Kokoomuksen puheenjohtajavalinta herättää edelleen ajatuksia.

 Porvarillinen puolueväki järjesti suomalaisille jonkinmoisen yllätyksen nostaessaan uudeksi johtajakseen juuri Alexander Stubbin. Jopa kokoomusikoni Ben Zyskowicz tuskaili julkisuudessa, että hänen kykynsä ymmärtää politiikkaa on täydellisesti romahtanut. Siinä tuskin puhui Jan Vapaavuoren katkeroitunut kannattaja vaan aidosti puolueensa mielenliikkeet syvästi tunteva poliitikko.

 Kokoomus otti Stubbin valinnalla suuren riskin. Sellaisessa on ison onnistumisen tai ison epäonnistumisen mahdollisuus. Mielenkiintoista on sekin, että europarlamenttiin halunnut Stubb jätti nyt kodittomaksi 148 000 äänestäjää. Missä on äänestäjien kuluttajansuoja?

 Julkisuudesta opimme tietämään, että kokoomuslaiset olisivat valinneet Suomelle pääministeriä. Näin ei tietenkään voi olla. Suomen perustuslain 61. pykälän mukaan eduskunta valitsee pääministerin, jonka presidentti nimittää tehtäväänsä. Perustuslaissa ei sanota, että pääministerin valitsee kokoomuksen puoluekokous.

 Toisaalta samalla tavalla pääministeriksi pullahtivat Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi, jotka saivat valtakirjansa keskustan puoluekokouksilta. Tämä ei ole demokratian ja parlamentarismin kannalta ongelmatonta. Siksi luontevampaa olisi, että kun pääministeri vaihtuu, käytäisiin kokonaan uudet hallitusneuvottelut tai mentäisiin uusiin vaaleihin.

 Olen itsekin jonkun verran seurannut yhteiskunnallisia asioita. Noin kymmenen vuoden ajan, jolloin Alexander Stubb on ollut mukana suomalaisessa politiikassa, en ole kuullut häneltä yhtään kannanottoa kotimaan asioihin, jotka liittyvät vaikkapa työllisyyteen, verotuksen järjestämiseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin, eläkkeisiin tai kunta-asioihin. Stubbin koko tähänastinen toiminta osoittaa, ettei hän ole näistä kovinkaan kiinnostunut.

 Se ei lupaa hyvää, sillä pääosa pääministerin töistä tehdään kotimaan arkisten asioiden parissa.

 Kantoja näistä asioista kuultiin lähinnä puheenjohtajakampanjan aikana ja vaisusti puoluekokouksen päättäneessä linjapuheessa. Niiden perusteella kokoomus kallistuu nyt raskaasti oikealle, mikäli Stubb saa tahtonsa läpi – ja miksei saisi, sillä kokoomuslaiset ovat johtajauskollista porukkaa.

 Itse linjapuheessaan Stubb oli liikkeellä kovin nihkeällä, suorastaan negatiivisella asenteella. Mukana oli ”ei” oppivelvollisuusiän nostamiselle, ”ei” metropolihallinnolle, ”ei” elvytykselle, ”ei” julkiselle palvelutuotannolle, ”ei” omien äänestäjien asioiden ajamiselle, ”ei” etujen jakamiselle, ”ei” poliitikkojen lupauksille, ”ei” poliittiselle ilkeilylle.

 Tarvitseeko suomalainen politiikka todella lisää tällaista kielteistä energiaa ja ankeuttamista? Kaiken vastustamisella emme pysty rakentamaan yhdessä kannustavaa, suvaitsevaa ja välittävää Suomea.

 Muutamia linjakohtia pitää myös lukea kokoomus-suomi-sanakirjan kautta. Äänestäjien etujen ajaminen ja vaalilupaukset tarkoittavat parempaa sosiaaliturvaa tai julkisia palveluita. Sitä vastoin pääomatulojen tai yritysverotuksen alentaminen ei ole etujen jakamista vaan järkevää ja välttämätöntä talouspolitiikkaa.

 Merkillepantavaa oli muuten sekin, että raivoisimmat aplodit uusi puheenjohtaja sai omiltaan, kun hän sanoi ”ei” oppivelvollisuusiän nostamiselle. Se on hyvin linjassa sivistyspuolueen perinteiden kanssa, johon kuului aikanaan ankara peruskoulun vastustaminen. Nyt se on Jyrki Kataisenkin mukaan suomalaisen hyvinvointivaltion timantti. Kokoomuksen perinteessä sivistys ja koulutus eivät kuulu koko kansalle.

 Entäpä poliittinen ilkeily? Se tarkoittaa, että kokoomuslaisilla on usein aika herkkä hipiä. Silti Stubbille ei tuota tuskaa kertoa, kuinka hirvittävän turhautunut (suomen kielessä tunnetaan myös sana vittuuntunut) hän oli aamuisin joutuessaan menemään samaan kokoukseen Paavo Arhinmäen kanssa. Arhinmäki onneksi lähetti Stubbille kannustavat jaksu- ja pusuhalit, Twitterissä jotta ne varmasti menivät perille.

 Stubbin koko poliittisen uran tärkein hanke on ollut oma julkisuuskuva. Tälle näyttää kaikki muu olevan alisteista. Suomea hallitaankin tulevaisuudessa yhä enemmän – ja toivottavasti lyhyehkön aikaa – erilaisten imagojen, julkisuustemppujen, kuvausmahdollisuuksien kautta ”governing by photo appearances”. Tämä on politiikan höttöä, jos jokin on.

 Stubbin kokoomus on antiteesi sille, mitä Vasemmistoliitto politiikassa ajaa. Eikä tässä tarvitse edes mennä hänen Nato- ja EU-kantoihinsa tai rähmällään oloon Yhdysvaltojen edessä. Niistä riittää tarinaa jatkossa.