmistoja, joilla rakennetaan taloudellista tilaa (space), joka mahdollistaa arvokeskustelun, -määrittelyn ja -mittauksen yhteisöarvojen pohjalta (commonal values).
ECSA pitää työseminaareja ympäri maailmaa. Nyt on juuri menossa MoneyLab #6: Money Infrastructures Siegenin yliopistossa Saksassa.
SOTE siis …
Näytelmä, jonka olemme nähneet SOTE:n ympärillä, kertoo siis paljon muustakin kuin perustuslaista ja kuinka tulkita yksityisen ja julkisen vastuun rajat. Kysymys on pitkälti siitä mihin ajatukseen valtiovalta ja julkinen valta yleensäkin tukeutuu.
Sulkekaamme autoritäärinen, konservatiivinen, oligarkkitalouteen perustuva valtiomalli pois. Valtiovalta voi tukeutua ja siten uskoa markkinavoimiin taloudellisen tasapainon etsimisessä, jääden itse ”yövartioon”. Valtiovalta voi tukeutua ”elinvoimaan”, saksalaiseen ordoliberalismiin, joka nimensä mukaisesti yrittää pitää kurissa ja lain puitteissa, ordo, markkinavoimaisen kilpailun. SOTE -näytelmässa oli juuri kysymys tämän ajatusmallin tulkinnasta: kuinka paljon lakia ja ohjausta, kuinka paljon kilpailua.
Valtiovalta voi myös tukeutua yhteisövoimien kehittämiseen esimerkiksi seuraavilla tavoilla (Meretz, 2013, soveltaen):
– tuotantotarpeet määritellään etu- eikä jälkikäteen markkinoilla,
– tavoite-erimielisyydet ratkaistaan yhteisön sisällä eikä ulkoisteta markkinoille,
– tuotanto palvelee yhdessä asetettuja eikä vieraita, ulkopuolisia tavoitteita,
– tavoitteet ovat monisuuntaisia ja moninaisia eivätkä yksiarvoisia (=voitto),
– ajankäyttö liittyy elämän laadun määrittelyyn eikä ajan säästämisen pakkoon,
– tavoitteena myönteinen vuorovaikutus eikä erottelu ja poissulkeminen,
– tavoitteena on yhteistyön eikä kilpailun logiikka.
Jos julkinen valta ryhtyisi siis edistämään yhteisövoimia markkina- ja elinvoimien sijaan edessä olisi tuotannon ja uusintamisen (production/reproduction) keskinäinen paikanvaihto: sen sijaan että kun uusintaminen nyt on alistettu suorasukaisesti tuotantannolle, tuotanto siirtyisi palvelemaan sekä ihmisen että luonnon uusintamista – ja sehän on käytännöllisen humanismin vuosisatainen tavoite.
Viitteet
Meretz, S. 2013. Peer-Commonismus Veranstaltungsreihe »Marktwirtschaft, solidarische Ökonomie, Peer-Commonismus« des AStA der Uni Göttingen, 13.6.2013. https://keimform.de. (haettu 18.05.2015)
—– 2019. MoneyLab #6: Money Infrastructures, INSTITUTE OF NETWORK CULTURES, University of Siegen, Siegen. Workshop materials. http://networkcultures.org/moneylab/events/ (haettu 11.03.2019)