Oheinen otsikko (taisi olla joku tv-sarja 1970-luvulla) tuli tänään jostain syystä mieleeni, ja joka kuvaa tämän kevään erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä kokemuksia. Voisin tämän tekstini sanoittaa niinkin, että ”kevät koronan jälkeen”, mutta koska en mielelläni kirjoita sairauksistani, jääköön se tähän. Mutta sen voin kuitenkin kertoa, että syksyllä sairastamani korona (neljästä rokotuksesta huolimatta), on jättänyt jälkensä, mutta tästäkin selvitään, toivon mukaan.
No niin, pääsiäinen ja vappu meni osaltani nopeasti ja vappua olin myös puhaltamassa (saksofonilla) Kyröskosken torilla. Nyt kun tuli mieleen, olen ollut vappua ja muitakin juhlia puhaltamassa jo aika monena vuonna alkaen 1970-luvulta. Näitä muistoja tulikin mieleeni nyt vapun aikaan, kun telkasta tuli Kom-teatterin 50-vuotisjuhlakonsertti, jonka taisin katsoa ja kuunnella ainakin kahteen kertaan. Huikeita lauluja, sävellyksiä ja sovituksia, joille ei ihan äkkiä löydy vertaa ainakaan tämän ajan musiikista.
Poliittinen laululiike oli silloin (1970-luvulla) voimissaan monilla paikkakunnilla ja erilaisia soitin- ja lauluryhmiä syntyi kuin sieniä sateella. Varmasti oppia ja mallia otettiin juurikin Kom-teatterista ja Agit Propista, ja itsekin olin mukana hetken aikaa eräässä poliittisessa lauluryhmässä, tosin säestäjänä. Kyseessä oli siis Vammalan seudulla vaikuttaneesta ryhmästä, ja esiinnyimme muistaakseni Vammalan lisäksi ainakin Porissa ja Harjavallassa.
Kovin pitkään tämä ryhmä ei ollut koossa, muistaakseni yhden jäsenen työtapaturma oli lopettamisen syynä – ja lisäksi maailman muuttuminen toisenlaiseen suuntaan, jolloin poliittisilla lauluilla ei enää ollut samanlaista tilausta kuin aiemmin. Mutta nuotti- ja sanoituskansio on edelleen tallella hyllyssäni, jos/kun jonain päivänä niitä vielä tarvitaan. Valitettavasti ihan samaa ryhmää ei enää ole mahdollista saada kokoon, mutta suurimman osan kyllä, jos tahtoa olisi. Ja miksei olisi?
Huomaan muuten tätä blogia kirjoittaessani, että usein muistelen mennyttä maailmaa ja elettyjä vuosia, oli sitten kyse lähes mistä asiasta tahansa. Mutta niin kaiketi tämä elämänpiiri kulkee, kuten jo Eino Leino runossaan Nocturne (v.1903) osuvasti kirjoitti: ”En ma enää aja virvatulta, ompa kädessäni onnen kulta, pienentyy mun ympär elon piiri, aika seisoo nukkuu tuuliviiri, edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie”.