Tiedättekö, ne lastenkasvatusjutut, joissa neuvotaan ”Viisi vinkkiä parempaan uneen”, ”Kolme vinkkiä iloiseen ruokailuun” ja niin edelleen. Näillehän on myös aikuisten kasvattamiseen suunnatut vastineensa vastaavista aiheista – ”Eroon stressistä”, ”Nuku paremmin”. Itse uskallan harvassa asiassa antaa tällaisia vinkkejä. Omat kasvatusoppini ovat sekasotku perstuntumaa, kriittistä pedagogiikkaa, satunnaisia lukemiani kasvatusoppaita ja sitä mitä ylipäätään ajattelen ihmisenä olemisesta toisen ihmisten kanssa.
On kuitekin yksi vinkki, jonka tahdon jakaa kanssanne. Ennen kaikkea siksi, että kyseinen keksintö helpotti aivan merkittävästi perheemme elämää. Se on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka usein kasvatuksessa positiivisuus toimii käskyjä paremmin, kuten kaikki tiedämme. Haastavaa on, kuinka kääntää arkiset pakot innostaviksi ja positiivisiksi jutuiksi. Siihen tarvitaan kekseliäisyyttä. Asia, jota mielestäni kasvatuspuheessa korostetaan aivan liian vähän.
Minun tekisi mieli kirjoittaa CV:een, että äitiys on opettanut minulle häpeämätöntä improvisaatiokykyä ja treenannut nokkeluuttani. Mutta eihän niin voi sanoa. Eihän vanhempana opi mitään, mistä työelämässä olisi hyötyä. Tai ainakaan sitä ei saa sanoa ääneen saati kirjoittaa CV:een.
Hups, taisin eksyä aiheesta. Nyt asiaan. Tässä rakkaat lukijat arjen kasvatusinnovaatio, josta myönnän olevani pikkuisen ylpeä. Se liittyy hampaidenpesemiseen.
Vielä vuosi sitten kaksivuotiaan lapsemme hampaidenpesu oli yhtä tuskaa. Oli onni, jos hampaita onnistui sohaisemaan harjalla, pesuksi sitä oli turha nimittää. Kun yötissi oli jäänyt pois kaksivuotissynttäreiden aikaan, olimme myös alkaneet lepsuilla kariesbakteerin välttelyssä. Kun hampaidenpesu ei sujunut, alkoivat reiät huolettaa.
Sitten minä keksin sen, nimittäin hampaidenpesutarinan. Eikä minkä tahansa tarinan, vaan hampaidenpesijäkissan tarinnan. Kissa saapaa paikalle, kun painaa hammasharjan kyljessä olevaa kissan kuvaa. Kissa auttaa hampaidenpesusssa ja kertoo samalla, mitä on puuhannut ja suunnittelee puuhaavansa. Usein kissa seikkaili Totoroiden ja kissabussin kanssa. Suosittu oli muun muassa tarina, jossa kissa ja kissabussi yhdessä pelastivat lapsen, milloin eksyksistä, milloin tulipalosta tai puun latvasta.
Keksinnön ainoa varjopuoli on tarinoiden jatkuva keksiminen. Formaattina kahden minuutin satu ei ole helpoin, onneksi pian kolmevuotias ei vielä ole niin nuuka. Välillä satujen keksiminen on hauskaa ja jututkin olivat jotenkin järkeviä. Toisinaan sitä pakottaa suustaan järjellisiä lauseita hampaita kiristellen.
Jossain vaiheessa kissa oli niin suosittu, että lapsi ryntäsi innoissaan hammaspesulle. Toisinaan myös hammasharjan muut hahmot tulivat kylään; itse asiassa koko homma taisi alkaa moottorista, jonka saattoi käynnistää tähden kuvasta ja koko hurisi koko hampaiden pesun ajan.
Nykyään kissa saapuu vain satunnaisesti ja hampaiden pesu sujuu ihan kivasti muutenkin. Vaikka kovin pitkää aikaa lapsia ei anna hampaitaan hinkata. Harkitsenkin tiimalasin hankkimista. Siitä voisi yhdessä seurailla, onko hampaita harjattu suositellut kaksi minuuttia. Tiimalasia ei ole toistaiseksi tullut kaupassa vastaan. Mistäköhän sellaisen saisi?
Hampaidenpesusatu ei varmasti toimi kaikilla lapsilla, mutta erityisesti tarinoita ja kirjoja rakastavan lapsen kohdalla suosittelen kokeilemaan, jos hampaiden pesu muuten tuntuu vaikealta.
Ei kun…tämähän oli innovaatio eikä se ole mikä vain idea vaan taloudellisesti tuottaa idea. Eli unohtakaa kertomani ja ostakaa pian aukeavasta verkkokaupastani satuja soittava hammasharja, mukana kolme valmissatua. Myynnissä myös laadukkaita lisäsatuja, niitä joita itse kertoilen hampaiden pesun lomassa lapselleni.