”Minä haluan nuo.” Osoittaa poika vaaleanpunaisia glitterkoristeisia sandaaleja marketin kenkähyllyssä. Tunnen sen sisälläni, ailahduksen epäilyä. Ei, eihän noita voi pojalle ostaa. Kohta se kuitenkin sanoo, ettei tykkää. Mitä jos joku alkaa kiusata? Tahdon suojella häntä siltä. ”Katsotaanpa, onko kokoja,” vastaan kuitenkin.
Kokoa ei löytynyt. Valkoisia tyttöjen juhlasandaaleja en antanut ostaa. En olisi antanut tytönkään, kun ovat tulossa arkikäyttöön. Alkoi tuskailu hyllyjen välissä. Sinisissä sandaaleissa oli kiva tähti, mutta väri ei miellyttänyt. Lopulta oranssit kelpasivat, vaikka kimalteen puute jäi harmittamaan. Lupasin, että lisäämme glitteriä itse kotona.
Kauppareissun jälkeen alkoi harmittamaan ihan todella. Usein lapset tykkäävät kirkkaista väreistä. He tykkäävät koristautua, yleensä aivan sukupuolesta riippumatta. Miksi sitten pojille tarjotaan kaupoissa lähinnä hillittyjä sinisen, vihreän, mustan ja harmaan sävyjä? Miksi glitterit ja koristukset on varattu vain tytöille?
Tai tiedänhän minä. Kaksinapainen sukupuolijärjestelmä, sukupuoliroolit, markkinoinnin segmentoinnin kannattavuus…Mutta kyllä se nyt vaan taas ärsyttää. Ja tekee surulliseksi.
Omien tuntemusteni kautta ja lapseni halun kautta jäin pohtimaan näitä tilanteita kaupassa. Kaikki vanhemmat varmasti rajoittavat lastensa vaatevalintoja jollain tavoin. Joillekin vanhemmille tyylin kontrollointi voi olla tärkeääkin, silloin, kun lapsen vaatetus on oma harrastus.
Luulen, että kaikki vanhemmat joutuvat kohtaamaan jossain vaiheessa sukupuoleen ja sen ilmaisuun liittyvän rajanvedon. Mikä on sopivan/tarpeeksi/ei liian tyttömäistä tai poikamaista tytölleni tai pojalleni? Siinä hyllyjen välissä saatoin myös ymmärtää selkärankareaktion, jonka erityisesti pojan halu saada tyttömäiseksi miellettyjä vaatteita saattaa tuottaa.
Kun itse on kasvanut ja elää vallitsevassa sukupuolijärjestelmässä, teko sen rikkomiseksi ja horjuttamiseksi vaatii aina harppausta. Kaltaiseni paatuneimmankin feministin ensimmäinen ajatus on: eihän noin voi tehdä.
Hyllyjen välissä saatoin kuvitella reaktion: ”Nehän ovat tytöille. Eihän pojat sellaisia käytä. Miten olisi nämä siniset.” Tai pahempaakin: ”Oletpa sinä hassu. Kaikkihna nauraa sinulle”.
Saatoin myös kuvitella lapsen hämmennyksen, ehkä jopa vastarinnan. Keskustelun siitä, miksi näin on. Tällalailla arkisesti sukupuolessa elämistä opetetaan. Opetetaan, että rajojen ylittäminen on väärin ja noloa.
Tietenkin kyse on myös suojelunhalusta. Kyllä minunkin sisälläni vähän muljahti, kun poika tahtoi kevätjuhlaan mekossa. Toivottavasti kukaan ei sano mitään ikävää, toivottavasti kaikki menee hyvin. Kyllä minäkin toisinaan vaateostoksilla varmitellut monta kertaa, että olethan nyt varma, että ne pinkit. Miettien, ettei ostos ala kaduttaa ja vaate jää käyttämättä ja pieni huoli sydämessä siitä, että joku sanoo jotain ikävää.
Syntymässä tytöksi määritellyn lapsen kasvattamisessa on varmasti paljon kipeää ja vaikeaa (omani on niin pieni vielä, etten ole näitä joutunut paljoakaan kohtaamaan). Miten saada toinen uskomaan, että olet hyvä ja paras juuri noin, kun ympäröivä kulttuuri kertoo, etteivät tytöt ja naiset ole koskaan tarpeeksi? Kun jo kuusivuotiaat tytöt luottavat osaamiseensa poikia vähemmän.
Pojaksi määritellyn lapsen kohdalla kipeimmältä tuntuu juuri nyt se, että koristautuminen, söpönä ja hienona oleminen eivät ole hänelle. Yritän antaa tähän mahdollisuuksia, mutta näen jo merkkejä siitä, että hän alkaa tajuta. Toivon, ettei tajuamisen tarvitsisi tapahtua tyttöjen halveksimisen kautta.
Nimittäin sitä kauttahan pojilta on kielletty tyttöjen asioita ja ominaisuuksia. Tyttömäinen poika on nolo ja naurettava. Enkä tavallaan ihmettele miksi näin on tehty, luulen että jokainen lapsi tahtoo loistaa ja kimaltaa. Vaaditaan työtä ja raskaita perusteita, että lapsi saadaan ymmärtämään, että tämä ei käy. Ei sinun sukupuolellesi.
Siksi vaadinkin: glitteriä pojille! Kun seuraavan kerran menen vaatekauppaan, haluan nähdä kimmeltäviä dinosauruksia, merirosvoja sateenkaaren väreissä ja paljettipaloautoja. Haluan nähdä kaiken värisiä vaatteita, joita ei erikseen ole merkattu tyttöjen vaatteiksi hempeillä sävyillä ja rimpsuilla. Sellaisia, joihin poikien vanhemmat voivat tarttua epäröimättä ja vaatteita, jotka saavat vanhemmat miettimään, mistä tässä sukupuolijutussa oikeastaan onkaan kyse.
Suomessa on paljon kivoja ja eettisyydellä itsensä brändänneitä lastenvaatemerkkejä. Mikä olisi se merkki, joka lähtisi tavoittelemaan muutosta vahvasti sukupuolitettuun lastenvaatekulttuuriin? Joka tekisi väreiltään ja malleiltaan kaikille sukupuolille sopivia vaatteita?
Pukeutuminen ei nimittäin ole vain leikkiä ja iloa. Se on myös yksi vahvimmin sukupuolieroa tuottava asia lasten maailmassa. Kenellä on oikeus käyttää mekkoa ja glitteriä, kenen täytyy tyytyä kauluspaitaan ja housuihin? Varsinkin kun ne kauluspaidat ovat aina niin auttamattoman tylsiä. Eikö joku voisi edes tehdä kauluspaitoja näteillä printeillä? Se tuskin on liikaa vaadittu.
Ehkä tämä teksti on ihan sopiva päätettäväksi hyvän Priden toivotukseen. Siitähän tässäkin on kyse: mahdollisuudesta olla kuka on ja ilmaista itseään ja sukupuoltaan kuten tahtoo. Ja siitä, että hylkäämällä kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän maailma muuttuisi paremmaksi kaikille.