-Mutta kyllä Jeesus-lapsi synnytettiin Taivaassa, pohti viisivuotias, kun kerroin, kuinka tarinan mukaan Maria synnytti Jeesuksen tallissa.
Emme kuulu kirkkoon ja olen tavannut määritellä – sikäli kun määritellä tarvitsee – itseni ateistiksi niin kauan kuin muistan. Mutta näin joulun alla enkeleitä ja Jeesusta ei pääse pakoon. Eikä se minua niin haittaa. Jouluevankeliumi on kaunis tarina riippumatta siitä, uskonko siihen vai en.
– Ja sitten Jeesus syntyi uudestaan maan päällä, hän jatkoi.
Olin häkeltynyt tästä ajatusketjusta niin, että en ensimmäisen lauseen kohdalla tajunnut lainkaan. Juurihan olin kertonut, että Jeesus syntyi maan päälle.
Toisen lauseen kohdalla olin hämmästynyt ja vaikuttunut. Minulle ei olisi itselleni tullut mieleenkään ajatella, miten Jeesus noin niin kuin alun perin sai alkunsa ja että on täysin looginen ja järkevä ajatus, että jonkun on täytynyt synnyttää hänet.
En alkanut korjaamaan lastani. Sen lisäksi, että minulla ei itselläni ole aavistustakaan, kuinka Jeesus Taivaaseen putkahti, en todellakaan halunnut kertoa, että synnytykset eivät taida kuulua kirkon virallisen linjan mukaan taivaaseen. Että Raamatun mukaan ne ovat rangaistus Eevan synnistä. Ei, säästykään lapseni vielä kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin ruumis- ja naisvihalta.
On kiinnostavaa, kuinka joskus yksi omaperäinen ajatus synnyttää lisää ajatuksia – tällä kertaa minun päässäni. Ensin mietin, millainen olisi taivaallinen synnytys – euforinen, orgastinen, jokaisen synnytysaktivistin märkä uni!
Seuraavaksi pohdin, että oikeastaanhan synnytysteema sopii hyvin jouluun. Joulu on valon, toivon ja syntymän juhla, talven pimeimpänä hetkenä lupaus siitä, että elämä ja valo vielä voittaa. Jeesuksen syntymä on hyvä symboli tälle kaikelle. Synnytys – rajatila, jossa sekä elämä että kuolema ovat läsnä, jossa uusi ihminen alkaa elämänsä ja astuu maailmaan – sopii jouluun.
Neitsyt Marian hahmo on aina vedonnut minuun. Ehkä minä tästedes juhlin lihallista Mariaa, synnyttävää Mariaa ja hänen pientä lastaan eläinten keskellä. Vahvaa Mariaa, viisasta Mariaa, Mariaa, jonka vaisto kertoo, miten synnytyksessä toimia. Mariaa, jonka avautuva kohdunsuu ja vahva kohtulihas työntävät supistus supistukselta valon ja toivon, uuden elämän talven kuolettavan kylmyyden ja pimeyden keskelle. Mariaa, jonka ruumis pitää avuttoman lapsen hengissä, vaalii elämän tainta tappavan talven yli.
Nyt ehkä puistelet päätäsi. Mitä minä uskonnottomana Mariasta. Tai toisaalta, millä oikeudella vääntelen toisten uskontoa omiin tarkoituksiini sopiviksi. Mutta vaikka uskonto ei ole minun, kulttuuri, johon kristinusko on vaikuttanut ja vaikuttaa, on myös minun. Joulu on minun.
Minä en pahastu kristillisistä jouluperinteistä omasta puolestani niin kauan kuin uskoa ei tunnusteta. Lauloin päiväkodin joulujuhlassakin liikuttuneen Heinillä härkien kaukalon. Sen sijaan otan oikeuden muotoilla näistä perinteistä, tarinoista ja hahmoista juuri sellaisia, jotka minulle parhaiten sopivat.
Näissä tunnelmissa haluan toivottaa lukijoilleni hyvää joulua! Tehköön jokainen sitä viettävä juhlasta omanlaisensa. Ja pidettäköön uskonnolliset laulut kuitenkin mieluummin poissa kouluista ja päiväkodeista – puhumattakaan kirkkokäynneistä, niihin en lapsiani päästäisi – niin, että juhlat ovat mahdollisimman monelle mukavia viettää.