Näin oli tarkoitukseni puhua Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa viime viikonloppuna. Aikarajan tiukentaminen lennosta kuitenkin muutti sen lopullista sisältöä.

* * *

Vasemmistoliitto on määritellyt aatteelliseksi perustakseen olla punavihreä puolue. Sen pitää olla myös uskottava työväenpuolue. Jos Vasemmistoliitto haluaa puolustaa työllään eläviä ihmisiä, se pitää sanoa ääneen silloin, kun sen aika on.

Uudenmaan puoluevaltuutetut jättivät kokoukseen kannanottoesityksen, jossa puolustetaan ikääntyvien työntekijöiden asemaa. Esityksen mukaan työttömyysturvan lisäpäiviä eli niin sanottua eläkeputkea ei saa lakkauttaa. Putki on taannut inhimillisen tavan kuusikymppisille työttömäksi joutuville päästä eläkkeelle ilman, että heidän toimeentulonsa romahtaa juuri ennen eläkeikää.

Eläkeputken kohdalla mennään ikivanhan kannustinkeskustelun ytimeen. Luodaanko työllisyyttä sillä, että ihmisten toimeentuloa leikataan? Vasemmiston vastauksen pitäisi olla selkeä.

Tärkeä työllisyyskeino olisi työnantajien ikärasismin kitkeminen. Kun kuusikymmenvuotias työtön hakee työtä, työnantajat eivät usein edes vastaa hakemuksiin. Miten hänen työllistymistään edistää silloin se, että vielä toimeentulokin murennetaan?

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson esitti puheessaan puoluevaltuustossa, että ihmisille maksettaisiin työuran pituuteen perustuva irtisanomiskorvaus. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies ehti jo parahtamaan, että neuvottelijoille pitää antaa työrauha. Poliittinen eliitti vetoaa usein työrauhaan silloin, kun se on kyllästynyt arvosteluun ja soisi, että suut pantaisiin jo kiinni.

Minusta ainakaan Häkämies tai muut työnantajien haukat eivät ansaitse rauhaa heikentää ikääntyvien työntekijöiden toimeentuloa.

Vasemmistoliiton pitää nyt luoda painetta neuvotteluihin. Mahdollista on, että työmarkkinaosapuolten kesken ei saavuteta tulosta. Silloin pitää luoda painetta muihin hallituspuolueisiin. Ikääntyviä työntekijöitä ei saa unohtaa. Suomen työllisyys ei nouse heitä nöyryyttämällä.

* * *

Yhä enemmän suomalaisenkin työelämän pelisääntöjä määritellään Suomen Euroopan unionissa. Vasemmistoliitossa puhutaankin liian vähän EU:sta ja suunnasta, johon sitä ollaan viemässä. Tämä koskee koko suomalaista politiikkaa.

Valtamedialta ja johtavilta poliitikoilta nähdään usein rituaalin omaisia puheenvuoroja siitä, kuinka Suomi kuuluu länteen ja EU:n on tämän läntisyyden ilmentymä. Aivan kuin kyllä-puolen kampanjavaihde olisi jäänyt päälle vielä 25 vuotta EU-kansanäänestyksen jälkeen. Liturgisista käytännöistä olisi jo aika siirtyä eteenpäin.

EU:ssa kokoontuu pian ”Konferenssi Euroopan tulevaisuudesta”, jonka on tarkoitus vetää linjoja EU:n kehittämisestä. Kautta historian EU:n ”kehittäminen” on yleensä tarkoittanut sen vallan lisäämistä.

Iso kysymys, johon Suomessakin joudutaan ottamaan kantaa, on määräenemmistöpäätöksiin siirtyminen EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Se olisi Suomen kannalta huono suunta. Silloin sotilaallisesti liittoumaton Suomi antaisi muille Euroopan valtioille – joista suurin osa on muuten Nato-maita – oikeuden määritellä Suomen suhteita muihin maihin. Oma ulkopolitiikka kuuluu valtiollisen itsenäisyyden ytimeen.

Määräenemmistöpäätökset voivat silti heikentää myös EU:n omaa toimintakykyä ja yhtenäisyyttä. Määräenemmistöihin siirtyminen itsessään vaatii yksimielisyyttä. Päätös, jolla määräenemmistöpäätöksiin siirryttäisiin, voi aiheuttaa EU-maiden kesken repivän riidan. Ja siinä vaiheessa, kun päätöksiä ryhdytään tekemään määräenemmistöillä, voi luvassa olla uusia repiviä riitoja.

Kunnanvaltuustossakin jokainen ymmärtää, että päätöksiin sitoudutaan parhaiten silloin, kun ne ovat yksimielisiä. Jos päätös syntyy äänestämällä, narina jatkuu pitkään.

Reaalimaailmassa EU on pystynyt yhteisiin päätöksiin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa erittäin usein. Myös erilaiset maaryhmät ovat muovanneet yhteisiä kantoja. EU:lla on mahdollisuuksia vaikuttaa maailman menoon jo nyt. Tämä voima voi hajota, jos sitä ryhdytään käyttämään valtioiden määränenemmistöllä toisten valtioiden yli.