Suomessa raiskataan arvioiden mukaan vuosittain 15 000 aikuista naista ja tämän lisäksi joukko lapsia ja miehiä. Tähän mennessä yksikään pääministeri ei ole pitänyt hätäkokousta tämän vuoksi, vaikka syytä olisi. Yhteiskunta ei myöskään ole tehnyt voitavaansa raiskausten vähentämiseksi ja uhrien auttamiseksi.
Nyt poliisi tutkii Kempeleellä tapahtunutta raiskausta, jonka tekijäksi epäillään ulkomaalaistaustaista miestä. Sitä, onko kyseessä turvapaikanhakija, poliisi ei ole kertonut. Uhri on 14-vuotias enkä osaa edes kuvitella, kuinka pahalta, vihaiselta tai voimattomalta hänestä ehkä juuri nyt tuntuu. Hän on kokenut vääryyden, jota kenenkään ei pitäisi kokea.
Raiskaus on aina rankka kokemus, joka kyllä ansaitsee ministerien hätäkokouksen. Kaikki raiskaukset, eivät vain ne, joissa epäilty on ulkomaalainen. Tosin ilmeisesti hätäkokous käsitteli pikemminkin yleisen järjestyksen turvaamista, toisin joidenkin uutisten perusteella saattoi luulla. Ajankohdan synnyttämä ja median vahvistama kytkös raiskaustapaukseen tuskin ainakaan on omiaan edistämään järjestystä. Seurauksena on myös sellaisen rasistisen puheen, jossa (ruskeat) maahanmuuttajamiehet nähdään uhkana syntysuomalaisille (valkoisille) naisille, vahvistuminen.
Raiskausten taustalla vaikuttaa raiskauskulttuuri, joka elää ja kukoistaa myös täällä Pohjoismaissa. Se näkyy siinä, että oikeudessa raiskauksen uhrilta saatetaan kysyä, minkälaisia pikkuhousuja hän käyttää, siinä, kun naisia neuvotaan olemaan pukeutumatta minihameisiin tai raiskauksen tekijää ymmärretään enemmän kuin uhria.
Raiskauskulttuurin ydin on siinä, että ajatellaan naisen tietyissä tilanteissa itse aiheuttaneen raiskauksen tai nähdään raiskaus oikeutettuna tai vähintään ymmärrettävänä. Usein tämä on piiloista ja vaikeasti huomattavaa, sillä ajatus siitä, että naiset on vastuussa sekä omansa että miesten seksuaalisuuden kontrolloinnista, elää syvällä kulttuurissamme. Se näkyy kuitenkin asenteissa: vuonna 2010 70% suomalaisista katsoi, että tietyissä tilanteissa uhri on ainakin osittain vastuussa raiskauksesta. Suomessa tällaisia asioita ovat esimerkiksi uhrin päihtyneisyys, seksikäs pukeutuminen tai käytös, useat seksikumppanit sekä aikaisempi seksi uhrin ja raiskaajan välillä. Toisissa kulttuureissa nämä määreet voivat olla toisia, mutta pohjakuvio on sama: tietyssä tilanteessa raiskaaminen on ymmärrettävämpää kuin toisessa.
Erityisesti raiskauskulttuuri elää niiden rasistien puheissa, jotka kaikkein äänekkäimmin tahtovat suojella valkoisia syntysuomalaisia naisia turvapaikanhakijoiden väkivallalta. Feministien tai pakolaisia puolustavien naisten raiskauksen toivominen on heille ihan ok. On ihan ok, uhata raiskauksella tai soittaa uhkaavia puheluita itselleen epämieluisille järjestöille. Joidenkin naisten raiskaaminen on oikeutettua. Minä en kaipaa näiden tyyppien suojelua. He pelottavat minua.
Nimittäin uhkauksista on lyhyt matka tekoihin. Voisiko maamme johto havahtua tähän uhkaan ajoissa?
Turvapaikanhakijoiden ja heidän parissaan työskentelevien kohdalla sanoista on jo edetty useisiin väkivaltaisiin tekoihin. Sipilä ei kutsunut hätäkokousta koolle, kun perheelleen soittamassa ollut turvapaikanhakijamies pahoinpideltiin. Järjestyksestä huolehtimisen ohella toivoisin, että hallitus nimeäisi turvallisuusuhan: väkivaltaisen äärioikeiston, joka on selvästi voimistumassa ja muuttumassa vaarallisemmaksi.
Hallituksen lisäksi median on syytä kantaa vastuunsa. Aivan erityisesti, kun vastuuttomuudellaan se tässä kysymyksessä konkreettisesti edistää äärioikeiston kannatuksen nousua.
Nostan esimerkiksi nimettömän poliisilähteen heitot häirinnän lisääntymisestä vastaanottokeskusten läheisyydessä. Siis kuka on häirinnyt, missä ja kuinka paljon? Vastuullinen media olisi jättänyt omaan arvoonsa informaatioarvoltaan heikon ja luotettavuudeltaan kyseenalaisen lausunnon, joka on luonteeltaan kokonaista kansanryhmää leimaava ja jota on helppo käyttää rasistisen vihan lietsontaan.
Yleisemmin median olisi syytä havahtua tajuamaan, että kyse on ihmisten turvallisuudesta ja hengestä. Joka kerta, kun media rakentaa ääripääasetelman, jossa vastakkain ovat ihmiset, joiden mielestä Suomen on täytettävä ihmisoikeusvelvoitteensa ja ihmiset, jotka kieltävät toisten ihmisarvon ja kannattavat väkivaltaista ideologiaa, saavat rasistit ja fasistit lisää jalansijaa. Vaatteiden vieminen vastaanottokeskukseen, pakolaisen majoittaminen tai ajatus, että jokaiselle kuuluu sama ihmisarvo ei ole äärimmäistä. Tässä maassa on vain yksi ääripää ja sitä edustavat rasistit, joiden mukaan vain valkoisella syntysuomalaisella elämällä on arvo ja naisia saa raiskata, jos he sen ansaitsevat.
—
Edit: ensimmäiseen lauseeseen lisätty, että kyse on vuosittaisesta raiskausluvusta.